5+1 askelta stressittömään jouluun

Joko saa puhua joulusta?

Rakastan joulua ja haluan tietysti luoda lapsilleni ihanat lapsuuden joulut. Loputon täydellisen postikorttikuvajoulun tavoitteleminen kuitenkin johtaa ainakin minut stressiin ja riittämättömyyden tunteisiin, joten päätin viime vuonna jalka paketissa pötkötellessäni skipata joulustressin. Kuinka se sitten tehdään?

1. Kieltäydymme jouluruuhkassa matkustamisesta. Työtahtimme on melkoinen ja joululomat lyhyet, joten emme halua viettää lomaa paikasta toiseen ajellen ja matkapakaaseja kantaen. Vuosittain meitä pyydetään jouluna sukulaisten luo. Toki on ihanaa viettää joulua yhdessä, mutta kahden lapsen ja matkatavaroiden kanssa kulkeminen ja toisten nurkissa nukkuminen (etenkin anivarhain heräävän kuopuksen kanssa) ei vastaa meidän käsitystämme rauhasta. Myös erityisruokavalioiden sovittaminen muiden jouluperinteisiin on kaukana stressittömästä. Senpä vuoksi, päätimme jäädä kotiin. Sukulaiset olemme toivottaneet meille vierailulle sellaiseen jouluun kuin me haluamme pitää. Viime jouluna tämä toimi loistavasti. Meillä vieraili sekä mieheni isä että minun vanhempani ja sisareni perhe. Sukulaisten näkemisen oheen meille jäi vielä hyvin aikaa perheen kesken puuhailuun.

2. Syömme jouluna lempiruokiamme ja unohdamme kaikki vain tavan vuoksi tehtävät perinne ruoat. Syömme kasvisruokaa, eikä perheestämne löydy intohimoisesti laatikkoihin suhtautuvia perheenjäseniä, joten perinteistä jouluruokaa ei meillä tehdä. Viime vuoden joulupyhinä pöydässämme oli mm. vietnamilaisia kesärullia, itse tehtyjä kasvisburgereita ja punajuuri-vuohenjuustopizzaa. Menu oli menestys, joten saatamme ottaa mallia siitä tänäkin vuonna, mutta vääntää sen ainakin osittain täysin vegaaniseksi. Riisipuurot syömme mieluiten karjalanpiirakoiden sisällä, ja niitä saamme rakkaan äitini itse leipomina tai kaupasta. Leivon vain ne meille tärkeimmät leivonnaiset, joiden tekemisestä nautin. Minun jouluni syntyy Sacherkakusta, joten sitä löytyy pöydästämme aina. Tänä vuonna tosin teen varmasti vain puolikkaan kakun, koska olemme kotona perheen kesken. Mieheni ja lapset pitävät herrasväen pikkuleivistä, joten leivon niitäkin. Niissä on näpertelemistä, mutta muskettisoturieni ilo kattaa kaiken näpertelemisen. Isälleni leivon aina englantilaisen hedelmäkakun, jonka reseptiä olemme vuosien saatossa muokanneet juuri isäni mieltymyksiä vastaavaksi. Pipareita leivomme, jos jaksamme, ja ostamme kaupasta, jos emme itse viitsi leipoa. Kasa namuja kyllä pitää huolen siitä, ettei kukaan valita herkkujen vähäisyyttä.

3. Laitamme esille vain rakkaimmat koristeet ja lopetamme koristelun heti, jos se alkaa tuntua työltä. Appeni lupasi tuoda meille kuusen, joten muita koristeita ei lasipalloin ja valoin täytetyn lasimaljan ja kukkien lisäksi juuri kaivata. Kynttilöitä nostamme esiin hieman tavallista enemmän, koska niiden valo on niin kotoisa. Jouluverhoja ei meillä tulla näkemään varmasti koskaan, mutta pöytäliinan (enkä nyt puhu mistään erillisestä joulupöytäliinasta) saatan silittää jos siltä tuntuu. Onneksi meillä on niin kaunis pöytä, ettei sitä tarvitse juhlaankaan peittää.

4. Emme tee erityistä joulusiivousta, ellei jollekulle meistä tule erityistä inspiraatiota siihen. Puhtaat lakanat, tuuletus ja imuroidut lattiat riittää hyvin. En ole koskaan viettänyt joulua kaapissa tai kirjahyllyn takana, enkä aio niin tehdä vastakaan. Kynttilöiden hämyinen valo, kuusen ja/tai kukkien tuoksu ja jouluinen musiikki tuovat enemmän joulumieltä kuin putipuhtaaksi puunattu koti. Jos kaipaa puunausta, mutta ei jaksa tehdä sitä itse, voi myös palkata siivoajan. Osan kuluista saa mukavasti kuitattua kotitalousvähennyksenä.

5. Emme stressaa lahjoista. Lahjoja hankin pitkin vuotta, jos sopivia osuu kohdalle. Annamme lahjat vain lapsille, mutta toisinaan saattaa jotain löytyä aikuisillekin. Olemme rajanneet lahjat yhteen pakettiin/lapsi, jottei mopo karkaa käsistä. Lahjoja (tai oikein mitään muutakaan) ei kannata ostaa luotolla, sillä uusi vuosi on ikävä aloittaa visalaskua lyhentämällä. Rento yhdessäolo on ainakin meille paras lahja. Joulukortit lähetämme jos siltä tuntuu tai jos lapset haluavat askarrella, muuten muistamme läheisiä puhelinsoitolla.

+ 1. Suunnittelen tehtävät etukäteen, niin ne eivät pääse yllättämään. Usein pohdin joulua jo hyvissä ajoin. Teen suunnitelmat jouluvalmistelujen aikataulusta huomioiden mahdolliset työkiireet ja muut joulunalusajan menot, jotta stressi ei pääsisi kasvamaan korkoa. Useat leivonnaiset voi tehdä puolivalmiiksi tai valmiiksi joko sellaisenaan tai pakastimeen. Joulukoristeet ja lasten kalenterit säilytän yhdessä laatikossa, joten mitään ei tarvitse erikseen etsiä. Ja kaikista tärkeintä on muistaa, että jos ei hotsita, niin aina voi jättää tekemättä.

Meidän kodissa joulun perinteitä muokataan rankalla kädellä, mutta rennot ja hymyilevät vanhemmat tekee lasten (ja aikuisten!) joulumuistoista parempia kuin mikään muu.

christmas-2015729_1280.jpg

 

hyvää joulun odotusta kaikille!

 

Olen näperrellyt iloksenne joululaulukalenterin, joka alkaa tietenkin 1.12!

 

Kuva: Pixabay.

Hyvinvointi Hyvä olo Ajattelin tänään

Syksyn kirjat

Kauhukseni huomasin, että kirja kuukaudessa -lupaukseni on jäänyt ihan hunningolle kesän jäljiltä. Ja totta puhuen en ole kotona juurikaan kirjoja lueskellut sitten elokuun. Syy tähän lukemattomuuteen on paitsi ruuhkavuosissa (ennen en todellakaan tiennyt miksi niistä kohkataan niin paljon, mutta nyt tunnen tuon pahamaineisen ajan olevan päällämme) myös siinä, että olen lukenut töissä paljon, PALJON!

Kotona lukemista odottavat kirjat ovat jääneet kesken tai pahimmillaan odottavat vielä avaamista (kuten syntymäpäivälahjaksi saamani Kjell Westön Rikinkeltainen taivas – tämä odottaa sitä rauhallista hetkeä, kun voin käpertyä rauhassa lukemaan ilman häiriöitä). Käsienni kautta on kulkenut myös muutamia keittokirjoja Outi Rinteen Lohturuokaa ja Karita Tykän Hyvää huomenta, mutta näistä on vielä reseptit kokeilematta, vaikk ahoukuttelevimmat kirjoitinkin ylös.

b293bb5b-56c1-4566-a40d-8fc3f88b2909.jpeg

Työkirjallisuutta en lähde tässä sen enempää availemaan, mutta mukaan mahtuu paljon turkulaista teatterihistoriaa sekä teatterintutkimusta ja taidekritiikkiä käsittelevää kirjallisuutta. Lapsille suunnattujen projektien valmistelutyön myötä työlukemistostani löytyy myös hieman epätavallisempia teoksia kuten Aino havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja, Timo Parvelan Ella ja kaverit matkalla jamboreelle sekä Raija Airaksisen, Tuula Kallioniemen ja Jii Roikosen Reuhurinne: Teatterikirja.

Yksi työn puolesta luetuista teoksista kuitenkin sopii myös kirjahaasteen kirjaksi. Teatterin kevään ohjelmistoon kuuluu Taru sormusten herrasta (ensi-ilta 15.2.2018) ja seurattuani keskustelua kevään ohjelmiston julkaisemisen jälkeen totesin, etten voi tehdä työtäni kunnolla, ellen ole lukenut kirjaa tai edes nähnyt elokuvia (minä olen se kummajainen, joka ei ollut kumpaakaan näistä tehnyt). Olimme mieheni kanssa lukeneet kirjaa toisillemme ääneen jo pidempään, mutta yhteisten kiireettömien hetkien vähyyden ja ääneen lukemisen hitauden vuoksi jouduin ottamaan kirjan töihin luettavaksi. Nyt voin viimein sanoa lukeneeni J. R. R. Tolkienin Tarun sormusten herrasta.

Jo teininä paras ystäväni oli Tolkien-fani ja painosti minua lukemaan kirjan. Silloin yritin, mutta jätin sen kesken, koska koin alun liian pitkäveteiseksi. Ystäväni reaktio oli voitonriemuinen, kun kerroin hänelle lukevani kirjaa. Liki 20 vuotta sitten hän totesi minulle, että minun olisi tämä kirja kuitenkin joskus luettava. Emme kumpikaan olisi osanneet aavistaa, että lukeminen tulisi liittymään työhöni. Näin aikuisena kirja aukeaa ihan eri tavalla. Edelleen alku on hidas ja kirjailija selkeästi perustelee itselleenkin pohjaa sormuksen kammottavuudelle; olihan se esitetty Hobitissa melko vaarattomana taikasormuksena, joka auttoi Bilboa selviämään vaaroista. (Kyllä, Hobitin luin jo lapsena).

Kun kirja viimein lähtee kunnolla käyntiin, ja kun fantasiaan tottumaton pääsee yli ennakkoluuloistaan ja sisälle genreen, on tarina oikein hyvä. Kirjoissa näkyy vahasti myös omalle aikakaudelleen tyypillinen maailmansodan trauma ja osa kuvauksista löytää suorat hyvin samankaltaiset ilmaukset ajan näytelmäkirjallisuuden kuvastosta. (Ei lainkaan yllättäen, jo lapsesta asti kirjaa fanittanut mieheni ei todellakaan halunnut keskustella kanssani näistä viittauksista.) Loppujen lopuksi huomasin pitäväni kirjasta. Seuraavaksi työn alle joutuvat sitten elokuvat. Kodista, jossa asuu yksi aikuiseksi jo varttunut ja yksi 12-vuotias Tolkien-fani, nuo elokuvat löytyvät omasta hyllystä.

Kulttuuri Kirjat Työ