Tavarataivas (ja itseinho)

Vietin eilen aamupäivän kotona siivoillessa. Napsin sitten pari kuvaa, kuten aina siivouspäivänä, jos sen ehtii valoisan aikaan tehdä. Nättejä tavara-asetelmia, pinoja lehtiä, sohvatyynykasoja. Kaikkea sitä, mikä on minun sisustustyylini.

Ah. Sitten keitin kupin teetä ja selasin Yle Areenaa ja kas,

Tavarataivas -dokkari, jota en ollutkaan vielä nähnyt.

VIRHE! Puoltatoista tuntia myöhemmin myllään vaatekaappiani raivolla ja vihaan kaikkia tavaroitani. Ahdistaa omistaa kolme talvitakkia, hirveä määrä kahvikuppeja ja kirjoja. Ja miksi ihmisellä on kymmenet kengät? APUA! Tahdon elää askeettisesti ja luopua kaikesta roinasta.

Pari tuntia myöhemmin olen saanut vaatekaapista ison säkillisen vaatetta UFFin keräyslaatikkoon ja toisen ison säkin kirppismyyntiin. (Blogikirppis, kiinnostaisko?) Ja vähän rauhoittunut. En enää vihaa uutta sohvapöytääni, enkä kirjahyllyä.

Chättään ystävälleni: Turhaa dissasin sitä Tavarataivas -dokkaria (että eikö tosta aiheesta oo tehty jo sata juttua) Sehän oli tosi hyvä. PS. Vaatekaappi siivottu. Ole hyvä UFF. PS 2. Onko kaikki 26-vuotiaat pojat NOIN fiksuja ja sööttejä?

—–

Ketä muuta ahdistaa tavarat aina toisinaan?

—–

Seeing this documentary called Tavarataivas made me want to throw away all my stuff.

Anyone else hate all their stuff every once in a while?