Ei kiitos, en halua tietää sinusta kaikkea
Halusin vuosikausia vähän vaan kadota.
Olla mysteerinen mysteerinainen, joka päätti vaan yhtenä iltapäivänä kävellä toimiston ovesta ulos, nostaa tilin tyhjäksi (miksi oudoissa unelmissa aina kaikki maksetaankin tietysti käteisellä?) ja muuttaa Pariisiin. Tuosta vaan.
Päivittää Facebookiin uudet tiedot ja olla vastaamatta kaikkien kysymyksiin siitä, että MITÄ HITTOA NAINEN? Mitä sä siellä Pariisissa muka teet?
Jostain syystä pienen salaperäisyyden säilyttäminen on koko ikäni kiehtonut minua.
Yksi suurimmista peloistani nimittäin on ollut se, mitä monet kutsuvat ihanimmaksi asiaksi parisuhteessa: me tiedetään toisistamme kaikki. Ei meillä ole mitään salaisuuksia. Omiin korviini kyseinen asia on aina kuulostanut lähinnä yhtä ihanalta kuin oksennustautiin herääminen keskellä yötä.
En halua tuntea ketään niin hyvin, että tietäisin hänestä AIVAN kaiken. En ole koskaan halunnut. Kun olen ollut parisuhteissa, olen aina tuntenut tarvetta säilyttää tietyt asiat ihan vaan itselläni. Ei siksi että ne asiat olisivat sellaisia etten voi kertoa niitä, en vain ole koskaan kokenut tarvetta jakaa AIVAN kaikkea kenenkään kanssa.
Minulla on paljon läheisiä ystäviä, jotka eivät tiedä kaikkia salaisuuksiani. Osa tietää, osa ei, mutta kysymys ei ole siitä että läheisimmille ihmisille olisin kertonut ihan kaiken, muille vähemmän läheisille vähemmän. Omasta elämästäni, menneisyydestäni ja virheistäni minun on helppo puhua, mutta en halua laittaa kerralla kaikkia kortteja pöytään. En ajattele sitä niinkään pelaamisena, en tässä nyt paljasta kaikkea vaan jotenkin luonnollisena asiana. Että säästellään vähän, niin riittää pitkäksi aikaa.
Susta ei saa kyllä irti mitään tai hmm, en ole koskaan tavannut noin avointa ihmistä, ovat molemmat kommentteja joita kuulen säännöllisin väliajoin. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Siinä unelmassani siellä Pariisissa en tekisi mitään viisasta (kerrankin). Istuisin kahviloissa, polttaisin tupakkaa ja minulla olisi vaan patja lattialla (mutta tietysti täydellisesti istuva kamelinvärinen trenssitakki). Kävelisin ja tuijottaisin kauniita rakennuksia ja antaisin pääni täyttyä uusista ajatuksista, samaan aikaan kun kaikki vanhat ongelmat valuisivat ulos toisesta korvasta.
Niinpä niin. Unelmissa ja todellisuudessa on suuria eroja. Ongelmiaan ei saa päästään pois muuttamalla toiseen maahan.
Silloin kun olen iloinen, oman elämäni soundtrack soittelee tätä biisiä kävellessäni kadulla. Lähiravintolan komea tarjoilija hymyilee, aurinko paistaa ja hiukseni laineilevat luontevan kauniisti eikä huulipuna ole tällä kertaa hampaissa.
(Vaikka biisissä lauletaankin hyvästeistä).
You´re one mysterious woman,
yksi mies sanoo minulle eräänä yönä. Se on ehkä paras kohteliaisuus aikoihin.
Tulet yllättymään vielä sata kertaa. Ehkä, jos hyvin käy, ajattelen.
—-
Mysteerinaisen mysteeriesikuva on tietysti Margot Tenenbaum. Kukas muukaan.
—-
Margot Tenenbaum, FOREVER.