En ole cool

Kun seisoin Flow’n ekalla keikalla, kuuntelin Karinaa ja mietin missä asennossa riiputtaisin mun käsiä, jotka tärisivät vähän edellisen päivän jumpasta eivätkä pidelleet vielä mitään juomaa, näin mun edessä niin siistin näköisen tyypin, etten voinut olla tuijottamatta sitä.

Naisella oli leveälahkeiset housut, korkonilkkurit, valkoinen silkkipaita ja pitkä takki heitettynä harteille, paljon sormuksia sen vasemman käden sormissa joilla se haroi hiuksiaan ja ranteessa artisti- tai pressiranneke. Joku tuli koko ajan moikkaamaan sitä, mutta aina kun naisen tutut häipyivät, se vaikutti syventyvän musiikkiin saman tien yhtä voimakkaasti kuin ennen keskeytystä.

Mun ajatukset harhailivat jatkuvasti eikä keikasta jäänyt oikein mitään mun mieleen.

Kolmen päivän aikana ehdin kyllä päästä keskittyneeseen tunnelmaan, nähdä tuttuja, juoda kaikenlaista vodkaredbullista iittalan vintagebaarin drinkkeihin, tanssia halaillen, saada jalkoihin kipeitä hiertymiä ja istua ruohikolla joka oli rankkasateen jälkeen kostea mutta pian taas lämmin. Oli niin kivaa ettei edes haittaa nyt palata arkeen, miettiä mitä töitä sitä tekisi tänä syksynä ja jatkaa gradun kirjoittamista.

Aika monta kertaa viikonlopun aikana mietin kuitenkin, että mä en kyllä ole yhtään cool.

Mulla ei ole maihareita tai nahkatakkia vaan pölyiset valkoiset lenkkarit ja äidin ostama farkkutakki. En osaa meikata rajusti vaan pelkästään söpösti. En ollut kuunnellut aiemmin kuin muutamaa niistä artisteista joiden keikoilla olin. Osasin Friday I’m in loven sanoista puolet, mutta lauloin silti mukana. En ottanut mitään kuvia selfieseinien edessä, koska en osaa olla rennosti muiden ottamissa kuvissa. En ole koskaan salakuljettanut festareille viinapulloa enkä edes ole ollut festareilla kuin pari kertaa.

En kirjoita kokeilevia tekstejä johonkin kapitalismia vastustavaan zineen tai puhu feminismistä tai erikoiskahveista mun omassa podcastissa, vaan postaan tänne blogiin fiilisteleviä kirjoituksia erilaisista juhlista ja alkoholijuomista. Mulla ei ole instagramissa tuhatta seuraajaa vaan neljäsosa siitä. En tiedä miten Kaiku ja Kutonen ja Siltanen eroavat toisistaan ja mistä mihinkin niistä mennään sisään. Mua ei tägätä somessa pimeisiin ja rakeisiin bilekuviin, jotka ovat rumankauniita, enkä mä ole koskaan käynyt Kuumassa, Harju8:ssa tai Rootsissa.

Mulla ei ole valkoisia lautalattioita tai tosi paljon viherkasveja tai poikaystävää jonka selästä voisi ottaa salaa kuvia aamuisin kun se nukkuu. En osaa puhua sujuvasti mitään muuta kieltä kuin suomea. Vietän paljon perjantai-iltoja yksin yin-joogassa. Menen ihan puihin kun joku mies tulee iskemään mua tökerösti enkä saa sanottua sille miksi se tuntuu ikävältä, sanon vain baibai. Sain vasta viime vuonna tietää että Scandinavian music group on samaa porukkaa kuin Ultra Bra ja että Iisa ja Regina ovat sama henkilö.

Opiskelen kirjallisuutta mutta en halua olla kulttuurialan freelancer, vaan haluan viran ja kasista neljään työn. Tykkään Paperi T:stä ihan vilpittömästi, enkä ole varma pitikö sitä nyt edes vihata. Mun hiukset ovat aina joko laineilevat tai kiharat, eivät koskaan särmikkäät. Käytän paljon vaaleanpunaista. Mun kangaskassissa on Astrid Lindgrenin eikä jonkun ug-levyn kannen kuva. En ole tehnyt nuorena mitään kahvilatyötä jossa olisin oppinut piirtämään latteen sydämen, vaan olin kaupan kassalla vuokratyöläisenä. En osaa twerkata tai esittää spoken wordia. Mulla on se tavallinen mustavalkoinen marimekko-kassi, ei jotain viininpunaista. En osaa seistä päälläni tai tehdä siltaa, ja mun juomapullo on muovia ja vuotaa aina salavihkaa laukkuun.

Tällaisia juttuja mä mietin kun kuljin ympäri sitä hiekkaista Suvilahtea, joka oli täynnä erikoisiin mutta kuitenkin aika samanlaisiin asuihin pukeutuneita tyyppejä ja johon olivat kerääntyneet melkein kaikki ihmiset, joilla on Helsingissä jotain vaikutusvaltaa.

Ajattelin että kirjoitan tästä jotain, mutta en keksinyt mikä se tekstin pointti olisi, joku sellainen että hyväksyn itseni vaikka en olekaan cool? Olen aika kiva tyyppi vaikka coolius on musta kaukana? Maiharitytöt ja vyölaukkupojat on pohjimmiltaan mitäänsanomattomia?

No ei mikään edellisistä.

Mietin vain, että aika outojen juttujen perusteella mä lopulta arvotan itseäni. Ja coolius on sillä tavalla pakenevaa, että jos yrittää olla erikoinen ja viileä, onkin helposti aika samanlainen kuin muut ja ihan yhtä epävarma kuin kaikki ihmiset on.

Ehkä mä oon tällainen tunteellinen ja herkkä, mutta joku saattaa silti joskus katsoa mua ja ajatella, että vitsi toi on siisti tyyppi, olisinpa mäkin samanlainen.

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Hetki ennen kuin jotain tapahtuu

Lehtileikkeitä sadan vuoden takaa

Musasuosituksia kevääseen

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Kommentit (9)
  1. Oon samaa mieltä kuin Nettanen, siehän just oot cool! Mutta sehän taas riippuu siitä, mikä kenenkin mielestä on cool. Itekin tykkään itsessäni siitä, että oon kaukana sellaisesta tyylikkäästä coolista 😀 En osaa pukeutua työpalavereissa jakkuun, käytän toimistolla farkkuja tai aina samaa hametta ja niiden kanssa jotain oudon väristä paitaa tai neuletakkia, tukka näyttää auki melko hipiltä ja kiinni melko myyltä, itken helposti, innostun helposti, tykkään salaa (tai ei niin salaa) fantasiakirjoista, peleistä ja fanficeistä, harrastan kuorolaulua, minullakin on se tavallinen marimekkokassi ja tavallinen kånken, keskittyminen töihin loppuu samantien, kun ajattelen tai luen jotain hassua,opin helposti mutta unohdan nopeasti, en tiedä mitään biisejä, laulajia tai bändejä ja sohva houkuttelee minua paljon enemmän kuin mitkään coolit tapahtumat. Mutta hei, myö ollaan silti meijän omalla tavalla cooleja. Siulla on kiva blogi <3

    1. Haha hauska että samastuit! Joo niinpä, me ollaan just cool! Kiitos kauniista sanoista <3

  2. Luulen, että se mikä on kenellekin ”cool” on oikeastaan täysin subjektiivista. Kuvasit tarkkanäköisesti yhtä ihmisryhmää, mutta eivät hekään ole loppupeleissä kuin yksi näkökulma ”cooliuteen”.

    Mutta oikeasti mä halusin heti tämän tekstin luettuani kommentoida, että hyvänen aika sentään, SÄHÄN OLET COOL! Ja että aivan varmasti joku katsoo sua ajatellen, että olet siisti tyyppi ja toivoo olevansa samanlainen. <3

    1. Joo totta, toivottavasti tämä ei kuulostanut siltä että kritisoin jotain Kallio-hipstereitä! Coolius voi tosiaan tarkoittaa aika erilaisia asioita ja määrittelen sen nyt eri tavalla kuin esim. 8-vuotiaana 😀

      Ja ääh kiitti, ihana kommentti! <3

      1. Ei kuulostanut missään nimessä! Enemmän mietin jotenkin sitä, että onko coolius noin helposti määritettävissä yksinkertaisesti lueteltavin ulkoisin seikoin. Ja että tavallaan esim. hipsteriyden määritelmä on kai jollain tapaa ollut olla omaleimainen ja edelläkävijä, mutta toisaalta hipsterit voi myös tällaisellä luokittelulla niputtaa yhdeksi sopulilaumaksi, mitä he tavallaan ovatkin 😀 Onko se sitten loppepeleissä niin uniikkia ja coolia, on hyvä kysymys. Vielä coolimpaa olisikin nyt tehdä jotain uniikimpaa kuin nämä nyt ”cooleiksi” määriteltävät ihmiset tekevät. 🙂

        Toisaalta myös mielestä coolius ei ole määriteltävissä millään ulkoisilla seikoilla vaan se on sisäinen mielentila ja asenne. Joku ihana elämää nähnyt teräsrouva, kuten Seela Sella, on hemmetin cool vaikka ei taidakaan osua mitenkään tähän määreeseen. Ja sitten mietin semmoistakin, että se mikä on cool kenellekin, vaihtelee ihan hirveästi riippuen ihmisestä, hänen arvoistaan ja päämääristään. Mun tuttu on ekonomi ja hänelle ”cool” esikuva on joskus ollut tyyliin Björn Wahlroos. Ja jollekin toiselle cool voi olla vaikka joku omaisuudestaan luopunut reppureissaaja. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *