Mitä urheilu minulle merkitsee ja mistä saan motivaatiota treenaamiseen?
Mitä urheilu minulle merkitsee ja mistä saan motivaation treenaamiseen? ❤️

Minulle urheilu tuo elämään niin kokonaisvaltaisen hyvän olon, että se on asia mistä en luovu. Joskus kun joutuu olemaan liikkumatta esim.flunssan vuoksi on kaikista pahinta se kun ei pääse liikkumaan. Kun pääsen liikkumaan oloni on paljon energisempi ja virkeämpi. Olen paljon hyväntuulisempi enkä kiukuttele ainakaan niin paljoa 😉Muutama vuosi sitten kesällä nyrjäytin nilkkani niin etten voinut juosta/kävellä kunnolla koko kesänä. No istuin sitten Liikuntakeskus Hukassa ja poljin kuntopyörää, hyvä vaihtoehto sekin 😅
Olen aina liikkunut jollain tasolla, mutta en todellakaan ole aina siitä nauttinut. Lukiossa olin vielä normaalipainoinen ja harrastin liikuntaa, mutta kun muutin pois kotoa ja sain itse päättää mitä söin ja join niin sehän repesi sitten kunnolla. Viikonloput biletettiin ja liikunta ei kuulunut ohjelmaani. Paino alkoi salakavalasti nousta.

Nykyään minusta parhaimpia viikonloppuja on ne kun saa levätä ja urheilla😅Joskus kun käy juhlimassa ottaa jo etukäteen päähän olotila mikä alkoholista ja valvomisesta tulee. Se pilaa koko tulevan viikon treenien osalta, koska vireystila on heikko. Pitää olla oikeasti hyvä syy, että tartun nykyään lasiin ja silloin tiedän jo etukäteen, että seuraavat päivät ovat kärsimystä vaikka en paljoa alkoholia nauttisikaan. Minulle ei onneksi ole ongelma käydä juhlissa/illanvietossa autolla, tuntuu että se jos olen autolla on se enemmän ongelma muille kuin minulle itselleni 😅
Vasta lapseni syntymän jälkeen eli keväällä 2012 aloin harrastamaan liikuntaa oikeasti säännöllisesti. Minulle tuli raskauden aikana kiloja melkein 30 ja neuvolassa peloteltiin, että kyllä nyt syntyy iso vauva ja saat varmasti raskausajan diabeteksen ym. No diabetestä ei tullut ja vauvakin oli ihan normaali ja terve, mutta mamma oli reilu 90-kiloinen! Kun puntari näyttää viittä vaille 100kg ja pituutta on 162cm voin kertoa, että se tuntuu. On sanomattakin selvää, että jotain oli tehtävä 😅Otin tavoitteeksi juosta puolimaratonin ja seuraavana vuonna 2013 keväällä juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin aikaan 2h 17min! Sen jälkeen olen juossut joka vuosi ainakin yhden puolikkaan lukuunottamatta viime kevättä. Kun alkoi juoksemaan ja otti siihen lisäksi kuntosalitreenin raskauskilot lähtivät ja jopa enemmän, sillä pikkuhiljaa painoni on pudonnut matalemmalle kuin ennen raskautta.

Toki on pitänyt myös katsoa mitä suuhun laittaa, pelkällä liikunnalla harvoin pudotetaan painoa jos ruokavalio on päin mäntyä.
Jaksan harvoin käydä mitenkään kovin pitkillä lenkeillä vaan yleensä juoksen 40-60min 1-3 kertaa viikossa, riippuu ihan miten ehtii. Silloin tällöin saatan juosta esim. 1h 30 min, mutta se vaatii jo suunnittelua ja tankkausta 😅 Ja jos joku viikko ei huvita juosta niin sitten kävelen. Rakastan rauhallisia kävelylenkkejä metsässä hyvää äänikirjaa kuunnellen. ☺️
Juoksemisen lisäksi käyn salilla pari kertaa viikossa. Teen yleensä kerran viikossa jalkatreenin ja toinen salitreeni on ylävartalolle ja vatsoille. Jos en pääse salille niin teen kotona omankehon painotreeniä kahvakuulaa ja kuminauhoja apuna käyttäen. Ryhmäliikuntatunneista bodyattack on ehdottomasti minun suosikkini ja jos ei missään niin viimeistään attackissa pääsen endorfiinihumalaan ja kylmät väreet kulkevat pitkin kroppaa. Bodyattack on korkeasykkeinen harjoitus, joka kehittää niin voimaa kuin kestävyyttä. Lenkkeilyn, salin ja attackin lisäksi yritän käydä jollain kehonhuoltotunnilla kuten joogassa tai bodybalancessa, mutta kun aikaa on rajoitetusti olen melko monesti luistanut näiltä tunneilta. Kehonhuoltoa on onneksi helppo harjoittaa myös kotona! Youtube on täynnä hyviä venyttely- ja joogavideoita ☺️

Treenaaminen on ihan parasta lääkettä niin keholle kuin mielelle. Kohtuus on kuitenkin hyvä muistaa myös tässä. On tärkeä antaa kropan palautua ja pitää lepopäiviä ja kevyempiä viikkoja ☺️Motivaatio treenaamiseen on minulta tullut kuin itsestään, koska niin hyvän olon siitä saa. Minulle on myös auttaneet selkeät tavoitteet mihin treenaan esim.juuri puolimaratonit. En voisi kuvitellakkaan elämää ilman liikuntaa ja nykyään pakkaan myös lomareissuille vähintään juoksukamat mukaan. Tiedän, ettei liikunnan harrastaminen ole itsestäänselvyys kaikille ja myös eri sairaudet tai vammat voivat sitä rajoittaa. Tämä on hyvä pitää mielessä ja olla kiitollinen siitä, että oma keho on tällä hetkellä siinä kunnossa, että voi ja saa liikkua 🙏🏽💛

Ajattelin myöhemmin kirjoitella aiheesta ”Mistä löytää aikaa treenaamiseen” ? Jokainen kuuluisissa ruuhkavuosissa elävä vanhempi varmasti allekirjoittaa sen, että aika on monesti kortilla. Palataan siis aiheeseen ja pidetään huolta itsestämme ja toisistamme 😘 Ihanaa viikonloppua ❤️
-V-