Soft Tacos ja homemade soossit

Kaikilla tulee varmaan jo jouluruoat korvista ulos. Lupailin Instagarmin puolella teille reseptiä itsetehdyistä salsaresepteistä, sekä guacamolesta. Tässä vaihtoehto tarjoiluille tapaninpäivän iltaan tai vaikka uuden vuoden pöytään. Näitä soosseja voi yhdistellä tortillojen, soft tacojen, tacojen ja esimerkiksi natchojen kanssa. Näitä voi käyttää myös ihan yleisdippinä sipsien ja vaikka pilkottujen kasvisten kanssa. Kaupassa on toki myynnissä hyllykaupalla valmiita salsoja ja guacamolea, mutta jos on aikaa niin nämä kastikkeet on kiva valmistaa itse. Silloin saa juuri niitä aineksia mistä itse tykkää, eikä ainakaan tule turhia lisäaineita, joten nämä ovat myös terveellisempi vaihtoehto kun raaka-aineet ovat tuoreista kasviksista.  Tuoreet raaka-aineet ovat aina maukkaampia ja itse voi säätää makuja + suutuntumaa. Kaiken ei tarvi olla tehosekoitinmössöä!

Me teimme kolmea eri kastiketta syötäväksi Soft Tacojen kanssa; Salsa, Salsa Verde ja Guacamole.  Soft Tacot ovat mielestäni kivoja, koska ne ovat sopivan pieniä, joten melkein joka suupalan voi maustaa eri tavalla. Pikkukipoista kokoamalla kaikki saa mieleisensä lisukkeet ja usein muksutkin tykkäävät kun saavat  rakentaa oman tacon miedommista raaka-aineista. Ruokailuthetkestä tulee myös automaattisesti sosiaalisempi kun ruoka ”jaetaan”. Soossien kaveriksi meillä oli jauhelihaa, kanaa, juustoraastetta, Creme Fraichea, tuoretta chiliä, tuoretta jalopenoa, sipulia, kurkkua, tomaattia ja persikkaa. Makea hedelmä, kuten persikka toimii mielestäni hyvin yhdessä tulisen ja lihaisen paketin kanssa. Makeaksi hedelmäksi kelpaa myös esim. mango tai ananas. Mitä kypsempi hedelmä on sen parempi. Pikku kikkailuilla on helppo tehdä oman makuiset kastikkeet.

Tarvitset: tomaattia, keltasipulia, avokadoa, himalajansuolaa (tai mitä vaan suolaa oman maun mukaan) , limeä, mustapippuria, sitruunaa, persiljaa, basilikaa, neitsytoliviiöljyä, kaprista, valkosipulia, chiliä , korianteria ja Mutti- tomaattikastiketta.

Ensimmäisenä suosikkini, joka sopii syötäväksi myös esim.pihvin kanssa.

SALSA VERDE

1 ruukku persiljaa

1 ruukku basilikaa

2rkl sitruunaa

0.5dl oliiviöljyä

2 rkl kaprista

2 valkosipulinkynttä

Puolikas avokado

Ripaus mustapippuria

1 rkl vettä

Laita kaikki ainekset blenderiin ja hurauta sekaisin. Persiljan ja basilikan varret voi myös laittaa sekaan. Valmista!  (blenderillä voi  säätää rakeuden sen mukaan kuin tykkää)

SALSA

1tl himalajansuolaa

Ripaus mustapippuria

1/3 keltasipulia

2 valkosipulinkynttä

2 tuoretta chiliä

2rkl oliiviöljyä

Puolikas lime

1 korianterin ruukku

3rkl Mutti-tomaattikastiketta

5 tomaattia

Sekoita suola, mustapippuri, keltasipuli, valkosipuli, chili, oliiviöljy, lime, Mutti-tomaattikastike ja puolet korianterin ruukusta blenderissä sekaisin tahnaksi. Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja ota siemenet pois. Pyri saamaan myös neste pois niin että jäljelle jää vain tomaatin ”lihat”. Muuten lopputuloksesta tulee liian vetinen. Sekoita kuutioidut tomaatit, sekä kokonaiset koriantertin lehdet valmiiseen tahnaan. Voit jättää muutaman lehden koristeeksi. Tässä reseptissä on suht voimakkaasti valkosipulia ja chiliä, joten niitä voi säätää oman maun mukaan.

GUACAMOLE

2 avokadoa

1/2- 1 keltasipuli

2 tomaattia

1rkl himalajansuolaa

1 limen mehu

Ripaus mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset blenderissä sekaisin

Toivottavasti pidätte! Nautinnollista ruokailuhetkeä 🙂

-V-

Perhe Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Suosittelen

Rentoutusvinkki

Tosi monet ovat nykyään ottaneet haltuunsa ihanat äänikirjat. Minulle on avautunut aivan uusi maailma äänikirjojen kautta. Oikeita kirjoja en välttämättä ehdi lukemaan, vaikka haluaisin ja jos luen kirjoja illalla niin nukahdan välittömästi, joten kirjojen lukeminen on hidasta. Äänikirjojen kautta olen päässyt käsiksi jo moniin aivan mahtaviin kirjoihin ja oppaisiin, jotka olisivat normaaleina kirjoina jäänyt lukematta. Itse kuuntelen äänikirjoja rentoutuakseni, mutta myös esim. aamulla samalla kun meikkaan, siivotessa, ruokaa laittaessa, autossa, kävelyllä ja välillä ennen nukkumaanmenoa. Joko te olette ottaneet äänikirjojen kuuntelun haltuun? Jos ette niin suosittelen 🙂

Tässä minun muutama äänikirjasuosikki BookBeatista. Ensiksi ajattelin että listaan vain viisi suosikkia, mutta näitä hyviä kirjoja on niin monta niin tästä tulikin nyt TOP 8 lista, mitkä suosittelen ottamaan kuunteluun vaikka joululomalla 🙂 Karita Tykkä- Hyvä elämä- Rakkaudella Karita,  Raakel Lingell- Älä sano että rakastat, Nanna Koivisto- Sinä pystyt, Ilkka Koppelomäki- Saa mitä haluat, Laura Manninen – Kaikki anteeksi, Heather Morris- Auschwitzin tatuoija, Jutta Gustafsberg-  Jutan Voimakirja, Jari Tervo- Loiri

Kivoja kuunteluhetkiä! 🙂

-V-

Hyvinvointi Hyvä olo Kirjat Suosittelen