Lasten liikunnalliset synttärit

Meillä kuuluu koulussa eräänlaiseen tehtävään eli näyttöön suunnitella tapahtuma liikunnan toimintaympäristöön. Saamme itse määritellä minkälainen tapahtuma on kyseessä, mutta ennen kuin tapahtumaa pääsee toteuttamaan pitää siitä tehdä näyttösuunnitelma tiettyjen kriteereiden mukaan, sekä kartoittaa mahdolliset riskit ja tehdä turvallisuussuunnitelma. Kun opettaja on hyväksynyt suunnitelman ja riskien kartoituslomakkeen, sekä turvallisuussuunitelman pääsee varsinaista tehtävää ja tapahtumaa toteuttamaan.
Tyttärelläni on helmikuussa synttärit ja niiden järkkääminen olisi minulla ollut joka tapauksessa edessä. Tyttäreni on hyvin liikunnallinen, joten siitäpä keksin, että voisin pitää hänen 9-vuotis synttärit osana tätä liikunnallista koulutehtävää.
Koronan vuoksi meidän täytyi rajata osallistujamäärä 10 henkilöön. Lapsia juhlissa oli yhteensä seitsemän ja aikuisia kolme, minä, mieheni ja isäni. Mieheni ja isäni toimivat apuohjaajina ja auttoivat kaikissa mahdollisissa tehtävissä, joihin heitä ”komensin” 😀 En olisi ilman miehistä voimaa saanut rakennettua niin hienoa temppurataa mikä meillä oli tai kiinnitettyä ilmapalloja kattoon ainakaan sillä aikataululla mikä oli käytössä.

Synttärit pidettiin siis Virpiniemen Liikuntaopistossa. Synttäreiden aikana muiden lasten vanhemmat saivat halutessaan lainata opistolta luminkenkiä ja mennä ulkoilemaan Virpiniemen upeisiin maastoihin. Synttärit alkoivat sunnuntaina klo 13, mutta me menimme jo ennen kello 12 järjestelemään paikat juhlakuntoon. Olin etukäteen katsonut missä opistolla on ensiaputarvikkeet mahdollisten tapaturmien varalta. Emme onneksi tarvinneet mitään ensiaputarvikkeita, vaikka lasten juhlilla esim.kaatuessa nilkan nyrjähdykset ja käden vääntymiset saattavat olla melko yleisiä. Myös hampaisiin kohdistuvia tapaturmia saattaa tulla lasten juhlilla kun hypitään trampoliinilla ja tasapainoillaan erilaisilla telineillä. Mahdollisia tapaturmia ja vammoja kartoitetaan juuri riskien kartoituslomakkeessa ja lasten yleisimpiin tapaturmiin ja vammoihin on syytä perehtyä etukäteen kun tämmöistä tapahtumaa alkaa järjestämään tälläisessä ympäristössä.
Liikuntasaliin kokosimme monipuolisen temppuradan, jossa pystyi harjoittamaan monia eri taitoja; tasapainoa, erilaisia hyppyjä, pallonheittoa, kiipeilyä, juoksua, akrobatiaa ja notkeutta. Kaikki liikkeet ja kohdat radassa suunniteltiin niin, että jokainen pystyi skaalaamaan ne omalle tasolleen. Temppurata oli lapsista varsin hauska ja he jaksoivat juosta rataa ympäri varmaan sata kertaa.
Temppuradan lisäksi kokosimme keppihevosille tarkoitetun esteradan isäni tekemistä esteistä. Jokainen lapsi innostui kokeilemaan rataa (ja aikuiset myös) ja jokainen osallistuja myös palkittiin yllätyspussilla. Lapset innostuivat hyppimään esteitä myös ilman hevosia.
Tarjoilut järjestin opiston aulaan ison pöydän ympärille. Koristelin aulan ilmapalloilla ja serpentiineillä ja tein kattauksen lapsille. Sipsiä, karkkia, mehua ja sankarin toiveiden mukainen kakku; turkoosi kakku, jossa makaa musta koira päällä. Itse en suinkaan alkanut kakkua väsäämään vaan kakku tilattiin oululaisesta leipomo-konditoria Kreemasta! Herkut maistuivat niin lapsille kuin aikuisille ja sokeriövereiden jälkeen oli energiaa jatkaa liikkumista ja leikkejä vielä liikuntasalin puolella.
Synttärit kestivät kaksi tuntia ja se aika meni todella nopsaa. Jos jotain juhlista muuttaisin, niin näin jälkiviisaana olisi pitänyt varata synttäreiden kestoon aikaa kolme tuntia. Lapsilta tullut palaute oli samoilla linjoilla; huiput synttärit, mutta loppuivat liian aikaisin. Muuten synttärit sujuivat oikein hyvin ja kaikilla oli kivaa. Tämmöinen tapahtuma oli mielestäni helppo toteuttaa. Lähetin kuukautta aikaisemmin kutsut vieraille ryhmäviestinä whatsupin kautta, varasin liikuntasalin vahtimestarilta, kävin ostamassa synttäreihin tarvittavat tarjoilut ja koristeet etukäteen, tein yllätyspussit lapsille kotona valmiiksi ja tilasin kakun valmiina etukäteen ja se haettiin jo edellisenä päivänä. Olisin halunnut hakea kakun leipomosta suoraan synttäreille, mutta leipomo on kiinni sunnuntaisin, joten se jouduttiin hakemaan jo edellisenä päivänä. Kun juhlat olivat ohi meillä meni noin puolisen tuntia siivota opiston paikat siistiin kuntoon. Kysyin myös luvan vanhemmilta kuvata lapsia someen, blogiin ja kouluun.
Kokonaisuudessaan synttärit olivat oikein onnistuneet ja ikimuistoiset. Itse koin tämmöisen tapahtuman järjestämisen melko vaivattomana ja järjestäminen oli oikein kivaa. Lapsen ilo on paras ilo :)