Välillä, erityisesti viime vuonna kun oli superkiireistä jatkuvasti, multa on kysytty, miten mä ehdin tehdä kaikki nämä asiat mun elämässä. Ja miten saan kaiken lisäksi hoidettua ne jokseenkin mallikkaasti?

Nyt marraskuussa kun arkinen elo on kaikkein syvimmillään (ja kauheimmillaan) on musta hyvä hetki miettiä omaa ajankäyttöä. Oon ajatellut sitä oikeastaan koko tämän vuoden. Oon ihan tietoisesti pohtinut, miten voisin mahduttaa elämääni mahdollisimman paljon juuri niitä asioita, joita haluan tehdä ja miten karsisin kiirettä ja ahdistusta.

Tällaisia oivalluksia oon tähän mennessä tehnyt:

Neljä projektia on jo enemmän kuin tarpeeksi

Tällä hetkellä mulla on neljä isoa juttua mielen päällä: opettajan työt, gradu, blogi ja romaanikässäri. Välillä teen myös joitain satunnaisempia hommia, mutta jos on esim. kolme työjuttua eri paikkoihin samaan aikaan meneillään, aivot alkavat hajota säpäleiksi.

Haluaisin ehtiä edistämään näitä kaikkia projekteja arkipäivisin kasin ja neljän välillä ja tehdä virka-ajan ulkopuolella kaikkea muuta, mutta se ei täysin onnistu. Onneksi teen nyt kuitenkin töitä vain osa-aikaisesti, joten voin iltapäivisin ja iltaisin käyttää aikaa näihin kirjoittelujuttuihin.

Ideaalitilanne olisi varmaan sellainen, että mulla olisi töiden lisäksi yksi oma harrastuksenkaltainen asia, jonka parissa voisin toteuttaa itseäni. Oonkin pyrkinyt tätä tilannetta kohti, karsinut elämästäni erilaisia luottamustehtäviä ja töitä joita en kunnolla ehdi tehdä ja yrittänyt saada gradun edistettyä. Ehkä ensi vuonna mun arki ei enää veny näin moneen eri suuntaan.

Sähköinen kalenteri pitää mut ruodussa

Pari vuotta sitten kyllästyin paperisen kalenterin kantamiseen ja aloin käyttää sähköpostin kalenteria. Oon aika järjestelmällinen ja innostuin välittömästi siitä, miten helppoa kalenteriin on tehdä merkintöjä. Laitan sinne aivan kaiken, siis kaiken mikä pitää muistaa: oppitunnit, sen mitä työjuttuja teen minäkin päivänä, milloin kirjoitan gradua ja mitä artikkeleita luen ensi viikolla, milloin menen joogaan, milloin käyn kaupassa ja koska pesen pyykkiä.

Digitaalisen kalenterin ehdoton etu on mun mielestä se, että aikatauluja on niin helppo muokata. Voin esim. lisätä sinne kahden tunnin palkin, jossa lukee tee gradua, ja jos en ehdikään tehdä sitä suunniteltuna päivänä, palkin voi siirtää seuraavalle päivälle. (Joskus tämä on vähän liiankin helppoa.) Muistiinpanoihin mahtuu rajattomasti listoja, eri palkkeja voi merkitä eri väreillä ja tapahtumista voi tehdä toistuvia, niin että esim. blogin kirjoittaminen lukee automaattisesti jokaisen torstai-illan kohdalla.

Merkkaan kalenteriin aina edellisellä viikolla seuraavan viikon työasiat, mikä tuo mielenrauhaa. Esim. viime viikolla en ehtinyt korjata kokeita, mutta kalenterin ansiosta tiedän, että teen sen tämän viikon keskiviikkona klo 9. Se että mulla on hyvä käsitys siitä, mitä mun täytyy tehdä ja milloin, säästää multa jo tosi paljon ahdistuksen täyteistä aikaa.

Aikasyöpöt pitää potkia pois

Samalla kun täyttää kalenteria erivärisillä merkinnöillä, näkee kätevästi, mihin aika oikeasti riittää. Jos esim. käyttäisin kirjoitelmien korjaamiseen 20 tuntia viikossa, huomaisin nopeasti, ettei siinä ole mitään järkeä. (Silti olen kuullut joidenkin harrastavan tällaista.)

Tiedän myös, minä päivinä mulla ei ole aikaa mennä kolmen tunnin lounaalle tai maata sängyllä instagramia selaten. Asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa, mikä tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa jonkun homman tekeminen täytyy lopettaa ja pitää siirtyä seuraavaan. Aikataulut elävät tietty aina vähän, mutta tarkat listat ja aika-arviot auttavat siinä, ettei johonkin yksittäiseen asiaan tule käytettyä suhteettomasti energiaa.

Aikasyöpöillä en tarkoita ystävien tapaamista, liikuntaa tai mitä tahansa muita kivoja hetkiä, jotka tekevät elämästä kevyempää.

Pitkät yöunet eivät vähennä vuorokauden tunteja vaan lisäävät niitä

Luin joskus jonkun unitutkijan haastattelun, jossa ehdotettiin, että kiireiset ihmiset voisivat kirjata nukkumaanmenoaikansakin kalenteriin. En oo vielä ryhtynyt tähän, mutta ajatus oli musta hyvä. Kalenterin valkoista taustaa tuijottaessa nimittäin unohtaa helposti, että ei ole realistista mennä edellisenä iltana keikalle ja pitää seuraavana aamuna oppituntia kello kahdeksan.

Mä en missään nimessä vähentäisi kavereiden näkemistä sen takia, että pitää olla ajoissa kotona nukkumassa, mutta yritän ajoittaa tapaamiset alkuiltaan, jos nähdään töiden jälkeen. Välillä oon ulkona myöhään ja kärsin seuraukset seuraavan päivän sumuisena olona, mutta suurimman osan öistä pyrin nukkumaan hyvin.

Oon vasta nyt kokopäivätöitä tehdessäni tajunnut, että tarvitsen yli kahdeksan tuntia unta, jotta selviän vastaavasti kahdeksan tunnin työpäivästä. (Ihan loogista!) Valojen sammuttaminen kymmeneltä tuntuu aina vähän tylsältä, mutta kiitän itseäni aikuismaisesta elämänhallinnasta joka kerta kun herään kuudelta, eikä se ole ihan hirveää.

Myös liikunnalla ja ravitsevien aterioiden syömisellä on samanlaisia positiivisia vaikutuksia. Voitteko uskoa? On se kyllä ihmeellistä elää todeksi yläasteen terkan tuntien oppeja.

* * *

Juuri nyt tuntuu siltä, että haluaisin elämääni lisää rauhaa ja vähemmän säntäilyä paikasta toiseen. Tämän vuoden aikana olen kuitenkin tehnyt jo tosi tärkeitä muutoksia, enkä aio enää huhkia kymmenentuntisia päiviä samalla tavalla kuin vuosi sitten. Oon kuullut liikaa tarinoita loppuunpalaneista parikymppisistä ihmisistä, ja teen kaikkeni ettei mulle kävisi samoin.

Kivaa loppuviikkoa <3

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Suoritan ja sairastun

Milloin kaamosväsymys muuttuu masennukseksi?

Rutiineja, jotka saavat sydämen lyömään hitaammin

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //