Verraton vaatekaapin siivous

dress-2583092_1280.jpg

Vaatekaappi on hyvä siivota aina aika ajoin. Olen muokannut vaatekaappiani jo useaan otteeseen sekä Konmarin, Wardrobe Architectin että minimalistisen näkökulman avulla ja silti sieltä löytyy yhä pientä hiomista. Olen rakastanut vaatekaapin siivoamista jo lapsena. Muistan kuinka vietimme parhaan ystäväni kanssa aikaa tyhjentämällä ja uudelleen täyttämällä koko vaatekaappini aina yökyläilyjen yhteydessä. Sovittelimme ja vaihtelimme vaatteita ja keksimme uusia tapoja yhdistellä erilaisia asukokonaisuuksia. Samaa teen yhä edelleen, mutta nykyisin enimmäkseen vain itseni seurassa. Ystäviini ja siskoihini otan yhä yhteyttä vaatekaapin siivouksen aikana tai sen valmistuessa, kun kysyn haluavatko he ottaa vastaan joitakin pois laittamistani vaatteista. Tässä parhaat ohjeeni vaatekaapin onnistuneeseen siivoamiseen.

1. Rauhoita siivoukselle riittävästi aikaa.

Jos sinulla on vain vähän aikaa, älä tyhjennä koko kaappia kerralla, vaan keskity vaikka vain yläosiin. Minun kaappini alkaa olla jo sen verran kasittu, että koko kaapin läpikäymiseen ei mene juuri kahta tuntia kauempaa. Mutta nykyisessä elämäntilanteessani kaksi kokonaista tuntia kotona omassa rauhassa on melko mahdoton ajatus. Siksi nappaankin kymmenen minuuttia sieltä ja viisi minuuttia täältä ja teen siivousta osissa.

2. Lajittele vaatteet niitä läpi käydessäsi.

Tähän lajitteluun sopii vaatteiden lukumäärästä riippuen erilliset pinot tai vaikka laatikot tai säkit. Itse lajittelen vaatteeni näin:

  1. Lempivaate, joka pysyy käytössä.
  2. Lempivaate, mutta hieman liian pieni. Tämän kohdalla kannattaa harkita mahdollisuutta muokata vaate jälleen istuvaksi tai laittaa se mahdolliseen ”laihdutuslaatikkoon”. Mikäli päädyt perustamaan laihdutuslatikon, ole realistinen: laita talteen vain sellaisia vaatteita, joihin ihan oikeasti voit vielä mahtua (puhun juuri niistä elämäsi laihimpana hetkenä ostetuista farkuista, joihin mahduit kolmena päivänä joskus kymmenen vuotta sitten) ja pidä laatikko pienenä. Tähän laatikkoon voi laittaa vain sellaisia vaatteita, jotka motivoivat ja joihin todella haluat vielä mahtua. Masentava laihdutuslaatikko on turha laatikko!
  3. Ihan kiva ja hyväkuntoinen vaate, mutta et käytä sitä kuin ”pakon” edessä, kun kaikki muu on likaisena. Tämä laitetaan lahjoituslaatikkoon.
  4. Nukkavieru tai epämukava vaate. Heitä nämä armotta pois! Vaikka vaate olisi hyväkuntoinen ja kauniskin, et missään tapauksessa halua antaa kenellekään vaatetta, joka on päällä epämiellyttävän tuntuinen.
  5. Liian pienet tai liian suuret vaatteet, jotka eivät kuulu suosikkeihisi. Nämä lajitellaan kunnon mukaan, joko lahjoitettaviksi tai pois heitettäviksi.
  6. Rikkinäiset vaatteet, joita et pysty tai halua korjata, sekä vanhat tai huonosti istuvat alusvaatteet heitetään tietenkin pois.

Jäljelle jää siis kolme tai neljä pinoa: kaappiin jääävät vaattteet, lahjoitettavat vaatteet, pois heitettävät vaatteet ja mahdollisesti laihtumista odottavat vaatteet (tässä kohtaa vielä muistutus siitä, että mitään tavoitevaatteita ei kannata säilyttää, vaan laihdutuslaatikko kuuluu lähinnä niille, joilla on kroppa väliaikaisesti normaalikoosta poikkeava, esim. lapsen saamisen jälkeen). Taittele ja ripusta kaappiisi jäävät vaatteet takaisin mahdollisimman kauniisti (kun oma kaappi on yhtä kaunis kuin kalliin vaatekaupan esillepano, et kaipaa uusia vaatteita). Käsittele pois laitettavat ja lahjoitettavat vaatteet mahdollisimman pian. Vie pois heitettävät vaatteet välittömästi asianmukaisesti kierrätykseen. Jos saat varatttua kirppari pöydän heti tai sinulla on jo varaus, anna palaa, muuten vaatteet kannattaa vain suosiolla lahjoittaa joko ystäville tai vaatteita vastaanottavalle järjestölle. Omia ja mieheni talvivaatteita olen antanut esim. kodittomille vaatteita ja kenkiä jakaville tahoille. Mahdollisen laihdutuslaatikon päälle, voit kirjoittaa vaatteiden koot ja laittaa sen sitten jonnekin sopivaan kaapinnurkkaan odottamaan. Aseta kuitenkin itsellesi deadline sille, milloin vaatteiden on taas päästävä käyttöön, ettet turhaan haudo kaapeissasi liian pieniä vaatteita.

3. Tarkista mitä kaappiisi jäi.

Voit esimerkiksi kuvata vaatteesi johonkin käyttämääsi sovellukseen tai muuten sisäistää mitä vaatteita kaappiisi jäi. Tarkistaessasi pohdi onko vaatteita sopiva määrä (huomioi kaikki yhdistelmät, mitä voit vaatteistasi tehdä, ja se kuinka usein pyörität pesukonetta) ja onko vaatekaappisi sisältö oikeassa suhteessa omiin tarpeisiisi. Esimerkiksi minun vaatekaapissani on ideaalitilanteessa 35% työhön sopivia vaatteita, 30% vapaa-ajan vaatteita, 28% kotivaatteita, 5% liikuntavaatteita ja 2% juhlavaatteita sekä yöasut ja alusvaatteet. Vaatteita tarkistaessa kannattaa ajatella suoraan myös vaatteiden yhdisteltävyys. Minun työssäni pukeudutaan siististi, mutta tyyli saa olla casual, joten työvaatteeni yhdistyvät osittain vapaa-ajan vaatteiden kanssa ja toisaalta jotkin juhlavaatteet sopivat toisin stailattuina työvaatteiksi ja toisin päin. Vapaa-ajan vaatteet taas yhdistyvätt osittain kotivaatteisiin, jotka yhdistyvät tarvittaessa liikuntavaatteisiin jne. Vaatekaappisi tulisi kuvastaa sellaista elämää, jota sinä elät ja vastata sinun elämäsi tarpeisiin. On luonnollista, että tarpeet vaihtelevat eri elämänvaiheissa, jolloin myös vaatekaapin tulee sopeutua tilanteeseen.

4. Arvioi tarvitaanko jotain lisää.

Pidä mielessä vaatteiden yhditeltävyys ja omat tarpeesi. Jos päädyt siihen, ettei nykyinen vaatemäärä riitä, laadi tarkkaan harkittu ostoslista. Ostoslistaa kirjoittessasi pidä mielessä vuodenaikojen vaihtelut ja kiinnitä huomiota siihen sopiiko vaate käytettäväksi useampana vuodenaikana ja miten se on yhdisteltävissä mahdollisimman moneen jo kaapissasi olevaan vaatteeseen. Itse pidän nyrkkisääntönä sitä, että vain yhteen vuodenaikaan sopivia vaatteita tulee olla vain hyvin vähän ja, että uusien vaatteiden on sovittava vähintään kolmeen eri asukokonaisuteen, jotka voin muodostaa liittämällä uuden vaatteen jo kaapissani olevien vaatteiden kanssa. Muista, että mikäli sinulla on pyrkimys kohti minimalistisempaa vaatekaapin sisältöä, on se helpointa järjestää pitämällä kukkaron nyörit tiukalla ja ostamalla vain todella monikäyttöisiä ja omaan tyylisi täydellisesti istuvia vaatteita.

5. Lähde etsimään ostoslistasi vaatteitta kiireettä.

Käytä aikaa juuri oikeiden vaatteiden löytämiseen, jotta saat sitä mitä tarvitset. Täydennä ensin huutavin tarve: se mitä tarvitset lähes päivittäin juuri nyt ja vaatteet, jotka sopivat mahdollisimman moneen eri pukeutumiskategoriaan. Panosta materiaalien laatuun ja vaatteen istuvuuteen. Vaate voi olla kaunis, mutta materiaali huonolaatuinen, silloin se kannattaa vaan jättää kauppaan. Samoin hyvälaatuinen vaate, joka ei istu kunnolla. Joskus istuvuutta voi parantaa ompelijan avulla, mutta ihmeisiin ei ompelijakaan pysty. Pidä myös mielessä se, että ompelijan palveluihin on varattava rahaa budjetistasi. Jos päädyt ompelijan apuun, ota yhteyttä ompelijaasi heti, ettei vaatekaappiisi tee pesää taas yksi huonosti istuva vaate, joka ei pääse käyttöön. Osta vain listan mukaisia vaatteita. Jos teit pohjatyösi kunnolla ja omaa tyyliäsi ja tarpeitasi kuunnellen, et tosiaankaan kaipaa mitään listan ulkopuolelta.

+1. Ennen siivouksen aloittamista määrittele oma tyylisi.

Kirjoita ylös tai kuvaa lempivaatteesi ja lempiasusi arjessasi. Jos et tunnista omaa tyyliäsi, voit esimerkiksi ottaa kuvan kaikista käyttämistäsi asuista viikon tai kahden ajan ja sitten katsoa niitä ja pohtia mistä pidit ja mistä et. Näin saat hieman käsitystä siitä millaisesta tyylistä pidät. Kirjoita ylös kunkin arkesi tilanten luottoasun osat. Omani (pois lukien vaihtoehdot helmoilla, joista on omat erimerkkiasunsa) kuluvat näin:

  1. Töihin: mustat istuvat housut + väljä siisti paita + ballerinat/korot/nilkkurit + talvella neule.
  2. Vapaa-ajalla: farkut + t-paita (pitkillä tai lyhyillä hihoilla) + neule + kangastossut/tennarit/nilkkurit .
  3. Kotona: joustavat housut + pitkähihainen t-paita + villasukat.
  4. Juhliin: siistit housut + siisti yläosa + korkokengät + näyttävät korut.

Kun olet määrittänyt oman tyylisi, on sinun helpompi toimia kohdissa 2.-5. Hyviä hetkiä vaatekaapin siivoamisen parissa!

Lue myös:

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä, osa 2 – oman tyylin nimeämisestä

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä, osa 3 – siluetti

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä, osa 4 – vaatekaappi omaa elämää varten

Täydellistä vaatekaappia metsästämässä, osa 5 – väripaletti

Kesäni garderobi – koko kesä matkalaukusta

Kevät hiipii vaatekaappiin

Kuva: Pixabay.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *