Aatonaatto etuajassa

Olen todellinen kesän lapsi, olenhan syntynyt juhannusaattona. Syksy on ihan kiva, mutta talvea vihaan. Sitä että on koko ajan kylmä, sataa kaikkea epämääräistä taivaalta, ei voi käyttää nättejä kenkiä, naama jäätyy ja huvittaa vaan viettää aikaa kotona teetä lipittäen.

Mutta talvessa on yksi hyvä puoli: JOULU!

Me vietämme sitä aina 87-vuotiaan mummoni luona maalla. Katetaan kauniisti, syödään hyvin, ulkoillaan neljän koiran kanssa ja ollaan vaan.

House Aatonaatto ruokapöytä.jpg

house_aatonaatto_keittio_havu_0.jpg

Tänä vuonna joulu tuli vähän etuajassa.

Sain S-ryhmältä pienen tuotepaketin tulevasta Aatonaatto -joulumallistosta, joka on tehty heidän omalle House-sisustusmerkilleen. Kuvittajana on ihana Sanna Mander, joka on aiemmin kuvittanut mm. Kauniste:tta, Ruotsin Alkoa, Imagea ja vaikka mitä muuta. 

Aivan ihania, pakko sanoa! Jotain ihan muuta kun odottaisin löytäväni vaikka juuri Prisman sisustusosastolta. Pisteet näin tadokkaan kuvittajan käytöstä!

image004.png

image003.png

Mallistoon kuuluu kattaus–  ja makuuhuonetuotteita: mukeja, kulhoja ja tarjotin, pöytäliina, kassi ja muita keittiötekstiilejä sekä pussilakanasetti ja villahuopa. Tuotteita on saatavilla Prismoista ja Sokoksista.

—–

 Sanna Mander illustrated these lovely Christmas textiles and products for S-ryhmä´s House label. 

 

Kommentit (7)
  1. sylvi taimi
    8.11.2013, 16:40

    olen jäljittänyt tuloksetta tuota sinistä vilttiä. toivottavasti pukki löytää sellaisen mulle…

    1. Kuulin eilen S-ryhmältä että sen toimitus on ollut hieman myöhässä, mutta että pitäisi olla lähiviikkoina kaupoissa. 

      Toivotaan että pukki tuo sen sulle 🙂

      1. oi, kiitos tiedosta!

  2. Niinpä!

    Tää on kyllä hieno yhteistyö 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *