Bailaamisen tärkeydestä

 

azulejos lisbon.jpg

 

Siellä yhdessä pikkubaarissa, ovet auki kadulle, mustalla puupenkillä

istun kahden lähes vieraan ihmisen kanssa ja ihan tuosta vaan kerrotaan toisillemme isoja unelmia.

Minä kerron sen, miten haluaisin joskus vielä nousta lavalle ja pitää stand up-setin ja vielä englanniksi. Olisin varmasti niin kauhusta kankeana, mutta kun jotenkin on oppinut tähän ikään mennessä, että ne asiat jotka ensin pelottaa ihan hullua, no ne onkin sitten hyvä hoitaa alta pois.

You need to do it, toinen toteaa.

Baarimikko kantaa pöytään manterilikööriä shottilaseissa ja olutpulloja, joissa on kauniin väriset etiketit. Kun baari menee kiinni, jäämme silti sinne istumaan omistajan kanssa (Yksi ihanista asioista Lissabonissa on juuri tämä: rentous ja yllättävät tilanteet. Ja sekin, että baarihenkilökunta on oikeutettu viinin juomiseen työpaikallaan. Koska miksikäs ei).

Puhumme Lontoosta ja Pariisista ja muista suurkaupungeista ja sellaisesta elämästä, jossa raha on kaikki kaikessa. Kaikki ollaan yhtä mieltä: se ei enää vaan kiinnosta. Yhdellä meistä on viidensadan euron kuukausipalkka, toisella mittava ura takana eikä mitään tietoa siitä, mitä seuraavaksi tekisi. Minä tiedän, etten huomenna avaakaan gradutiedostoani, mutta näitä iltoja ja päiviä tarvitsee olla aina välillä.

Näitä iltoja, kun on ihanaa että voisi olla periaatteessa kuka tahansa, koska kukaan ei tunne sun historiaa, mutta sitten onkin ihan oma itsensä, koska on huomannut senkin että se on kuitenkin kivointa.

 

CWAU0285.jpg

 

Päivisin on keväistä, vaikka öisin onkin kylmää ja sateista. Olen ollut viimeaikoina ihan liikaa menossa joka paikassa. Se tekee hyvää mielelle, muttei pankkitilille eikä to do –listoille. Toisaalta: täällä selviää usein baari-illasta taksimatkoineen reilulla kympillä ja to do –listoille voi joskus vaan kirjoittaa perään että ylihuomenna sit.

Joskus kahden maissa päädymme baariin, joka on tiistai-iltanakin aivan täynnä ihmisiä. En elä ehkä juuri nyt tuotteliainta ja tervehenkisintä vaihetta elämässäni, mutta mitä sitten. Toisinaan on ihana olla tehokas, mutta hitto vie toisinaan on ihana valvoa viiteen ja sitten nukkua viiteen seuraavana päivänä ja mennä illalla yhdeksältä päivän ekalle aterialle ja ottaa bataattiranskalaiset tuplana.

Miten sun gradu etenee, viestittää ystäväni seuraavana päivänä. Joo, ihan hyvin, vastaan sieltä bataattiranskalaisten ääreltä. Kyllä mä sen valmiiks saan.(Vaikken sillä hetkellä uskokaan kirjoittamaani, en viestiin enkä siihen seitsemänkymmentäsivuiseen tekeleeseen, joka ahdistaa minua joka ikinen päivä).

Mutta kai sen saan valmiiksi. Gradua enemmän kiinnostaa kuitenkin keräillä muistoja ja kokemuksia, joita ei saa istumalla kotona. Istumalla kotona saa lähinnä selkänsä kipeäksi.

Toisinaan joku kysyy minulta, miten jaksan vielä tässä iässä valvoa viiteen. En osaa oikeastaan vastata siihen, mutta kuvittelen että se johtuu siitä, etten ole koskaan lopettanutkaan sitä viiteen valvomista. Nimittäin se on yksi suosikkiasioistani maailmassa: päivärytmin ympärikeikautus.

Silloin on jotenkin erityisen elossa. 

 

—-

 

I´m a strong supporter of going out and drinking wine, even if it means your to do today -list becomes to do tomorrow -list.

 

 

 

Kommentit (18)
  1. Mä tunnistan tuon ahistus fiiliksen tekemättömästä työstä ja samaan aikaan tiedän, että kyllä ne hommat sitten hoituu kun on sen aika. Sitäpaitsi, pienessä paineessa sitä sitten kuitenkin rykäisee ne projektin kasaan kuitenkin parhaiten…

    Harvoin kommentoin mutta luen usein, kiitos taas ihanasta tekstistä.  

    1. Näin se just menee. Ja turhaa ei kannata stressata, ei oo gradukaan mikään maailman tärkein projekti kuitenkaan 🙂

      Kiitos kun luet ja kommentoit!

  2. ”kun on ihanaa että voisi olla periaatteessa kuka tahansa, koska kukaan ei tunne sun historiaa, mutta sitten onkin ihan oma itsensä, koska on huomannut senkin että se on kuitenkin kivointa.”

    Oon miettinyt tätä paljon. Välillä musta tuntuu, että vasta täällä Espanjassa oon saanut aidosti miettiä, että kuka mä oikein oon. Kukaan ei tunnea mua, kukaan ei tiedä minkälainen oon ollut 10v. sitten ja sen takia muhun ei myöskään kohdistu mitään odotuksia. Kukaan ei odota että käyttäytyisin tietyllä tavalla, vaan saan ihan itse valita, että tällainen mä olen. Nykyään teen vähemmän asioita velvollisuudentunnosta ja enemmän asioita fiiliksen mukaan.

    1. Kukaan ei odota että käyttäytyisin tietyllä tavalla, vaan saan ihan itse valita, että tällainen mä olen. Nykyään teen vähemmän asioita velvollisuudentunnosta ja enemmän asioita fiiliksen mukaan.

       

      JUST TÄÄ 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *