Rentoudu kelluen

Vesi vanhin voitehista, kuuluu vanhan kansan sanonta. Ja nehän tuppaa pitämään paikkansa.

Kuvittele, että suljet silmäsi ja voit kellua keskeytyksettä veden kuljettaessa sinua lempeästi lämpimällä säällä ja koko kehosi ja mielesi saa levähtää, kokonaisvaltaisesti.

Minun ei tarvinut edes kuvitella vaan pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kelluntatankkiin, kun testasin Oulussa Oulu Floatsissa kellunnan.

Vesi on aina ollut elemenytini ja rakastan uimista luonnonvesissä sekä uimahalleissa. Vesi rauhoittaa minua, mutta tankissa kelluminen oli ihan uutta, joka sopii myös heille jotka eivät pidä uimisesta. Minäpä kerron hieman kelluntakokemuksestani, mitä, missä, milloin?

Miksi? 

Tankissa kellumisella on useita hyviä vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Kellumisen on havaittu auttavan niin iho-kuin hiuspohjan ongelmiin. Rentoutuminen auttaa lihaksia palautumaan urheilusuorituksista ja mieltä stressistä. Kellumisesta voi olla apua jopa unen ongelmiin ja mielenhallintaan. Itse havaitsin yhden kellunta kerran jälkeen nukkuvani kuin tukki ja kokemuksen olevan kokeilun arvoinen rentoutuksen ja rauhoittumisen olotilan saavuttamisen suhteen.

Kuinka? 

Tankki on noin henkilöauton kokoinen. Suolavettä on nilkkojen yläpuolelle. Vesi kelluttaa kuin olisit uimapatjan päällä, mutta ilman patjaa. Veden ja ilman raja hämärtyy, välillä kuvittelet vatsasi olevan veden alla, mutta kokeiltuasi näin ei ole. Tankissa ollaan alasti, jotta mikään uima-asu ei heikennä ja purista häiritsevästi lähes meditatiivista mielentilaa.

Tankki puhdistetaan päivän päätteeksi kemiallisesti, mutta jokaisen kellunnan jälkeen suolavesi filtteröidään puhdistusjärjestelmän läpi ja desinfioidaan uv-säteilyllä. Toiminta on siis täysin hygieenistä.

Juuri värjätyt hiukset, uusi tatuointi ja kuukautiset ovat syitä siirtää kellunta hieman tuonnemmaksi, mutta muuten kelluminen onnistuu keneltä vain.

Pieniin haavaumiin tarjolla on vaseliinia, niin suolavesi ei kirvele.

Miten? 

Varaa aika kelluntaan, myös kaverikellunta on kiva kokemus. Kellumaan pääset kaikissa suurimmissa kaupungeissa. Vältä raskasta ateriaa ja kofeiinia ennen kellumista, mutta älä mene kellumaan myöskään aivan tyhjin vatsoin.

Saavu paikalle, mukaan tarvitset vain itsesi. Osaava ja ystävällinen henkilökunta ottaa sinut vastaan ja opastaa ja auttaa kaikessa. Tankki on omassa huoneessaan, jossa myös riisuudutaan, pukeudutaan ja käydään suihkussa.

Ennen tankkiin astumista laitetaan korvatulpat, käydään suihkussa ja sitten vain tankkiin. Kellunta kestää 60 minuuttia, mutta jokaiselle on varattu 90 minuuttia aikaa, jotta ennättää hyvin olla suihkussa ja pukeutua. Myös kellunnan jälkeen käydään suihkussa, kaikki pesuaineet löytyvät paikan päältä, myös korvatulpat, vaseliini, pyyhe sekä hiustenkuivaaja ja ihovoiteet.

Session aluksi ja lopuksi kuulet rauhallista musiikkia ja valot voit sammuttaa tankista itse, jos haluat. Sitten vain olet. Vain sinä.

Löysin yllättävän hyvin hyvän asennon tankissa. Korvatulpat karkasivat aluksi korvasta muutaman kerran, mutta ne eivät pysy yleensäkään korvissani. Tankissa on niskan ja pään taakse tuki, joka auttoi ainakin minua pääsemään helpommin sinuiksi kellunta-asennon kanssa. 60 minuuttia tankissa tuntuu suorittajalle pitkältä ajalta, mutta yllättävän nopeasti aika kuitenkin kului. Uskon, että seuraavat kellunnat antavat vielä enemmän, kun touhu on jo tuttua. Missään vaiheessa ei suljettu tila ahdistanut, tankissa on hyvin tilaa ja sen voi itse avata helposti, vaikka kesken kellunnan.

Nukahtaminenkin on ok, tankki ilmoittaa kyllä kun sessio on päättynyt.

Kenelle? 

Aivan kaikille. Erityistä hemmottelua kaipaavalle, rentoutumista haluavalle, urheilijoille, stressaavan ajanjakson kanssa painiville, iho-ongelmista kärsiville,unettomille, jos haet ratkaisua mieltä askarruttaviin ongelmiin tai vaikka polttariporukalle.

Mahtava lahjaidea!

Milloin? 

Milloin vain. Aamulla ennen töitä, töiden jälkeen, silloin kuin omalle rytmillesi sopii. Itse en menisi kellunnan jälkeen enää töihin tai muuhun rasittavaan askareeseen, jotta voisin nauttia seesteisestä hieman pöllämystyneestä olosta pitkään. Toki tämän jälkeen olisin saattanut jopa uskaltautua hövelisti hammaslääkärin penkkiin, joka ei suinkaan kuulu lempipuuhiini. Joten ehkä tankista löytyy ratkaisu myös jännittäviin tilanteisiin?

Sitten? 

Nauti olostasi. Kellunnan jälkeen pääset vielä nauttimaan loungeen valitsemastasi teestä tai kahvista ja fiilistelemään tunnetilaasi. Sinusta pidetään todella huolta koko kellunnan ajan.

Askel on huomattavan kevyempi, joten on aika varata jo uusi kellunta kalenteriin valmiiksi.

~Villasukka~ 

blogit-150x60.png

Hyvinvointi Hyvä olo Iho Suosittelen

6 lukupiiri kirjaa

Tammikuussa starttasi Lily-bloggaajien lukupiiri, nyt on jo kuusi kirjaa luettuna ja rikkaita keskusteluja ja lämmittäviä ajatuksia on moni kirja meissä lukijoissa herättänyt.

Yksikään lukupiiri kirjamme tämän puolen vuoden aikana, ei olisi omalle lukulistalle päätynyt ilman lukupiiriä. Mutta lukupiirin johdosta taas usemman listoille on päätynyt näiden uusien tuttavuuksien tulevia uutuuksia ja jo aiemmin julkaistuja teoksia.

Piia Leinon Lakipiste-jännäri oli meidän lukupiirimme aloitus tammikuussa. Kirja sai hyvät arviot ja oli erilainen ja mielenkiintoinen, oikeastaan todella hyvä kirja. Osa lukupiiriläisistä innostui tämän jälkeen tarttumaan myös trilogian muihin osiin, ei aivan turha lukupiiri siis.

Helmikuussa tartuimme Elizabeth Stroutin novellikokoelmaan Kaikki on mahdollista. Itselleni tässä oli liikaa hahmoja ja sekavuutta, mutta osa tykkäsi. Tämänkin kirjailijan teoksia taisi päätyä piiriläistemme listoille tämän kirjan jälkeen.

Anja Erämajan runoteoksen myötä menimme lukupiirin kera metsään maaliskuussa, teoksessa Olen nyt täällä metsässä. Tästä tykkäsivät kaikki, runojen arkisuudesta ja temposta. Ihania runoja kerta kaikkiaan, mustikkasaalis oli runoissa aivan käden ulottuvilla, huulet sinisinä.

Huhtikuun teemaksi valittiin Finlandia voittaja tuoreimmasta päästä, Jukka Viikilän Taivaallinen vastaanotto. Itselläni tämä jäi häpeäkseni kesken ja tämä lienee kirja joka jakoi piirissämme eniten mielipiteitä hyvästä huonoon. Osa tarpoi raskaassa suossa ja osa tykkäsi hurjasti.

Toukokuussa nautimme historiasta Riikka-Maria Rosenbergin Hakoisten Annan mukana. Tämä kirja hurmasi lukupiirin. Ihanaa 1700-luvulle sijoittuvaa kartanoelämää, kerrassaan ihastuttavaa. Tämän kirjan jatkoa odottelen itsekin malttamattomana.

Ja nyt kesäkuussa kirjaksi valikoitui Tran Quynhin esikoisteos Varjo ja Viileys, Runeberg-palkinnon 2022 voittaja.

Kertomus ja kurkistus Pietarsaaressa asuvan perheen elämään. Má ja Hieu , äiti ja poika, heidän lisäkseen kaikki tietävän kertojan roolissa perheeseen kuuluu pikkuveli. Pikkuveli seuraa vierestä äitinsä raha haaveita ja veljensä tyttöystävä-elämää sekä heidän keskinäistä kiivasta äiti-poika suhdetta, varsin viisaasti ja pohtivasti hän sen kirjassa tekeekin. Vietnamilais taustainen perhe Suomessa, kotimaisten arkisten asioiden äärellä tekee hienon kulttuuri kontrastin tarinaan. Miten he näkevät meille tuiki tavalliset hyttysen puremat, marjanpoiminta tai kevätjuhlan? Mitä perhe-elämä heille tarkoittaa, miten näyttäytyy murrosikä ja varhaisteini-ikä heidän kulttuurin kannalta?

Kirja on tasaista tallaamista, tarina kuitenkin etenee ja kieli on hyvää, hauskaakin välillä.

Tarinan kohokohta jää pimentoon. Mutta kulttuuriset erot ja niiden kuvailu tuo tarinaan mielenkiintoa jonkin verran ja pelastaa teoksen.

Teos & Förlaget 2021, 240 sivua.

Jännitystä, novellikokoelma, runoja, Finlandia voittaja, historiaa ja esikoisteos on nyt päässyt lukupiirimme hyppysiin tämän ensimmäisen puolen vuoden aikana. Mitä genrejä tai kirjoja ehdottaisit lukupiirillemme tulevaksi puoleksi vuodeksi?

Heinäkuun kirja on jo tiedossa ja voin kertoa, että en melkein malta odottaa. Kyseessä onkin yksi kotimaisista suosikki kirjailijoista, ja hänen useampi kirja onkin jo aiemmin vilahdellut kirjapostauksissani.

Villasukka 

blogit-150x60.png

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään