Venymistä, roikkumista ja sointuja

Miten ihmeessä aikuiset harrastaa? Tätä olen miettinyt paljon.

Lapsena harrastin paljon. Opiskelijana minun oli helppo järjestää harrastuksia Yliopistoliikunnan kautta. Esikoiseni oli jo ihan pienenä niin rauhallinen, että hänet oli helppo ottaa mukaan laulutunnille ja jopa joogasalille. Raadollista kyllä, myös avioero esikoiseni isästä toi mukanaan paljon omaa aikaa ja tilaa harrastaa lapsen ollessa joka toinen viikko isänsä luona.

Valmistuessani yliopistosta olin jo tottunut saamaan liikunnan työn kautta (työskentelin tanssijana, akrobaattina ja akrobatiaopettajana) ja ennen aamutreenejä oli tapanani juosta Töölönlahtea ympäri lämmittelyksi. Sitten sairastuin pahasti ja menetin lihaskuntoni. Vihdoin taas liikkumaan päästessäni olin pettynyt, kun kehoni ei enää toiminutkaan kuten ennen enkä pystynyt niihin asioihin, jotka ennen olivat helppoja. Siirryin näyttämöltä tutkintoani vastaaviin hommiin. Sain kuopukseni ja olin taas kehollisesti ihan eri tilanteessa kuin ennen – ja ilman omaa aikaa harrastamiseen.

yoga-2959213_1280.jpg

Kuopuksen aloittaessa päiväkodin muuttui minun työni taas uudelleen. Miehelläni on tyypilliset näyttelijän työajat, eli hän tekee kaksiosaista työpäivää kuutena päivänä viikossa, joten minä siirryin ensimmäistä kertaa elämässäni työskentelemään toimistotyöaikaan. Iltapäivällä kotiin palatessani mies lähtee yleensä iltaharjoitukseen tai näytökseen ja minä olen illat kiinni lapsissa. Pitkä yhtenäinen työpäivä oli järkytys. Olin tottunut työskentelemään kaksiosaisella työpäivällä, jolloin aamuun jää muutama tunti aikaa ennen harjoitusten alkua ja varhain iltapäivällä on taas hetki vapaata ennen iltaharjoitusta tai näytöstä. Olin shokissa, enkä mitenkään keksinyt miten voisin koskaan enää harrastaa mitään, kun olin kaiken energisen ajan aina töissä! Ilmeisesti tässäkin kohtaa pätee vanha totuus tottumuksesta, sillä tämän kevään aikana työskenneltyäni toimistyöaikaan nyt toista vuotta, olen viimein sanut itselleni järjestettyä kaipaamiani harrastuksia.

Harrastamisen pitää ollaa hauskaa

Suurin ongelma harrastuksieni suhteen onkin ollut ajan sijaan siinä, että olen yrittänyt harrastaa lajeja, joista en oikeasti nauti. Minulla oli pitkään kuntosalikortti, joka lähinnä aiheutti ahdistusta. Kortti muistutti minua siitä kuinka kovat hinnat maksoin kuukausittain mahdollisuudesta käydä salilla. En käynyt siellä. En yrityksistä huolimatta oppinut koskan nauttimaan kuntosalitreeneistä, se ei yksinkertaisesti ollut riittävän hauskaa.

En osaa harrastaa liikuntaa vain liikunnan vuoksi, vaan minun on saatava  harrastuksistani jotain muutakin sisältöä kuin liikkuminen ”koska pitää liikkua” tai haave timmimmästä kropasta. Aikoinaan opin rakastamaan juoksemista, mutta sairastumisen jälkeen en ole saanut lenkkeilystä kaipaamaani nautintoa. Lähinnä harmittaa, kun pitää alottaa taas uudelleen ihan alusta. Lopulta sain harrastusongelmaan vastauksen yllättävältä taholta.

yoga-2959226_1280.jpg

Tämänhetkinen työpaikkani tarjoaa työntekijöilleen e-passin muodossa tietyn summan vapaa-aikaan ja hyvinvointiin käytettäväksi. Ennen joulua, kun syksyn e-passisaldo oli vanhentumassa kävin hetken mielijohteesta ostamassa kymmenen kerran kortin läheisen joogakoulun aamu- ja lounasjoogatunneille, joita ajattelin voivani hyödyntää etätyöpäivinä, kun työaika olisi joustavampi.

Yksi johtaa toiseen

Päädyin tammikuussa yin joogaan ja rakastuin. Olin tehnyt yin joogaharjoitteita kotona puhelimeen ladattavan appin ohjeilla, mutta vasta tunnilla homman idea todella aukesi minulle. Yin jooga oli juuri sitä mitä ylistressaantunut kehoni ja mieleni tarvitsi. Itkin onnesta kun tulin ensimmäiseltä tunnilta kotiin. Positiivisen joogakokemuksen myötä tartuin iltahetkinä myös ukuleleeni. Ukulelen pehmeä ääni on mahdollistanut harjoittelun myös iltaisin lasten nukkuessa ennen kuin mies ehtii näytöksestä kotiin.

Varsinainen napakymppi löytyi lopulta kaikkein kiireisimmän ajanjakson keskellä mieheni ensi-illan lähestyessä helmikuussa. Olin väsynyt ja tuskastunut jatkuvaan lastenhoitamiseen. Tein raskaita ja pitkiä työpäiviä, joiden jälkeen juoksin kotiin seuraavaan ”työpäivään” uhmaikäisen ja esiteini-ikäisen pojan huutoa ja tappelua rauhoitelemaan ja pyristelemään niskaan kaatuvien kotitöiden kanssa. Mieheni näki tilanteen olevan ratkeamispisteessä ja varasi meille lastenhoitajan ihan tavalliseksi arki-illaksi, jotta minä saisin tehdä ihan mitä tahansa halusinkin.

Hetken mielijohteesta varasin paikan ilmajoogatunnille. Rakastuin! Vanhana ilma-akrobaattina ilmassa roikkuminen tuntui heti hyvältä – kuin olisi tullut kotiin. Ilmajoogan harjoitukset olivat sen verran helppoja, että tällainen rapakuntoon taantunut äiti-ihminenkin pysyi mukana ja saa onnistumisen kokemuksia. Tiesin heti tunnilta kotiin leijuessani, että tätä olisi saatava tehdä lisää ja mielellään mahdollisimman pian. Jo saman viikon sunnuntaina olin taas matkalla ilmajoogaan. Hiljalleen lihasmuistista on vapautunut vanhoja tuttuja liikeratoja ja liikkuminen liinassa on helpottunut. Olen myös saanut uutta intoa harjoitella lihaskuntoa, koska se auttaa tekemään vaativampia harjoituksia liinassa.

yoga-2959214_1280.jpg

Nyt huomaan yhä useammin selailevani nettikaupoissa ilmajoogakankaiden ja koukkujen hintoja sekä yin joogassa tarvittavia bolstereita ja blokkeja, jotta voisin jatkaa harjoituksia myös kotona. Olen viimeinkin löytänyt harrastukset, joihin meneminen sopii paitsi vaihteleviin aikatauluihimme myös tuottaa minulle niin paljon iloa ja lisäenergiaa, että tekisi mieleni pomppia. Helsinkiin palaamiseen liittyen on mielessä pyörinyt myös ystävieni pitämät aamuakrobatiatunnit ja Taivallahden rannan juoksureitit.

Kuvat: Pixabay.

Kommentit (2)
  1. Mulla ei ole minkäänlaista urheilija- tai akrobaattitaustaa, mutta täytyy kyllä myöntää, että ekan ilmajoogakokeilun jälkeen olen ahkerasti juossut tunneilla (Tampereella muten ihan huippu paikka on Studio Vintti), katsastellut ilmajoogaliinojen hintoja ja silmäillyt, mihin kohtaan kattoa sellaisen kiinnikkeet voisi ropata. Jotenkin musta tuntuu, että muksut saattaisivat kyllä omia sen liinan aika äkkiä. Tosi hienoa, että olet löytänyt aikaa omaan harrastamiseen! Jooga on kyllä ihan omiaan pitämään äidin kuin äidin pään kasassa.

    1. Oon tässä kevään aikana huomannut, että yleensä ilmajoogatunnin jälkeen monilla on nauru herkässä 🙂 Mä saan tästä sellaisia lapsuudesta tuttuja mielihyvän ja innostuksen ylitsehuokuvia aaltoja ja sama innostus valuu nopeasti muillekin elämänalueille. Harrastusten myötä mun energia on lisääntynyt kaiken kaikkiaan. Ihan parasta! Se kauan hukassa ollut minä nostaa taas päätään sisälläni – nauraa ja laulaa ääneen, haluaa tanssia kaduilla ja tehdä kärrynpyöriä nurmikolla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *