Pienetkin ilmastoteot lievittävät ahdistusta

Mun kurkkua alkaa nykyään kuristaa, kun näen jossain sanat IPCC, ilmastopaneeli tai 1,5 astetta. Eilen julkaistiin taas uusi raportti, jonka mukaan päästövähennyksiä pitäisi toteuttaa nopealla aikataululla kaikilla teollisuuden osa-alueilla, erityisesti maa- ja metsätaloudessa. Pitäisi siis siirtyä kasvispainotteiseen syömiseen, vähentää ruokahävikkiä, lopettaa turpeen poltto ja istuttaa metsiä.

Pakollisten toimenpiteiden listaa kuunnellessa tulee helposti voimaton olo. Vaikka pyrkisi itse elämään ekologisesti, ei tarvitse kuin kuulla joku vegaaneja väheksyvä kommentti tai lukea tilastoja suomalaisten valtavista hiilipäästöistä, kun alkaa ahdistaa ja tuntua toivottomalta. Jotkut ovat jopa omaksuneet sellaisen asenteen, ettei mitään ekologisuuteen viittaavaa kannata tehdä, koska tuho odottaa joka tapauksessa.

Mäkään en vielä pari vuotta sitten lukenut mitään ilmastonmuutosuutisia, koska totuuden kohtaaminen tuntui liian vaikealta. Nykyään ajattelen, että vaikka yrittäisi sulkea silmänsä, sisimmässään kyllä tietää suunnilleen, mitä luomien takana odottaa. Tieto saattaa lisätä tuskaa, mutta teot antavat toivoa. Olenkin keksinyt muutaman konkreettisen asian, jotka auttavat mua silloin kun maailmanloppu tuntuu olevan kädenmitan päässä ja näen tulevaisuudessa vain synkkiä kauhukuvia.

Tee näin silloin, kun ilmastonmuutos ahdistaa

1. Hengitä

Vaikka joukkosukupuuton ajatteleminen karmii, juuri tässä hetkessä kaikki on ihan hyvin. Ihmiset kävelee sun ympärillä töihin ja lounaalle, söpö koiranpentu haistelee kenkiäsi terassilla ja kahvi lämmittää kämmentäsi. Meneillä olevaan hetkeen keskittyminen ei tarkoita sitä, ettei mitään tarvitsisi tehdä, mutta toimiminen on paljon helpompaa, kun keuhkoja liikuttaa rauhallinen hengitys ja mieli on kirkas ja myönteisesti suuntautunut.

2. Hae vertaistukea

Kaikkein pahimmalta tuntuu silloin, jos vain istuu yksin kotona ja miettii, miten saisi istettua Suomeen niin paljon lisää metsää että se imisi kaikki paheelliset päästöt itseensä. Tai skrollaa somea kännykästä ja näkee kaikki ne kuvat, joissa poseerataan joka päivä uusissa vaatteissa ja matkustellaan kerran kuussa kaukomaille. On hyvä hengata sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole kaikesta samaa mieltä, mutta koko ajan ei tarvitse olla masokisti ja piiskata itseään kuluttamalla sellaista viihdettä, josta ei tule hyvä mieli.

Mä oon poistanut seurattavistani sellaiset tyypit, jotka elävät täysin mun arvojen vastaisesti ja lisännyt tilalle tilejä, joista saan hyviä vinkkejä, iloa ja energiaa. Ekoaiheisia juttuja jakavat instassa esim. @arvokasmaailma@iisaraita, @pickuplimes, @ida365, @abritinhelsinki, @thefrenchcoconut, @kalenterikarju ja @saranda.dedolli.

3. Tee pieni hyvä teko

Mikään mitä ympäristön hyväksi tekee, ei mene hukkaan. On tietysti hyvä miettiä, missä mittakaavassa omat ekoteot vaikuttavat, mutta kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla. Pieni, mutta luonnolle merkittävä asia voisi olla esim.

  • se että kokeilee yhtä uutta vegeruokareseptiä: makaronilaatikkoa, porkkana-maapähkinävoikeittoa tai lehtikaali-kikhernecurrya
  • se että kerää keittiön kaapeista kaikki käyttämättömät vihannekset ja kuivatuotteet ja miettii, miten saisi tehtyä ruokaa pelkästään niistä
  • se että ostaa festarimeikkiä varten ekologista glitteriä ja lainaa kaverilta mekon
  • se että kävelee työmatkan osittain tai kokonaan – tai jää kotiin ja pitää etäpäivän
  • se että tarjoutuu auttamaan lapsen saanutta kaveria vauvanhoidossa, eikä osta uusia vaatteita ja leluja

4. Ajattele sitä, että kaikki on rajallista

Mua lohduttaa äärimmäisen paljon se, että kukaan ei elä eikä mikään kestä ikuisesti. En varsinaisesti toivo kenenkään kuolemaa, mutta musta on ihan mukavaa, että esim. Donald Trump on jo seitsemänkymppinen, eikä neljäkymppinen. Luonnolla on kyky uudistua ja palautua vähitellen, kun me lopetetaan sen hyväksikäyttäminen. Kenenkään tällä hetkellä elossa olevan ei tarvitse nähdä, millaista maapallolla on parinsadan vuoden kuluttua. Keskitytään siis siihen mitä me tehdään nyt, eikä siihen millaisiin kamaliin skenaarioihin joskus mahdollisesti päädytään.

5. Toimi arvojesi mukaan

En ole mikään ilmastopyhimys, mutta teen koko ajan enemmän hyviä asioita. Uskon että suunta on vielä käännettävissä parempaan päin ja että tulevaisuudessa on paljon valoa ja myönteisiä muutoksia. Vaikka joskus tuntuu siltä, ettei kauramaidon kaataminen kahviin hyödytä mitään, mulle tulee siitä silti parempi olo kuin siitä, etten välittäisi yhtään mitä teen. Aina kun valitsen ekologisemman vaihtoehdon, suosittelen kaverille kivaa uutta vegereseptiä tai kirjoitan tänne blogiin ilmastoasioista, musta tuntuu että muokkaan mun elämää vähitellen sellaiseksi, jonka haluaisin sen olevan.

Se että ottaa ekologisuuden huomioon arjessa, ei tunnu musta uhrausten tekemiseltä tai luopumiselta, koska niistä pienistä jutuista tulee hyvä mieli. Vaikka mullakin on teoissani parannettavaa ja yksilöiden lisäksi yritysten ja valtionhallinnon pitäisi muuttua, kaiken ytimessä on se että pyrin elämään mun arvojen mukaan. Pelkästään se että tietää menevänsä oikeaan suuntaan, heijastaa tuskaa ja ahdistusta ja toivottomuutta pois.

<3 Maria

Kuvat: näinä hetkinä tällä viikolla ei ahdistanut yhtään.

Muita ilmastonmuutospostauksia:

En haluaisi jättää maailmaan jälkeä itsestäni

Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ei pitäisi puhua intialaisista

Mun hiilijalanjälki ja mistä se koostuu

Miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on feministinen asia?

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Hyvä olo Vastuullisuus

En haluaisi jättää maailmaan jälkeä itsestäni

Palasin maanantaina Pietarista ja tein heti seuraavana päivänä tuttuja Helsinki-asioita: kävelin Kallion kirjastoon, lainasin pari hyvältä vaikuttavaa kirjaa, menin Ipiin juomaan kauralaten, kävin Ympyrätalon ässässä ostamassa pinaattia, vihreitä papuja ja pastaa ja kuljin Siltasaaren rantaa pitkin kotiin. Kahvilassa oli kokoustamassa olevia graafikko-opiskelijoita, söpö ja hiljainen vauva ja läppärillä töitä tekevä nainen, joka pyysi että katsoisin sen kamoja sillä aikaa, kun se käy vessassa. Oli niin taivaallista istua siellä lukemassa kirjaa ja tuntea olevansa kotona.

Kirja, jota luin oli Johannes Ekholmin vuonna 2016 ilmestynyt Rakkaus niinku. Kirjoitan siitä lisää sitten, kun olen lukenut sen, mutta voin jo nyt sanoa että pidän siitä, tykkään romaanin kokeellisesta mutta kasassa pysyvästä muodosta, kaikista sen kulttuuriviittauksista ja siitä että siinä puhutaan suoraan esim. vallasta, etuoikeuksista ja tietty rakkaudesta. Parin repliikin kohdalle (osa luvuista on kirjoitettu näytelmätekstin muotoon) pysähdyin pidemmäksi aikaa.

Romaanin alussa teoksen päähenkilö ja ”kirjoittaja” Joona keskustelee isänsä kanssa pitkällisesti siitä, mistä asemasta käsin he kirjoittavat kirjojaan. Joonan isän mielestä hän ei pönkitä mitään valta-asetelmaa kertoessaan omasta, valkoisen heteromiehen elämästään. Joonan mielestä isä taas ei kykene ymmärtämään muita näkökulmia kuin omaansa ja on kuvannut omaelämäkerrallisessa romaanissaan kohtauksen, joka vaikuttaa isän mielestä viattomalta mutta on selkeästi raiskaus.

Luen tämän luvun lukuohjeena koko teokselle, koska Joona on epäilemättä kirjoittanut oman teoksensa samanlaisen aseman kahlitsemana kuin isänsä. (Tässä luvussa, kuten koko romaanissa, on myös jatkuvasti tietty ironinen sävy, enkä nyt ota sitä täysin kirjaimellisesti.)

Kun Joona ja isä puhuvat julkisuudesta ja halusta olla näkyvillä, isä sanoo:

Sitten kun minä kuolen, kun minua ei ole, mitä silloin on jos en ole jättänyt mitään jälkeeni? Ei mitään.

Joona vastaa:

Paitsi että koko muu maailma joka säilyy sellasenaan ja pärjää ihan hyvin ilman sua.

Kun luin tämän kohdan, mietin että mä olen kyllä kävelevä Helsinki-klisee, vaikka en ihan hipsteri ookaan. Esitän olevani ympäristöystävällinen mutta matkustin juuri laivalla Pietariin ja takaisin ja söin viisi päivää juustoista pizzaa ja viiniä, ja siellä Ipissä mä siemailin kahvia joka on tuotu jostain kaukaa ja mietin, pitäisikö ostaa joku uusi mekko Flow’hun. Teeskentelen myös olevani ahkera, vaikka en ole jaksanut kirjoittaa blogia niin usein kuin haluaisin enkä tartu niihin työtarjouksiin joita saan, koska tahdon vain lukea taidehissaa ja käydä bileissä miettimättä nukkumaanmenoaikoja.

Olen ehkä vähän ankara itselleni, mutta pohdin myös miksi ajattelen, että elääkseni hyvän elämän mun täytyy tehdä jotain todella merkittävää, joka muuttaa maailmaa. Miksi me punaviherihmisetkin (tai osa meistä) ajatellaan, että tärkeintä on menestyä, vaikka menestys on määritelmällisesti sellaista, ettei se voi koskettaa kaikki samassa muodossa?

En halua asettaa suuria saavutuksia ja ekologista elämäntapaa vastakkain, mutta välillä musta tuntuu, että kun ajattelen toista, unohdan toisen. Mietin miten ihanaa olisi allekirjoittaa vakituinen työsopimus, ostella paljon uusia vaatteita töitä varten ja käydä monta kertaa viikossa ulkona syömässä. Tai kuvittelen itseni lentämässä maasta toiseen kaikille maailman kirjamessuille markkinoimaan mun kirjoja.

Tässä ei nyt ole mitään kokoavaa oivallusta tai opetusta. Ajattelin vain, että oikeastaan on aika rauhoittavaa miettiä, ettei tänne maailmaan välttämättä tarvitse jättää mitään jälkeä itsestään. Itse asiassa kaikkein parasta olisi, jos voitaisiin syntyä ja kuolla niin, ettei luonnolle tapahtuisi mitään, metsiä ei raivattaisi loputtomiksi pelloiksi ja hiilikasat eivät haihtuisi savupiipun kautta taivaalle Suvilahden rannassa.

En ostanut mitään vaatteita, vaan kävin eilen äidin luona ja tein samalla ruokaa, kun äiti korjasi mun second hand -kaupasta ostamaa ihanaa juhlamekkoa. Vuoriin piti tehdä halkiot, koska se kiristi vähän lantion kohdalta ja hihansuita täytyi suurentaa. Se oli aika helppo homma (äidille jolla on ompelijan tutkinto) ja tortillojen syömisen jälkeen mulla oli uusi mekko. Äiti paikkaili paria mun toppiakin vähäsen.

Tästä kaikesta tuli paljon parempi mieli kuin siitä, että olisin marssinut Zaran pitkään sovituskoppijonoon. Tällä viikolla aion nauttia festareista ja miettiä sitä, että vaikka mä elän tällaisessa ympäristössä jossa mua koko ajan houkutellaan kuluttamaan, ostamaan, roskaamaan, matkustelemaan ja tuhlaamaan – ja toisaalta tekemään hullusti töitä, tavoittelemaan menestystä, uskomaan ig-mietelauseisiin itsensä voittamisesta ja olemaan tehokas joka minuutti, mä voin tiedostaa nämä paineet ja kyseenalaistaa ne. Voin istua kahvilla vaikka pitäisi olla kirjoittamassa, voin olla päivittämättä olinpaikkaani someen ja nauttia siitä, ettei kukaan tiedä mitä puuhaan. Voin elää hetken jälkiä jättämättä.

<3 Maria

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Puheenaiheet Oma elämä Kirjat Vastuullisuus