Ensimmäiset tapaamiset oman Personal Trainerin kanssa

Yhteistyössä Liikuntakeskus Hukka

Olen käynyt 2013 vuodesta eteenpäin säännöllisesti jumpissa, juoksemassa ja salilla. Minulle on tehty saliohjelmia, jotka on kerran käyty läpi pt:n kanssa, olen ostanut erilaisia nettivalmennuksia, saliohjelmia ja opetellut itse. Koskaan en ole kuitenkaan treenannut oikeasti ammattilaisen kanssa pitempää aikaa, enkä ole ollut valmennuksessa, jossa katsottaisiin läpi oikeasti minulle sopivat tavoitteet, kartoitettaisiin lähtötilanne, paneuduttaisiin ruokavalioon ja tehtäisiin treeniohjelma juuri minulle.

Kuva:  Janne Lainea Photography

Olen aina haaveillut omasta pt:stä ja siksi olenkin tosi innoissani kun pääsin aloittamaan valmennuksen pt Laura Kivarin kanssa. Laura on koulutukseltaan Personal Trainer, kuntosaliohjaaja, koulutettu  hieroja, psyykkinen valmentaja ja hyvinvointianalyysiasiantuntija.  Lauralla on yli 15 vuoden kokemus kuntosaliharjoittelusta, sekä ryhmäliikuntatunneista. Tämän rautaisen ammattilaisen avulla uskon saavani todella paljon uusia oppeja treeneistä ja kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. ♥️

Ensimmäisellä tapaamiskerralla Laura teki minulle kehonkoostumus- eli inbody-mittauksen. Inbody-mittauksessa kehonkoostumuksen analysaattori mittaa helposti, luotettavasti ja nopeasti kehon koostumuksen – mm. lihas-, luu-, ja rasvakudoksen määrän ja jakautumisen kehossa, sekä elimistön ravitsemus- ja aineenvaihduntatilan. Inbody-mittaus on mielestäni hyvä, koska se motivoi ja siinä konkreettisesti näkee mistä keho koostuu. Olin käynyt viimeksi 10kk sitten inbody-mittauksessa. Tiesin jo ennen kuin ehdin oikeasti kotona vertailla tuloksia, että painoni on viime kerrasta noussut. Valitettavasti painon nousu ei ole tullut kasvatetusta lihaksesta, vaan ylimääräiset kilot ovat ihan silkkaa rasvaa 😂

Inbodymittauksen jälkeen siirryimme Hukan salin puolelle, jossa Laura halusi nähdä millainen liikkuja olen. Hän teetti minulle erilaisia liikkeitä ja arvioi sen mukaan toiminnallista liikkuvuuttani, tasapainoa, kehonhallintaa, lapatukea sekä tukilihaksiston voimaa. Vajaan tunnin mittaisen kevyen treenin aikana Laura kirjasi ylös huomiot lähtötasostani. Lisäksi suunnittelimme vielä tulevaa ja seuraavaa tapaamista. Olin jo aiemmin toimittanut Lauralle viiden päivän ruokapäiväkirjan, jolloin hän antoi minulle kotiläksyksi miettiä tavoitteita valmennukselle, sekä omia ajatuksiani ravinnosta, kompastuskiviä ruokailussa, sekä mahdollisia kieltoja ja rajoitteita ruokailun suhteen.

Kävimmekin seuraavalla tapaamisella tarkemmin yhdessä läpi tavoitteita. Sain myös palautetta ruokapäiväkirjasta ja keskustelimme tarkemmin ruokavaliosta. Laura kehotti minua syömään oikeaa kotiruokaa ja lopettamaan liian tiukat, vuosien aikana itselleni asettamat kiellot ruokailun suhteen. Ruokavalion suhteen minulla onkin paljon opeteltavaa juuri sen kanssa, että söisin oikeaa ruokaa tarpeeksi enkä ”kuilottaisi” arkena ja vetäisi sitten viikonloppuna kaksin käsin herkkuja nälkään.

Tulemme näkemään nyt valmennuksen alussa Lauran kanssa useamman kerran ja myöhemmin kerran kuukaudessa. Odotan erittäin innolla Lauran suunnittelemaa saliohjelmaa sekä yhteisiä treenejä. Ensimmäisistä tapaamisista jäi hyvä fiilis. Mielestäni oli erittäin fiksua käyttää ensimmäiset kerrat kuntotason kartoittamiseen, jonka pohjalta Laura osaa lähteä rakentamaan juuri minulle oikeaa saliohjelmaa. Lauralla on käytössä Syke tribe -sovellus johon sain omat tunnukset. Pystyn kätevästi katsomaan puhelimelta sovelluksesta treeniohjelmat ja merkkaamaan ylös kaikki treenit. Laura pystyy puolestaan sovelluksen kautta seuraamaan treenejäni ja voi antaa niistä sitten palautetta tapaamiskerroilla.

Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin Lauran tekemästä viikko- ja kuntosaliohjelmasta. Heinäkuu on niin repaleinen kesäloman ja reissujen vuoksi, että tämä kuukausi minun täytyy soveltaa treenejä. Elokuussa pääsen sitten paremmin kiinni treenirytmiin kun arki taas alkaa.

Nautitaan kesästä ja nähdään Hukassa! ♥️

-V-

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Liikunta

Meidän eka lomaviikko

Tänä kesänä pidän neljä viikkoa kesälomaa. Ihanaa ♥️ Lähdimme viime perjantaina vähän lyhyellä varoitusajalla suoraan töistä Helsinkiin tyttäreni kanssa. Lentojen hinnat olivat pilvissä ja juna-aikataulutkaan eivät oikein natsanneet. Niinpä päätin, että menemme näin oululaisittain onnikalla eli bussilla siis Onni Bussilla Oulusta Helsinkiin. Matka sinänsä sujui ongelmitta, mutta olihan se nyt…melkoinen kokemus, jota en välttämättä halua kokea uudestaan 😂 Bussissa oli ahdasta, siellä haisi, WC oli ällöttävä. Mutta matkailu avartaa ja en voi olla kuin ylpeä 7-vuotiaasta tytöstäni joka jaksoi istua reippaana koko 8h mitä matka kesti. Itselläni oli välillä huumori koetuksella, mutta pitkän matkan jälkeen perille kuitenkin päästiin ja suuntasimme pariksi  yöksi siskoni perheen luo Espooseen.

Pari päivää kului hujauksessa kun vietimme aikaa siskon perheen luona. Kävimme siskoni kanssa lenkillä, lapset leikkivät keppihevosilla, uimme Hannusjärvessä, saunoimme, kävimme räpsimässä kuvia siskoni miehen kanssa, pidimme leffaillan, kävimme vähän kiertelemässä Helsingissä ja söimme hyvin.

Aamulenkin maisemat Soukanrannassa ♥️
Mansikka-vuohenjuustopizzaa Helsingin Skifferissä ♥️

Hannusmetsä ♥️  Kuva:  Janne Lainea Photography

Maanantaina M ja E liittyivät porukkamme. Suuntasimme koko köörillä Linnanmäelle. Siellä oli vielä monipuolisemmin laitteita yli 120cm lapsille kuin Särkänniemessä ja vietimmekin koko maanantain Lintsillä. Linnanmäen uusi vuoristorata Taiga oli ehdoton suosikkini ja mielestäni päihitti aiemman vuoristorata suosikkini Power Parkin Junkkerin mennen tullen. Voisinkin väittää, että Taiga on tällä hetkellä ehdottomasti Suomen paras vuoristorata. Ennen Lintsiltä lähtöä kävimme tutustumassa myös Linnanmäellä sijaitsevaan SEALIFEEN.

Yöksi suuntasimme Helsingin Radisson Blu Seasideen. Radisson ei pettänyt tälläkään kertaa, huone oli erittäin tilava ja siisti ja aamupala maittava. Hotellin yhteydessä sijaitsi myös Easyfit Ruoholahden kuntosali, jota hotellin asiakkaat saivat käyttää maksutta. Tiistai-aamuna kävin tekemässä siellä kevyen treenin ennen kuin lähdimme suuntaamaan laivalla kohti Tallinnaa.

Radisson Blu Seaside Helsingin aamupalalla ♥️

Meillä oli Tallinnassa aikaa kolme kokonaista päivää ja kaksi yötä. Hotellimme oli Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinna. Hotelli sijaitsi aivan kävelymatkan päässä Tallinnan keskustasta, sekä vanhastakaupungista. Hotellissa oli kylpylä joka oli melko pieni, mutta oikein käytännöllinen lasten kanssa. Siellä oli kaksi allasta, kaksi poreallasta ja erilaisia saunoja. Saunoista suolasauna oli minulle uusi kokemus, mutta erittäin miellyttävä sellainen. Suolasaunassa  ihoon hierottiin suolaa ja annettiin vaikuttaa 5-10min ja simsalabim iho muuttui pehmeäksi kuin vauvan pylly! Kävimme M:n kanssa myös Fish Spa kalapedikyyrissä, jossa pikkukalat näykkivät jaloista kuollutta ihosolukkoa. Tästä hoidosta täytyy sanoa, että se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta! Erittäin epämiellyttävä kokemus.

Meillä ei ollut mitään suunniteltua ohjelmaa Tallinnaan eli mentiin fiiliksen mukaan. Kylpylässä kävimme joka päivä, yhtenä aamuna kävin H:n kanssa hotellin kuntosalilla, kiertelimme Tallinnan vanhassa kaupungissa ja ihastelimme kauniita maisemia ja ihania kapeita katuja.

Yhtenä päivänä suuntasimme heti aamusta alueelle, jossa sijaitsi Niken, Reebokin ja Adidaksen Outletit. Outleteissä on monesti tuurista kiinni mitä siellä on tarjolla. Tällä kertaa tein hyviä löytöjä lähinnä Adidaksen liikkeestä.

Tallinnan Lentosatamassa sijaitsee Viron merimuseo. TripAdvisorissa sitä oli kehuttu ja se oli sopiva kohde myös lapsiperheille. Niinpä otimme suunnaksi Lentosataman ja kävimme vierailemassa historiallisessa vesilentokoneiden hallissa jossa esillä oli todellinen sukellusvene, jäänmurtaja, vesilentokone, laivan hylky jne. Museo oli erittäin mielenkiintoinen ja siellä oli paljon nähtävää ja tekemistä myös lapsille. Suosittelen ehdottomasti!

Oikea toisessa maailmansodassa käytetty sukellusvene.
Sukellusvenettä pääsi ihmettelemään myös sisältä.

Ostoksille suuntasimme uudistettuun kauppakeskus Nauticaan, joka sijaitsee Tallinnan vanhankaupungin ja sataman välissä. Nauticassa oli paljon erilaisia kauppoja ja ravintoloita, sekä erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia.

Aamupalalla Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinnassa. ♥️

Tallinnasta jäi hyvä fiilis ja olisimme kyllä viihtyneet pitempäänkin siellä. Nyt suuntana kuitenkin koti ja Oulu. Ensimmäinen lomaviikko häämöttää jo loppuaan, mutta viikonlopuksi on tiedossa mukavaa ohjelmaa Oulussa; nimittäin Suomi Pop festivaalit!

Siellä nähdään ♥️

-V-

Perhe Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Suosittelen