En osaa edes kuvitella

 

 

Tiiätkö, en jotenkin pysty edes kuvittelemaan nyt sellaista elämää jossa puki aamulla kivan asun päälle, meikkasi, meni työhuoneelle, kävi lounaalla, tuli kotiin, meni illalla jonnekin kissanristiäisiin jossa tapasi aina uusia ihmisiä…

ystäväni sanoo eräänä lauantaina. 

Olen mennyt hänen luokseen kahville iltapäivällä ja puoli yhdeltätoista yöllä huomaan että kello on jo vaikka mitä, olipa pitkät kahvit, mutta tällasta se on kun on edes yksi sosiaalinen kontakti ekaa kertaa moneen päivään. Olen jo melkein kääntämässä termiä puheripuli englanniksi, mutta suljen suuni viime hetkellä. Vietämme ystäväni kanssa molemmat lähes kaikki arkipäivät ja viikot (ja no myös viikonloput) ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme, joten jutteluseura tulee todellakin tarpeeseen. Tiukkaa lockdownia on takana nyt viisi viikkoa ja edessä varmaankin lähes samanlainen pätkä.

Viisi viikkoa tuollaista normielämää jossa on koko ajan ohjelmaa, kuluu nopeasti. Mutta viisi viikkoa lockdownissa taas on kuin pieni ikuisuus. Olin Suomessa alle kaksi kuukautta sitten ja se tuntuu… joltain puolen vuoden takaiselta.

 

 

On hirveä ikävä sitä, että voisi laittautua ja kävellä jonnekin, siis määränpäänä joku paikka. Nyt on mahdollista käydä vain kaupassa ja lyhyellä kävelyllä, suositusten mukaan puolentoista kilometrin säteellä kotoa. Olen käyttänyt samoja trikoita ja hupparia kotona viisi viikkoa. Sitten kun ne ovat pyykissä, toisia trikoita ja kotineuletta. Eräänä päivänä laitan jostain syystä ripsiväriä kauppareissulle ja se tuntuu ihanalta.

Joku mies toivottaa hyvää päivää maskinsa alta kadulla ja saa minut hymyilemään ensi kertaa pitkään aikaan. Olisipa kevät, olisipa auringonlasku ja viinilasi jossain kivassa paikassa ja seurassa, saisipa flirttailla… osaisinko edes enää?

Kaipaan ihan kaikkea tavallista vaan, sanon ystävälleni.
Niinkuin sitä että voisin mennä kesken työpäivän kahvikävelylle, sitä ehkä just eniten!

 

 

Toki muistamme sitten sivulauseissa hokea että toki ollaan kiitollisia että meidän molempien koronatartunnat oli tosi iisejä ja ihanaa että töitä on edelleen mutta  voi saakeli voisiko edes antaa luvan avata kahviloiden take away -luukut? Haluaisin ulos kävelemään juurikin tässä suosikkiasussani*, josta mieluusti sanoisin että eniten tänä talvena käyttämäni asu. Mutta ei, eniten käyttämäni asu on toki juuri se kotikalsarilook. Huokaus. 

Mutta eihän sitä tiedä, sanon yhtäkkiä jossain kummassa positiivisuuspuuskassa ystävälleni, voihan olla että kahden kuukauden päästä tää kaikki on jo ohi, rokotukset on hoidettu ja elämä on normaalia. Samaan aikaan puhelimeeni kilahtaa viesti terveydenhuollosta, jossa kerrotaan rokoteaikatauluista. Ups, no joo, ehkä kauemmin pitää odotella kun pari kuukautta, korjaan positiivista asennettani yrittäessäni tajuta tuosta portugalinkielisestä viestistä jotain. Mutta joskus, vielä joskus…

Ja koska on pakko yrittää uskoa siihen että kaikki palaa normaaliksi vielä joskus, alamme kuitenkin tehdä reissusuunnitelmia ensi kesäksi. Etelään? Pohjoiseen? Rannoille? Kaupunkilomalle? Ainakin tänne uudestaan!

 

 

*Suosikkineuleeni sain Uhanalta loppuvuodesta. Ehdin käyttää tätä asua ennen lockdownia aika monta kertaa ja se päällä tunsin aina näyttävänsä erityisen hyvältä (ja Lissabonin vaaleanpunaisuuteen mätsäävältä).

 

 

Kommentit (8)
  1. Tuo neule on niin kolmiulotteinen, etten ihmettele, jos vastaantulevilla ihmisillä tulisi mielihaluja hypistellä sitä. Voisin kuvitella, että se toimii mainiona keskustelunaloittajana ;-D

    1. Ooh, totta! Voi kun on ikävä keskusteluja tuntemattomien(kin) kanssa :O

  2. Kun kohta vuosi koronaa on takana, alkavat ahdistus ja voimattomuus, surkukin, nostaa päätään. Ihanaa, että pääsit edes ystävän luokse, tuntuu varmasti jopa vähän uskomattomalta. 😊

    Tsemppiä!

    Minna

    1. Kiitos! Ja todellakin, yksikin pidempi ihmiskontakti viikossa tuo nyt jo niin paljon jaksamista 🙂 Onneksi meillä ystävän kanssa on molemmilla ollut jo korona niin uskallamme tavata nyt. Mutta on kyllä ahdistavaa ja surkeaa ajatella että ei tämä elämä normaaliksi palaa vielä pitkään aikaan 🙁

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *