Puhukaa minulle kauniita asioita Turusta

Kävin viikko sitten työmatkalla Helsingissä. Kadut ja talot olivat tuttuja ja kauniita. Tuntui, kuin olisi yht’äkkiä ollut todella paljon helpompi hengittää. Tuntui, että olin tullut kotiin. Herkistyin, kun sain eteeni lounaan lempilounasravintolastani. Kun kävelin keskustasta Töölöön oopperatalolle työtapaamiseen, alkoivat kyynelet valua silmistäni Kansallismuseon kohdalla. Siellä museon takana oli tuttuakin tutumpi Museokatu ja siinä vieressä Tunturikatu. Kotinurkat, joilta muutimme kesäkuussa Turkuun. Töölönlahden rannalla tuuli suhisi kaislikossa ja sorsat uivat poukamassa, ihan kuten aina ennenkin. Äidit työnsivät lapsia vaunuissa ja lenkkeilijät juoksivat vastaan. Kaikki tuntui kodilta.

Minua on jo jonkin aikaa vaivannut kova ikävä Helsinkiin, kotiin, ystävien luo ja tuttuihin maisemiin. Vaikka vierailu Helsingissä oli ihana ja haluan pian sinne uudestaan, se ei tehnyt hyvää koti-ikävälle. Todellisuus on kuitenkin sitä, että asun ja elän nyt Turussa.

Joten kertokaa minulle kauniita ja hyviä asioita Turusta, että saisin oloni helpottumaan.

Oma hyvien asioiden lista on nyt tämän näköinen:

  • kiva työ
  • yhteinen työpaikka miehen kanssa
  • asuntomme pohjaratkaisu
  • lyhyet välimatkat
  • kasvisravintola Kuori ja kauppahallin Roots
  • kaunis jokiranta
  • kuopuksen ihana tanssinopettaja
  • esikoisen harrastuksien löytyminen
  • Pure Heron raakakakut ja se ihana avocadopiirakka
  • torin edulliset vihannekset ja hedelmät

 

Kommentit (6)
  1. No tuota itsessään Turusta en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta kivenheiton päässä Turusta sijaitsee Naantali, joka satamineen on yksi Suomen kauneimmista kesäkaupungeista. Ennen kesää en tosin suosittele poikkeamaan, nyt siellä on vaan ihan todella masentavaa. 😀

    1. Kiitos! Tää ei ehkä helpottanut ikävää, mutta sait mut nauramaan ääneen : D

  2. En tunne Turkua hyvin mutta tää postaus sai mut hetkeksi miettimään miten kaunis kaupunki Helsinki on. 😀 Ei ehkä toivottu reaktio lukijalta hah mut mainitsemasi paikat kuuluu mun suosikkeihin täällä.

    Sun luettelemat positiiviset asiathan on tosi kivoja! Kiva työ ja lapset ilmeisesti viihtyy – miten ihanaa. 🙂 Rootsin ja Kuorin mainitseminen saa mut haluamaan tulla Turkuun ja testaamaan molemmat!

    1. Rakastan Töölöä! Asuimme Töölössä viimeiset 5 vuotta ja toivon, että vielä jonain päivänä saan muuttaa takaisin <3

      Lapset viihtyy täällä Turussa pääsääntöisesti hyvin, mutta esikoinen kaipailee Helsinkiin jääneitä ystäviään (kuten minäkin omiani). Mun työ on kyllä tosi ihana ja koen siinä suhteessa olevani tosi onnekas.

      Kannattaa kyllä ehdottomasti käydä joku kerta Kuoressa syömässä! Mies vei mut tänään kesken etätyöpäivän kävelylle ja sitten Kuoreen lounaalle. Kotimatkalla puhuimme lähinnä siitä miten hyvää ruoka oli. Myös aiemmin koettu 7 ruikalajin illallinen oli ihan omaa luokkansa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *