Kolme kirjaa; rikosta, DIY-juttuja sekä koulumaailmoja

Kolme vinkkiä kirjoista, rikosta, koulu elämää sekä DIY-makrameeta.

Minna Lindgrenin kirjoittama romaani Aina on toivoa kertoo Marjasta, 62-vuotiaasta nollatuntiopettajasta. Peruskoulu on muuttunut kurssimuotoiseksi ja opetussuunnitelmakin muuttuu joka kesä. Ei ole lainkaan kummallista, jos 9-vuotias ei osaa vielä lukea. Marja koittaa kehittää toinen toistaan innovatiivisempia kursseja ja haalia niille osallistujia, peruskoululaiset eivät saa enää todistuksia vaan opettajat. Vaikeassa opetusmaailmassa Marja seikkailee ja vieläpä vailla opettajainhuonetta.

Marjan yli 90 vanhemmat, kansankynttilöitä hekin, pyörittävät suosittua videokanavaansa. Kanavalla kerrotaan ehdoista ja karttakepeistä. Marjan elämä koulujen tiloissa sekä hänen vanhempiensa kanava ja Marjan tyttären kotiopettajuus vuorottelevat tarinan kerronnassa.

Kirjan lähtökohdat ja aihe ovat hyvin ajankohtaisia sekä mielenkiintoa herättävät. Mutta, jokin tästä puuttuu. Yli sata sivua luin, mutta puuduttaa. Ehkäpä liiallinen keskustelu juuri erilaisesta oppimisympäristöstä vailla kunnon tapahtumia saa kirjan tuntumaan junnaavan paikoillaan. Herkullinen aihe, mutta tämä kirja jäi kesken tällä kertaa.

Julkaisija; TEOS 2020, 324 sivua.

Harri Nykäsen Vasikka alkaa jo ensimmäisiltä sivuilta, niin että alkaa jännittää. Dekkari, josta heti tuumin että taitaa olla päivänvalolla luettavaa tekstiä, eikä yksin pimeinä iltoina. Alku tiukkaa toimintaa ja sitten tutkitaan sekä hutkitaan Pasilan poliisitalolla ja ruumiiden ympärillä, joten kyllä tätä lukee yölläkin.

Nykäsen jo aiemmista kirjoista tuttu komisario Ariel Kafka jatkaa tutkimuksiaan uudessa tarinassa. Vankikuljetus siepataan ja kaikki kyydissä olleet kolme vankia ja kolme vartijaa siepataan. Kuka selviää hengissä ja kuka on kaiken takana?

Dekkari on mukava lomiutuma rikoksen maailmasta sekä Kafkan henkilökohtaisesta elämästä. Tosi hyvää jännitystä ja ennalta arvaamaton loppukin. Tätä lisää.

Julkaisija; Crime Time 2020, 255 sivua.

 

Amy Mullins&Marnia Ryan-Raison ovat loihtineet huipun tee se itse-oppaan makrameen maailmoihin, Intohimona makramee.

Kirjassa opastetaan solmeilun saloihin solmusanastolla sekä yksinkertaisin ohjein kuvin ja tekstein solmu kerrallaan. Kirjassa on 24 kivaa ja helppoa mallia ohjeineen amppelista ja seinävaatteista oviverhoon.

Oli kyllä simppelit ohjeet, minäkin aloittelijana tein puolessa tunnissa amppelin.

Julkaisija; Mäkelä 2018, 127 sivua.

 

Mukavia elämyksiä kirjojen siivin!

Kulttuuri DIY Kirjat

Miksi Kerttu nipistää?

Pauliina Vanhatalon kirjoittama ja Anna Emilia Laitisen kuvittama Nipistäjä-Kerttu antaa ajattelemisen aihetta vauvasta vaariin.

Vanhatalo on itselleni enemmän tuttu aikuisten kirjallisuuden parista ja vielä paremmin hänen viihteellisempi alterego Veera Vaahtera. Nipistäjä-Kerttu onkin Vanhatalon ensimmäinen lastenkirja. Näistä aikuisille suunnatuista kirjoista olen aiemminkin kirjoitellut blogissa, lue tästä ja täältä.

ÄÄK! IIK! AUTS! muut kiljahtelevat, mutta katsovat taas Kerttuun.

Kerttu siis nipistelee. Hän oikein pitää pitkistä kynsistään ja nipistää. Mutta miksi eskarilainen ihana Kerttu moista tekee? No, jotta hänet huomattaisiin. Isä ei huomaa, äiti ei kuuntele eikä velikään leiki. Joten Kerttu vähän nipistää.

Lopulta koko perhe saa nippailuista tarpeekseen ja Kertun kynnet leikataa. Samalla äiti ymmärtää mistä kaikki johtuu ja kaikki kääntyy hyvin. Kirja saa miettimään tunnetaitoja ja niiden tärkeyttä sekä omaa tilaa.

Ihana akvarelli kuvitus saa tutkimaan kuvia tarkoin, ja minusta tuntuu että kirjan äiti- piiroksissa on joissakin kuvissa hyvin paljon samaa näköä piirteissään kuin kirjailijassa itsessään.

Julkaisija; S&S 2019.

Lue myös blogissa aiemmin julkaissuista lastenkirja vinkeistä;

Onnelliset aakkoset

Onni ja Aada yökylässä

Lasten ja nuorten kirjavinkit 2020

Kulttuuri Lapset Vanhemmuus Kirjat