Pyjamafreelancer

 

Vuosikausia normissa työelämässä haaveilein aina samasta asiasta:
siis siitä että saisin tehdä töitä kotona. Pyjama päällä, sängyssä, ilman meikkiä ja joka-aamuista työpaikalle raahautumista. Tai pitää edes pyjamaetäpäiviä kerran pari viikossa. 

Kuten monet muutkin unelmat, tämäkin unelma osoittautui toteutuessaan hieman toisenlaiseksi. On ihana tehdä töitä pyjamassa kotona silloin kun ulkona on kaatosade heti aamusta, ihan totta. Tai silloin kun on edellisenä iltana ihan tiistain kunniaksi eksynyt baariin ja juonut kaksi lasia viiniä liikaa. Mutta olen havainnut nyt myös sen, miksi ihmiselle tekee aika hyvää myös se ihmisten ilmoille eli työpaikalle raahautuminen.

Se kun pitää jotenkin kivasti kiinni normielämässä. 

 

 

Tämä New Yorkerin tarina kertoo aika hyvin freelancerin elämästä. Pitänee vielä mainita että jutun miehellä sentään on vaimo. Freelancerin ja yksin asuvan yhdistelmä on vielä pahempi. 

Onneksi Lissabonissa on kahviloita, joissa oikeasti saa tehdä töitä, vaikka vaan kahvikupillisen hinnalla. Hesarista kun olen kuluneen vuoden aikana lukenut pariin otteeseen siitä, miten siellä päässä tämä tuntuu olevan ongelma. Kahviloissa työskentely on ihan kivaa, silloin kun ei tarvitse keskittyä ihan supertarkasti johonkin. Ja ihmisten ilmoille lähteminen on lähes aina hyvä idea, koska se että viettää koko päivän kotona pyjamassa. Huh, se ei tee hyvää päälle. 

—-

 

Jos sulla on hyvä vinkki freelancerin kotityöskentelyn tehostamiseksi, kerro ihmeessä. Olen asiassa aika aloittelija vielä. 

 

—-

 

Loved this very accurate I work from home -strory by the New Yorker. 

 

Screenshot from the article.