Ajatuksia monikulttuurisuudesta ja poskisuudelmista

 

AA54C799-CFE3-4A0C-BDC1-E6E3B7DD5EF3.JPG

 

Voitte ottaa tuolit tohon kadulle jos haluattesanoo pikkubaarin söpö tarjoilijapoika ja kaataa kaksi kukkurallista lasia viiniä, kaksi viisikymmentä kappale. Olemme juuri paenneet uudelta trendikkäältä kattoterassilta alas tänne kujille, jotka muistuttavat vielä vanhasta Lissabonista. Kannan kaksi tuoli kadulle, sitten huomaan istuvani roskiksen vieressä, no ei se mitään, olenhan erään portugalilaissanomalehden mukaan nainen, jolla on obsessio roskia kohtaan. Obsessão.

Ja sitä paitsi minua ei haittaa ollenkaan tällaiset vähän rähjäiset hole in the wall –paikat, seuralaiseni tosin urputtaa siitä miten häntä häiritsee lähes kaikki tässä kaupungissa, mutta sellaista se toisinaan on. Omaa maataan ja kaupunkiaan kun on joskus vaikea katsoa ulkopuolisen silmin. Sen minä tiedän aika hyvin.

 

D159C4A1-E191-4868-BE5E-7CC370C0ED96.JPG

 

Sulla on silmäripsi tuossa poskella, kas tässä, toivo nyt jotain, se sanoo ja koskettaa poskeani. Toivon mielessäni että Lissabon pysyisi ikuisesti tällaisena vähän rähjäisenä ja sympaattisena ja uutuudenkiiltävät kalliit kattoterassit vaan katoaisivat jonnekin. Älä sano mitä toivoit, se ei toteudu sitten. 

Baarissa on ovet auki kadulle, yhtäkkiä joku alkaa spontaanisti soittaa vanhaa pianoa ja sen ääni yhdistyy vastapäisen pikkubaarin edessä hengaavien teinipoikien soittamaan brasilialaiseen räppiin. On jotenkin sellainen tähän hetkeen sopiva olo, minulla on likainen kangaskassi, kuluneet sandaalit ja boheemi kukkahame, jossa on reikä jonka olen korjannut miniatyyrisen pienellä hakaneulalla. Ei kukaan huomaa. On lämmintä vielä yölläkin, voi kävellä kotiin pyyhkien hikeä naamaltaan vielä keskiyön aikaan. 

Olen lukenut hyviä kirjoja koko viikonlopun, vetelehtinyt sängyssä puolille päivin, juonut kahvia puistonpenkillä ja vaan nauttinut tästä vähän suunnittelemattomasta viikonlopusta. Tai siis sellaisia viikonloppuni yleensäkin ovat, mitä aiot tehdä tänä viikonloppuna, mulla on sellainen jokiristeily, yksi illallisjuttu ja sitten yhden kirjan julkkarit, viestittää toinen tuttu edellispäivänä. Aijaa mun suunnitelmissa oli ehkä wine times tai beach times tai molemmat, emmää yleensä enempää suunnittele, vastaan hänelle kello kaksi iltapäivällä kun haahuilen yöpaidassa kotosalla ripustamassa pyykkejä, suihkutan kaikki huonekasvit märäksi ja soitan suosikkibiisejäni olohuoneessa koska kotona ei ole ketään muuta. Seuraavana iltana päädyn juomaan monta lasillista jääkylmää roséviiniä pienen ranskalaisbaarin terassille erään italialaismiehen kanssa ja yhtäkkiä elämääni palaa hyvin pitkästä aikaa sellainen onni tätä kaikkea monikulttuurisuutta kohtaan, jota en ole kokenut ainakaan vuoteen.

Joo, usein on periaatteessa ja paperilla ihanaa hengailla eri maalaisten ihmisten kanssa koska kaikki on niin erilaista ja kulttuurieroista voi jaaritella jonkun kuusi tuntia putkeen ai te teette aina noin, me ei koskaan ja minä en edes ymmärrä korruptiota käsitteenä ja sellaista. Vaikka sitten viimeisen vuoden aikana olen lähinnä intoillut suomivieraista ja siitä miten on niin hiton helppoa ja ihana puhua omaa kieltään ja ettei tarvitse selittää mitään kulttuurisia asioita ja hitto kun kaikki suomalaiset ovat vaan niin helppoja ja rehellisiä.

I guess our masculinity is not that fragile, sanoo samainen italialainen mies minulle kun ihmettelen sitä miksi Portugalissa poskipusuja harrastavat vain miehet ja naiset keskenään, heteromiehet eivät ikinä ja sitten Italiassa taas ihan kaikki. Hmm, sanon ja ennenkun ehdin sanoa yhtään mitään viisaampaa, tajuan vaan kuinka paljon maailmankatsomustani onkaan muokannut ulkomailla asuminen. 

 

79252942-D954-459D-8AAE-4F25CC6E1360.JPG

 

En voisi suoraan sanottuna enää ikinä kuvitella eläväni niin homogeenisessa ystäväpiirissä mitä minulla Suomessa oli. Rakastan tietysti suomalaisia ystäviäni, kyse ei ole siitä, vaan lähinnä siitä miten erilaisten ja eri maalaisten ihmisten seurassa omia ja muiden ajatuksia on helpompi vähän tuulettaa. Eurooppa nyt kuitenkin on vaan Eurooppa. Olisipa kiinnostavaa muuttaa jonnekkin ihan toisenlaiseen paikkaan vielä, tajuan ajattelevani kävellessäni keskiyöllä kotiin. Paitsi että on niin kaunis loppukesäinen lämmin yö että en voi kuvitella ikinä asuvani missään muualla kuin Lissabonissa. 

 

Mutta tiedänhän minä jo sen, että mielipiteetkin muuttuvat pikavauhtia. Sellaista tämä elämä taitaa olla. Ja siksi kai niin kiinnostavaa. 

Kun omassa mielessä ehkä pahinta olisi jumittautua ikuisiksi samoihin ajatuksiin ja mielipiteisiin. 

Tuuletus kun tekee hyvää huoneille, ihmisille ja ajatuksille. 

 

 

 

 

 

 

 

 

—–

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (5)
  1. Kiitos tästä postauksesta 🙂

  2. Agen Judi Online terpercaya
    Dominokiukiu
    KlikQQ
    Klikkiukiu

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *