Ihmiskeho on ihmeellinen. Se taipuu niin moneen ja saattaa muuttua elämän aikana montakin kertaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka puntari näyttäisi mitä tahansa ei se määritä ihmistä. Jokainen ihminen on yhtä arvokas ikään tai kokoon katsomatta.

Olin 16-vuotias kun otin ensimmäisen kortin liikuntakeskukseen, jossa oli kuntosali ja ryhmäliikuntatunteja. Silloin elettiin vuotta 2003. Siihen aikaan olin oikea himojumppaaja ja näin jälkikäteen ajateltuna jumppaaminen ja ruokavalion tarkkailu meni välillä hiukan överiksi. Uskallan myöntää, että kärsin silloin jonkinasteisesta syömishäiriöstä. Lukiossa saatoin mennä treenaamaan koko illaksi ja kotiin tultuani söin pelkkiä keitettyjä porkkanoita ja kaalta. Oliko järkeä- no ei?

Kun muutin lukion jälkeen pois kotoa urheilun sijaan minua alkoi houkutella kostea opiskelijaelämä. Ei varmaan tarvitse arvata, että kiloja alkoi kertyä ja niitähän tulikin vuosien varrella ihan reippaasti. Viikonloput kuluivat juhliessa ja viikosta yritettiin selvitä, että jaksetaan taas viikonloppuna bailata. Oliko taaskaan järkeä? No ei.

Tuli kesä 2011 kun tein positiivisen raskaustestin. Olin pitkään toivonut vauvaa ja vihdoin olin raskaana! Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla kun sai tietää, että sisällä kasvaa pieni ihme- oma vauva. Kun tulin raskaaksi painoin n.75 kiloa ja pituutta minulla on 161.5 cm.  Siihen aikaan liikunta ei enää kuulunut säännöllisesti elämääni ja ruokailutottumuksetkin olivat vähän niin ja näin. Makeat herkut kuuluivat ruokavaliooni melkein päivittäin ja iltaisin töiden jälkeen makoilin sohvalla ja katselin telkkaria. Kävin epäsäännöllisesti jumpissa ja lenkillä, mutta en pitänyt siitä enkä saanut liikunnasta minkäänlaista iloa.

Raskaus sujui ilman suurempia ongelmia, mitä nyt päätä särki koko ajan viikolle 20 asti, sekä paino nousi salakavalasti ylöspäin. Kävin kävelylenkeillä, mutta söin kirjaimellisesti kahden edestä. Neuvolassa minua varoiteltiin raskausajan diabeteksestä ja verenpaineen noususta. Verenpaine kyllä nousikin ja välillä, jopa mietittiin verenpainelääkityksen aloitusta. Siihen ei kuitenkaan onneksi tarvinnut ryhtyä, eikä diabetestakaan tullut. Joulukuussa 2011 vauva laskeutui niin alas, että se aiheutti todella kovat liitoskivut. En voinut käydä enää edes kävelylenkeillä ja pystyin kävelemään vain pakolliset matkat. Kävelylenkkien sijaan neuvolasta suositeltiin vesijuoksua ja kävinkin muutaman kerran vesijuoksemassa. En kylläkään pitänyt siitä ja muistan aina kun mietin vain, että tuleeko minun loppuelämä olemaan tämmöistä, että en voi liikkua muuten kuin vesijuoksemalla. Jäin äitiyslomalle joulun jälkeen etuajassa kovien liitoskipujen vuoksi. Nautin täysin siemauksin alkaneesta ”lomasta” herkuttelemalla joka päivä karkkia, pullaa ja mokkapaloja!

Laskettu aika oli maaliskuussa 2012, mutta vauva päätti syntyä hieman etukäteen jo helmikuussa 2012. Synnytys meni hyvin, vauva oli terve ja painoi 3040g, vaikka minua oli peloteltu, että painonnousuni vuoksi syntyy jättiläisvauva! Kun lähdin synnyttämään painoin 100kg. Se oli jäätävä lukema minun pituiselle naiselle. Synnärille ei jäänyt kuin pari kiloa ja kotiuduin 98 kiloisena. Ensimmäisten viikkojen aikana en jaksanut/ehtinyt ressata omasta painosta, koska kaikki oli uuttaa vauvan kanssa ja olin todella väsynyt. Jossain vaiheessa keväällä 2012 päätin kuitenkin, että kiloista on päästävä eroon oman ja vauvan hyvinvoinnin vuoksi.

Aloitin vaunulenkit ja säännöllisen ruokailun. Huomasin, että kun söin säännöllisesti terveellistä oikeaa ruokaa, oloni koheni ja olin paljon pirteämpi. Halusin päästä ylimääräisistä kiloista totaalisesti eroon ja otin tavoitteeksi juosta seuraavan vuoden keväällä puolimaratonin. Liityin kuntosalille, otin Personal Trainerilta juoksua tukevan saliohjelman ja aloin käymään salilla, Bodyattackissa ja vaunujen kanssa kävley- ja pikkuhiljaa juoksulenkillä. 

Pudotin vuoden aikana n. 20 kiloa liikunnan ja säännöllisen ruokailun avulla. En kieltänyt itseltäni mitään, mutta herkkuja en enää syönyt kuin silloin tällöin esim.juhlissa/tapahtumissa. Seuraavana keväänä 2013 juoksin ensimmäisen puolimaratonini n. 80-kiloisena ja aika taisi olla jotain 2h 13min.

Innostuin juoksemisesta entisestään ja juoksin saman vuoden 2013 aikana vielä pari puolimaratonia lisää. Otin tavoitteeksi aina parantaa aikaa ja onnistuin siinä! Kun paino putosi sai siitä lisää motivaatiota pudottaa lisää. Vuonna 2014 eli kahden vuoden jälkeen synnytyksestä paino oli pudonnut normaaliksi noin 65 kiloiseksi. Olin siis onnistunut pudottamaan painoni vähemmäksi mitä se oli ennen raskaaksi tulemista.

 Näin 8-vuotta myöhemmin en enää oikein edes muista aikoja kun olin satakiloinen. Muistan vain sen, että kun katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, että en tuo voi olla minä. Nykyään painoni vaihtelee välillä montakin kiloa ihan riippuen siitä, mitä syö, onko kuukautiset, miten on treenannut, miten on nukkunut jne. Mutta nykyään minulla on hyvä olla, jaksan liikkua ja oloni on virkeä! Tottakai välillä on päiviä, että väsyttää ja silloin tekisi mieli sokeriherkkuja. Joskus syön karkkia, joskus en. Mutta enää en syö herkkuja päivittäin, koska tiedän, että niistä tulee vain huonompi olo. Itselleni sopii oikeastaan paremmin ns.karkkipäivä, eli että syön vaikka kerran viikossa luvan kanssa jotain herkkua kuin, että syön joka päivä jotain. Itseni tuntien nimittäin tiedän, että herkkukierre jää helposti päälle. Näin minulle on käynyt viikonloppujen ja lomien jälkeen vieläkin, mutta niistä noustaan aina! Enkä tahdo päästää itseäni enää ikinä niin huonoon kuntoon kuin joskus olin. Haluan olla terve, pirteä ja hyvinvoiva äiti itseni ja tyttäreni takia ❤

-V-