Maaliskuun kirja: Tellervo Koivisto – elämäkerta

koivisto.jpg

Lapsena ihailin suunnattomasti kahta naista, Tellervo Koivistoa ja Pirkko Mannolaa. Olin luonnollisesti innoissani kun syksyllä luin Anne Mattssonin kirjoittamasta Tellervo Koivisto – elämäkerrasta. Vaikka kirjaa ei silloin oltu vielä edes julkaistu kävin heti tekemässä varauksen kaupunginkirjastoon ja pääsin jonoon sijalle 137. Kyllä, tästä kirjasta oli muutkin kiinnostuneet. Kirjaston jono kuitenkin eteni nopeasti ja sain kirjan käteeni sopivasti helmikuun viimeisenä päivänä, jolloin siitä tuli itseoikeutetusti maaliskuun kirja.

Anne Mattsson kirjoittaa elämäkertaa nimenomaan Tellervo Koivistosta, eikä niinkään presidentin puolisosta. Keskiöön nousee Tellervon elämä käänteineen ja haasteineen. Kirjasta piirtyy esiin kuva herkästä, mutta vahvasta naisesta, joka epäröi usein, mutta on suorasanainen. Kirjasta välittyy myös Tellervo Koiviston kipakka huumorintaju, mikä tekee hänestä helposti samaistuttavan. On kiinnostavaa lukea tarinaa pientilallisen tyttärestä kohti politiikan keskiötä. Kirjan painopiste on selkeästi 1950 ja 1960 -luvuilla eikä suinkaan presidenttikausilla. Kirjassa ei vältellä kipeitäkään aiheita, kuten Tellervo Koivisto ei ole tehnyt julkisuudessa muutenkaan. Kirja käsittelee niin Tellervo Koiviston ahdistusta kapeassa kotirouvan roolissa kuin myöhemmällä iällä puhjennutta masennusta, joka oli seurausta lapsuudessa koetusta väkivallasta koulussa. Kirjassa on myös paljon kuvia, joissa Koivisto näyttäytyy paitsi edustustehtävissä myös kotioloissa. Elämäkertaa lukiessa tulee myös ymmärtäneeksi miten paljon ihmiselämän aikana ehtii tapahtua sekä poliittisesti että yhteiskunnallisesti. Se Suomi, johon Tellervo Koivisto syntyi oli varsin erilainen kuin tänä päivänä.

Minä synnyin Suomeen, jonka presidenttinä oli Mauno Koivisto ja hänen rinnallaan totuin jo pienenä näkemään näyttävän puolison. Yhä ajatellessani sanaa presidentti, piirtyy mieleeni kuva Mauno Koivistosta. Mikä minua lapsena sitten viehätti Tellervo Koivistossa? Minulle Tellervo Koivisto näyttäytyi kuin puoliksi sadunomaisena kuningattarena tyylikkäine asuineen. Minua kiehtoi ajatus siitä, että hän oli kuin satukirjan hahmo, mutta kuitenkin oikea ihminen. Samanlaista mielihyvää koin lukiessani. Tuo lapsuuden ihailun kohde muuttui rivi riviltä ja sivu sivulta yhä enemmän oikeaksi ihmiseksi. Ihmiseksi, jonka ajatuksilla ja valinnoilla on merkitystä. Kirjaa lukiessani pohdin paljon myös omaa alkavaa avioliitoani. Toivon, että osaamme mieheni kanssa tukea toisiamme kuten Koivistot ovat tehneet.

Kuva kustantajan sivuilta, täältä.

Kulttuuri Kirjat

Aakkoset

Sara postasi oman elämänsä aakkoset täällä. Se oli niin kivaa luettavaa, että halusin kirjoittaa omanikin.

 

Aamupala. Rakastan aamupaloja isoja, pieniä, tuhteja ja kevyitä. Täydellinen aamupala voi olla itse puristettu vihannesmehu, smoothie tai pain au chocolat kaakaolla – tai mitä tahansa siltä väliltä. Haaveissani on, että vielä joskus saan taas elää elämää, jossa koko sunnuntain voi syödä aamiaista, katsoa leffaa, syödä lisää aamiaista, kaivautua rakkaan kainaloon lukemaan hyvää kirjaa ja syödä taas aamiaista kunnes onkin jo aika mennä nukkumaan.

Belle. Paras ja ihanin Disney-prinsessa, joka ei oikeastaan ole edes prinsessa, vaan lukutoukka maalaistyttö. Ihastuin piirrettyyn jo lapsena ja nyt uuden version nähdessäni tirautin pienet itkut. Bellen vapaudenkaipuu, rakkaus kirjoihin, rohkeus ja omapäisyys iski minuun lapsena ja iskee vielä aikuisenakin.

Collie. Olin 4-vuotias, kun perheeseeni hankittiin koira, lyhytkarvainen collie Kisi. Vuosien varrella koiria tuli vielä 6 lisää – Tiina, Selma, Lassi, Cisse, Eetu ja Opri. Eetua ja Opria lukuunottamatta kaikki muut ovat olleet collieita. Sydämessäni onkin aivan erityinen paikka collieille (ja vielä erityisempi lyhytkarvaiselle versiolle) ja menen ihan solmuun onnesta, kun saan tavata kadulla näitä hurmaavia otuksia.

DD. Madarán daily defence -pihlajavoide, joka on kuivan ihoni pelastus.

Elokuu. Elokuu on suosikkini kesäkuukausista. Elokuussa on yhä kesäisen lämmintä, mutta yöt alkavat taas olla oikeasti pimeitä. Loman viimeiset hetket ennen töiden tai kouluvuoden alkua. Elokuuhun liittyy vahvasti uuden aloittamisen tuntu ja rajattomat mahdollisuudet, jotka yhdistyvät haikeuteen kesän kääntymisestä kohti syksyä. Ja ne elokuun kuutamot…

Flirtti. Piristää päivää kummasti. Myös omalle puolisolle kannattaa flirttailla joka päivä. Viaton flirttailu on tapa, usein en edes itse huomaa flirttailevani.

Giacomo Puccini. Säveltäjä, jonka musiikki koskettaa minua aina. Puccinin oopperoissa kannattaa kuunnella musiikkia tarkasti, sillä teoksissa on kaikki. Oma suosikkini on La Bohème, johon ihastuin heti ensikuulemalta 7-vuotiaana.

Häät. Ihan kohta, ihan kohta, ihan kohta! Häissä sanomme koko maailmalle ääneen sen että rakastamme toisiamme ja olemme yhtä.

Isi. Olen ikuinen isin tyttö. Nautin suunnattomasti pitkistä automatkoista kahdestaan isäni kanssa.

 

Jooga. Olen kaivannut kovasta takaisin joogasalille. Joogasin aiemmin kuusi kertaa viikossa astangaa, mutta useiden perättäisten venähdysten (ei joogasailla tulleiden!) vuoksi jouduin jättämään joogan nivelteni liiallisen löysyyden vuoksi. Nyt aion taas palata ja edetä hitaasti linjoja tarkistellen, ettei venytykset vahingossakaan pääse kohdistumaan niveliin lihasten sijaan.

Kävely. Jalkani murtuminen opetti minulle, etten voi elää ilman kävelemistä. Kävelen mieluiten kaikkialle ja voin kävellä vaikka kuinka pitkään väsymättä. Kaupungissa pääsen helposti paikast atoiseen ja voin välttää ruuhkaiset spårat ja bussit. Meren rannassa tai metsässä käveleminen toimii meditaationa ja rauhoittaa mielen ja kehon. Käveleminen pitää minut järjissäni. Seuraavaksi ajattelin viimeinkin opetella myös juoksemaan.

Listat. Teen listoja kaikesta. Nautin siitä, että saan laitettua asiat/ostokset/tehtävät/ajatukseni järjestykseen paperille ja mikä parasta vetää hoidetut asiat listalta yli. Lasteni lähtiessä pidemmäksi aikaa hoitoon (esimerkiksi kesälomalla), on aina laukun päällimmäisenä lista kaikista mukaan pakatuista tavaroista, jotta laukun avaajalla on heti tarkka käsitys siitä mitä laukusta löytyy.

Mummi. Mummini nukkui pois muutama päivä sitten. Vielä ennen häitä, on vuorossa mummin hautajaiset. Suru on suunnaton. Mummi näkyy minussa: fysiikassa ja luonteessani. Tulen ikuisesti muistamaan ja rakastamaan tuota upeaa voimakasta naista ja haluan omalla elämälläni kunnioittaa häntä.

Norsu kantaa. Peli, jota pelaamme usein pitillä automatkoilla. Käytännössä kyse on aakkosjärjestyksessä pelattavasta Laiva on lastattu -pelistä, mutta esikoiseni antoi sille 7-vuotiaana uuden nimen, kun emme enää jaksaneet yhtään kierrosta vanhaa peliä.

Ooppera. Ensimmäinen oikea työpaikkani, joka jalosti lapsena syntyneen ihastuksen lopulliseen lajiin rakastumiseen.

Pioni. Röyhkeän runsaat kukat, suloistakin suloisemmat nuppupallot ja se tuoksu. Ja toisaalta runsaat pionipuskat vanhojen talojen kivijalan juuressa.

Quesadilla. NAM!

Rakkaus. Ehtymätön luonnonvara, joka kasvaa jakaessa ja antaa antajalleen yhtä paljon kuin vastaanottajalle. Rakkaus puolisoon, lapsiin, sisarruksiin, vanhempiin, ystäviin, musiikkiin, teateriin, harrastuksiin, lemmikkeihin. Rakkaus on tapa elää.

Sininen. Yötaivaan syvä, tumma, lähes musta sininen. Meren vihreään ja harmaaseen taittuva sininen. Riikinkukon sulkapeitteessa kimalteleva sininen. Trooppisen meren turkoosisininen. Laivastonsininen. Vanhojen posliiniastioiden siniset kuvioinnit. Kesäöiden sininen hämärä, jossa vesilinnut erottuvat mustin asiluetteina järvenselällä. Mieheni ja nuorimmaisen poikani silmien kirkas harmaaseen taittava sininen. Fazerin sininen. Sininen uni.

 

Tanssi. Tanssi on vapautta ja kurinalaisuutta samassa paketissa. Tanssin usein kotona lasten kanssa rentoutuakseni ja juhlissa minut löytää aina tanssilattialta. Tanssitunnilla nautin erityisesti tiukan teknisistä opettajista, jotka vaativat minulta parempaa keskittymistä, linjauksia ja liikelaatuja. Taaperotanssissa nautin kuopuksen estottomasta ilosta ja oivaltamisen riemusta.

Unelma Kaneli Pulla. Vanhempieni minusta rakkaudella käyttämä lempinimi, joka risoi minua teininä ihan vietävästi. He ovat todenneet, että tuo lempinimi kuvaa luonnettani paremmin kuin mikään muu.

Vaccai. Klassinen vokaliisivihko, jonka varmaan kaikki vähänkään enemmän laulua harrastaneet ovat laulaneet läpi. Nyt viimeaikoina on lauluni kuitenkin jääneet toistaiseksi vain itseni ja perheeni iloksi (ja riesaksi). Tavoitteeni onkin siivota tätä kiireistä aikatauluani niin, että pääsen taas laulutunneille ja treenaamaan. Ei vain siksi, että rakastan laulamista j asiitä tulee hyvä olo, vaan myös siksi, että minulla on ikävä ihanaa laulunopettajaani ja laulutunteja, joiden aikana on pohdittu ja ratkaistu paljon muutakin kuin laulutekniikkaa ja tulkintaa.

WC. Haluan sisävessaan, puhtaaseen ja hajuttomaan – mökkielämä huusseineen ei sovi minulle, luonto tulee siinä vähän liian lähelle. Samoin hotelleissa en voi kuvitellakaan varaavani huonetta, jossa ei olisi omaa vessaa.

Xylitol. Lapsena jauhoin aina purkkaa. Nykyisin olen koukussa Läkeröl Dentseihin. Dentsien puutteessa käyn taaperon Herra Hakkaraisten kimppuun tai kaivan esikoisen purkat esiin.

Ystävyys. Minulla ei ole paljon läheisiä ystäviä, mutta ne jotka pidän läheisinä kyllä tietävät keitä ovat.

Zzzz. Uni, lepo, nukkuminen, nuo elämästäni viime vuosina liian vähälle jääneet kulmakivet teitä kaipaan ja tarvitsen! Täytyy vaan luottaa, että tuon pienemmänkin yöt rauhoittuu ajan kanssa ja saan taas nukkua pitkiä keskeytykettömiä öitä.

Åbo. Turku on mielessä usein, sillä edessä on muutto ja uudet työt Turussa. Odotan mielenkiintoisia työkuvioita, uusia tuttavuuksia ja torin vihanneksia. Jostain syystä minä myös tunnun löytävän aina sopivia vaatteita ja kenkiä Turussa pyöriessäni.

Äitiys. Olen äiti, en mikään mutsi, äiskä, emo, äippä, mami enkä mude. Äitiys on istunut nahkaani enkä enää osaisi olla toisin. Äitiys ei tarkoita sitä, ettenkö olisi paljon muutakin. Haluan olla sellainen äiti, jonka syliin lapseni tuntevat voivansa kiivetä vielä aikuisinakin – aivan kuten minä kiipeän oman äitini syliin kovan paikan tullen.

Örkit. Hahmoja J. R. R. Tolkienin kirjasta Taru sormusten herrasta. En koskaan uskaltanut lukea yksin Sormusten herraa loppuun, mutta luemme sitä nyt yhdessä puolisoni kanssa ääneen toisillemme. Vielä emme ole törmänneen matkalla örkkeihin, mutta tiedän niitä olevan vielä edessä. Voiko toisaalta olla vielä jotain kuumottavampaa kuin alusta asti matkalaisten kintereillä kulkeneet mustat ratsastajat?

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä