Tavallisen epätavallisia päiviä

Tavallisen epätavallisia päiviä

    Jotenkin vähän outo olo, ajattelen. Mutta toisaalta, sitten on kuitenkin kiva istua keskiviikkoiltana baaritiskillä drinkin kanssa ja odottaa komeaa miestä. Esimerkiksi kivempi kun istua kotona rikkinäisissä legginsseissä ja odottaa teeveden kiehumista.  Se tulee ja näyttää jotenkin erityisen hyvältä talvitakissaan. Yleinen mielipiteeni: näytän itse kesäisin paremmalta kun talviaikaan, mutta suurin osa miehistä näyttää takkikautena […]

Rumat ne vaatteilla koreilee (ja kissat pyjamilla)

Rumat ne vaatteilla koreilee (ja kissat pyjamilla)

    Kuluneella viikolla olen miettinyt paljon suomalaisia sanontoja. Ihan itsenäisyyspäivän kunniaksi. Puhumme monesta aiheesta negaation kautta: esimerkiksi se, kun jollain on paljon asiaa, se nimetään puheripuliksi. Aika kamala termi! Tai itku pitkästä ilosta ja se esimerkki kuuseen kurkottamisesta. Joulusesonkina tulee myös aina mieleen iloiset joululaulumme, joissa kerrotaan kuolleesta lapsesta ja siitä miten elämä on lyhyt, synkkä ja ikävä.  […]