Tyttöjen rentoutumispäivä

Yhteistyössä Liikuntakeskus Hukka

Joskus on ihana rentoutua ja ottaa aikaa vain itselleen ja ystäville. Oma ehdoton suosikki rentoutumiseen on hyvä treeni ystävän kanssa. Joku on joskus ihmetellyt miten saan kulumaan aikaa salilla monta tuntia. En tietenkään aina, mutta joskus ja ihan suunnitellusti. No helposti- ainakin Liikuntakeskus Hukassa, joka ei ole pelkkä kuntosali.

Omat parhaat ystäväni Suvi ja Mira ovat molemmat muuttaneet Etelä-Suomeen, joten emme näe nykyään niin usein kuin tyttöjen asuessa vielä Oulussa. Olemme kuitenkin päivittäin yhteydessä ja pyrimme järjestämään näkemisiä useamman kerran vuodessa. Sain syyskuussa tytöt luokseni Ouluun kokonaiseksi viikonlopuksi ja mikäs sen mukavampaa kuin suunnata yhdessä treenaamaan ja rentoutumaan Hukkaan. Lauantai- aamusta suuntasimme kolmestaan Hukkaan ja vietimme siellä useamman tunnin.

Ensimmäisenä suuntasimme yhdessä treenaamaan salin puolelle. Teimme yläkroppapainoitteisen treenin, joka oli minun valmentajani Lauran suunnittelema ohjelma. Suvi ja Mira ovat itsekin olleet Hukan jäseniä Oulussa asuessaan, joten Hukka on tuttu paikka myös heille. Tytöt ovat monesti sanoneet kaipaavansa Hukkaa, sillä Hukan tasoista liikuntakeskusta ei löydy edes Helsingistä.

Treenin jälkeen nappasimme Hukan kahviosta Noccot saunajuomaksi ja siirryimme isompaan infrapunasaunaan. Infrapunasaunoja Hukassa on kolme; kaksi naisille ja yksi miehille. Infrapunasaunassa elimistöstä poistuu haitallisia kuona-aineita ja näin ollen se kiihdyttää aineenvaihduntaa lisäten kalorinkulutusta. Infrapunasauna lievittää myös monenlaisia kipuja, kuten päänsärkyjä ja lihaskipuja. Se auttaa myös elimistön palautumisessa, vähentää stressiä ja on iholle hyväksi. Terveysvaikutusten saavuttamiseksi olisi tietenkin hyvä saunoa esim. kolme kertaa viikossa, mutta olen huomannut ainakin itse jo silloin tällöin infrapunasaunassa käyneenä, että aineenvaihdunta nopeutuu ainakin sinä päivänä kun infrapunasaunassa käy. Tykkään itse siksi infrapunasaunasta, koska siellä ei ole niin tukalan kuuma kuin tavallisessa saunassa, joten siellä voi istuskella pitempään ja halutessaan lueskella esimerkiksi lehtiä/kirjaa nauttien samalla miedosta lämmöstä. Infrapunasaunaa suositellaan 20-30 min kerrallaan ja sen aikana ja jälkeen on hyvä nauttia runsaasti nestettä (syvälämpösauna vastaa hikoilultaan kymmenen kilometrin lenkkiä.) Infrapunasaunaan ei kannata mennä mikäli on raskaana tai sairaana.

Meillä meni saunassa istuskellessa ja jutellessa reilusti yli puoli tuntia, jonka jälkeen oli tietysti hirveä nälkä. Hukan kahvilavalikoimasta löytyy hyvää, terveellistä ja monipuolista välipalaa ja purtavaa kun nälkä pääsee yllättämään, joten söimme kevyen lounaan kahvilan puolella.

Tankkauksen jälkeen halusin viedä tytöt rentoutumaan vielä Neurosonic-divaaneille. Hukassa Neurosonic-divaaneja on jäsenien käyttöön kaksi kappaletta yläkerrassa. Neurosonic-divaanit lievittävät kipuja, lihasjännityksiä ja stressiä, sekä edistävät unen laatua ja palautumista. Divaaneille on ihana mennä palautumaan esimerkiksi treenin jälkeen. Itse olen nukahtanut joka kerta divaanille lämpimän peiton alle ja sieltä noustessa olo on kyllä ollut sen mukainen- rento ja virkistynyt! Divaanin ohjelmia ohjataan langattomasti mobiiliapplikaatiolla. Valittavissa on kolme eri ohjelmaa erilaisten käyttötarkoitusten mukaan; rentoutus, palautus tai aktivointi. Neurosonic- mataltaajuusmenetelmä kohdistaa kontrolloitua värähtelyä koko kropalle samanaikaisesti. Värähtely tuottaa kehon kudoksissa ja nesteissä ilmiön, jonka tuloksena on syvä rentoutuminen ja nopea palautuminen  sekä fyysisestä, että psyykkisestä rasituksesta. Ohjelmat kestävät 10-40 minuuttia, joten voit itse valita itsellesi sopivan ohjelman oma aikataulun mukaisesti.

Hukassa rentoutumisen jälkeen oli pirteä ja latautunut olo lähteä viettämään loppupäivää ja iltaa ystävien kanssa. Muistakaa hemmotella itseänne ja ottaa aikaa itselle ja läheisille. Arki sujuu paljon jouhevammin kun muistaa välillä pysähtyä ja rauhoittua mieleisen tekemisen ja läheisten ihmisten kanssa.

-V-

Hyvinvointi Ystävät ja perhe Hyvä olo Terveys

Chia-suklaavanukas

Herkullinen vaihtoehto välipalalle

Pyrin syömään arkisin 3-4h välein, jotta verensokeri pysyy tasaisena eikä tule huono olo. Syön yleensä aamupuuron kotona jo klo 5.30-6.00 välillä, joten töissä 9 aikaan on saatava  jokin välipala, että pärjää lounaaseen asti. Olen vaihdellut välipaloja rahkojen, puddingien, maissikakkujen, proteiinipatukoiden, tuorepuurojen ja smoothieiden välillä ja tällä hetkellä yksi suosikkivälipaloistani on suklainen chiavanukas, jonka reseptin haluan jakaa nyt teille.

Chiavanukas on helppo valmistaa tuorepuuron tavoin edellisenä iltana lioattamalla chia-siemeniä nesteessä yön yli ja napata mukaan töihin/kouluun/salille treenien jälkeiseksi välipalaksi. Vanukkaan voi maustaa haluamallaan tavalla ja päälle voi laittaa esimerksiksi omia lempimarjojaan tai hedelmiä. Vanukkaan saa pysymään kauemmin kylmänä laittamalla päälle jäisiä marjoja.

Chia-siemenet sisältävät runsaasti kuituja, proteiinia, antioksidantteja, kalsiumia ja terveellisiä omega-3- rasvahappoja, joten ne ovat todellista superfoodia! Geelimäistä hyytelöä saadaan lioattamalla chia-siemeniä nesteessä vähintään puoli tuntia, mutta parasta vanukasta saa kun malttaa liottaa siemeniä jääkaapissa yön yli.

Suklaan ystävänä halusin tehdä chiavanukkaastani suklaista ja täydensin makua banaanilla ja kiiwillä.

Yksi annos chia- suklaavanukasta

. 3 rkl chia-siemeniä

. 1.5-2dl soijamaitoa

. 1 tl raakasuklaajauhetta

. 1/2 banaani

. 1 kiiwi

Sekoita chia-siemenet, kaakaojauhe ja soijamaito keskenään. Sekoita niin kauan, että siemenet ”uppoavat” kunnolla maitoon. Laita jääkaappiin ja anna liueta mielellään yön yli. Sekoittele aamulla vanukasta ja lisää päälle pilkottu puolikas banaani ja kiiwi. Nauti!

Toivottavasti tykkäätte. Itse ainakin suklaan ystävänä olen tykännyt tästä combosta!

-V- 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Suosittelen