Valmennuksessa kohti puolimaratonia

Karvavauvani Kerttu on ollut lenkkikaverina jo kymmenen vuotta. Nykyään Kepa asuu mummolassa ja viettää eläkepäiviä siellä, mutta jaksaa vieläkin lenkkeillä kunnon kävely- ja juoksulenkkejä. Talvella käydään myös hiihtämässä tämän mummo-koiran kanssa 🙂

Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin keväällä 2013 Oulussa Terwamaratonilla. Aikani oli muistaakseni 2h 13 min ja ensikertalaiselle se oli mielestäni hyvä aika. Innostuin juoksutapahtumista silloin niin kovasti, että juoksin joka vuosi pari- kolme puolikasta vuoteen 2017 asti. Viimeisin puolimaratonini keväällä 2017 oli 1h 55 min.

Elämäni toinen puolimaraton Kiiminki maratonilla syksyllä 2013
Myös isäni on ollut mukana juoksuharrastuksessa ja käynyt juoksutpahtumissa juoksemassa kanssani 🙂 Vuosi 2013
Terwamaraton 2014
Kempele maraton 2014
Ruskamaratonilla Levilä ystäväni Mirkun kanssa. Saatiin suostuteltua myös Tuiskun Antti yhteiskuvaan 🙂

Muutamaan vuoteen en ole siis varsinaisesti juoksutapahtumissa käynyt, mutta olen kyllä juoksua jossain määrin koko ajan harrastanut. Rakastan juoksemista, koska se on niin helppoa! Ei tarvitse kuin vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä ulos. Juoksusta tulee myös tosi hyvä fiilis ja itselleni se on parasta terapiaa kun pitää saada tuulettaa päätä.

Terwamaratonilla 2015 veljeni ja isäni kanssa 🙂

Tänä vuonna olen innostunut pitkästä aikaa taas enemmän juoksemisesta. Sain kutsun ensi kevään Helsinki City Running Day-tapahtumaan ja kutsu tuli kyllä niin oikeaan hetkeen. Minulla olisi selkeä tavoite ensi keväälle ja niinpä päätin, että lähden ilomielin kohti kevään juoksutapahtumaa ja matkaksi valitsin taas puolimaratonin. Helsinki City Running Day järjestetään 15.5.21 Helsingissä.

Aiemmin olen treenaillut puolikkaisiin vain omien oppien mukaan. Tällä kertaa haluan tehdä harjoittelun kunnolla ja ammattilaisen suunnittelemalla ohjelmalla. Tutkin eri juoksuvalmennuksia ja päädyin TRIBase valmennuspalveluun, joka on kotimainen huippuvalmentajien Jussi Lotvosen ja Panu Liedon kehittämä konsepti. TRIBase tarjoaa erilaisia valmennuksia triathlon – ja kestävyysurheilijoille. Valittavana on erilaisia valmennuspaketteja, jotka sisältävät aina yksilöllisen harjoitusohjelman. Minä päädyin TRIbase Team valmennukseen, jossa tehdään yksilöllinen harjoitusohjelma, joka muuttuu kauden edetessä. Valmentajat analysoivat harjoitukset Polar Flow- sovelluksen avulla ja saan siitä kirjallisen raportin kuukausittain. Sain valmennuksesta ohjeet myös ruokailuun ja täytyy sanoa, että syödä kyllä ainakin saa!  Äkkiseltään tuntuu, että ruuan määrä, jota täytyy syödä on valtava, mutta eihän sitä ilman kunnon ruokaa jaksakaan urheilla. Mielenkiintoista nähdä miten kroppa reagoi kun ruoan määrä tulee nousemaan. Uskon, että treenit varmasti kulkevat ainakin paremmin kun syö tarpeeksi. 

Terwamaraton 2016

Ensimmäiset viikot näyttävät menevän nyt niin, että teen viikossa 2 perusvoimaharjoitusta ja 3 juoksulenkkiä, joista 1 on vautikestävyysalueella ja 2 peruskestävyysalueella. Kestävyysurheilijan harjoittelusta 70-80% tulisi olla peruskestävyysharjoittelua eli sitä on paljon! Meillä tulee olemaan myös yhteisiä harjoituksia Oulunhallissa (kunhan koronatilanne sen taas sallii) Voimaohjelmaa olen kerennyt testata kerran ja tykkäsin kyllä, koska kaikki ylimääräinen oli jätetty pois ja reilussa tunnissa sai treenattua kaikki juoksua tukevat lihakset kokonaisvaltaisesti ja tehokkaasti. Treenin voi soveltaa kotona tehtäväksi, koska minulla on myös kotona painoja ja tanko, mutta täytyy sanoa, että kotona treenaaminen alkaa jo vähän kyllästyttämään, eli tulen tekemään voimatreenejä varmasti enemmän salilla. 

Viimeisin puolikkaani Terwalla 2017 aikaan 1h 55 min

Olen aivan innoissani tästä uudesta ohjelmasta! Huippua päästä harjoittelemaan ammattilaisten valmennuksessa ja nähdä miten oikeaoppinen harjoittelu vaikuttaa juoksuun ja puolimaratonin aikaan. Opintovapaa mahdollistaa myös sen, että pystyn välillä myös arkisin rytmittämään treenejä erilailla  kuin töissä ollessani, eli voin käydä juoksemassa välillä vaikka aamulla. Kun jouluhössötyksestä on selvitty aletaan treenaamaan ihan kunnolla! 

-Juoksuun hurahtanut – 

hyvinvointi suosittelen liikunta terveys
Kommentit (1)
  1. Oot paljon nätimpi, ilman överimeikkiä ja tissivako piilossa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *