Hello possible

 

Kreuzberg, Berliini, lokakuu 2019

Eräänä iltapäivänä muistan yhtäkkiä millaista on olla yksin
ja vähän eksyksissä koko ajan, on pidettävä puhelin ladattuna, osoite kirjoitettuna paperilapulle ja ehkä matkarahaakin taskussa.

Berliinissä tuoksuu joku aivan samalle kun Tokiossa. (Miten siitä reissusta voi olla jo vuosi aikaa?)

Minulla on yhtä huono hiuspäivä/viikko/kuukausi kuin silloin koko ajan. Reissussa on aina sellaista. Nukkuu vähemmän, tulee toimeen vähemmällä kosmetiikalla, näyttää väsyneeltä kuitenkin koko ajan vaikka haluaakin pysähtyä jokaiseen aurinkoiseen katukahvilaan kahville. Muistan miten Tokiossa olisin halunnut käyttää aurinkolaseja koko ajan mutten voinut kun kukaan muukaan ei käyttänyt. Niiden käyttämisestä tuli nuhjuinen olo, joka oli muutenkin päällä kokonaisen kuukauden.

Olen matkalla seurassa, mutta karkaan yhdeksi illaksi Kreuzbergiin tapaamaan paikallista ystävää. Olen monta tuntia liian ajoissa, ihan tarkoituksella. Menen kauniin rähjäiseen kahvilabaariin ja istun yksin ikkunapaikalla. Valkoviini on kitkerää, kaiuttimista soi Björk ja sitten kaikki Beach housen suosikkibiisini enkä ymmärrä ympärilläni olevien ihmisten puheesta juuri mitään. Sen muistan hyvin ekalta vuodelta Lissabonissa.

 

 

Matkoista kirjoittaminen tuntuu samaan aikaan etuoikeutetun ja ympäristön tilasta piittaamattoman henkilön horinalta, mutta sitten mietin aina sitäkin että jokaisella meillä on ne ekologiset ja epäekologiset tapamme.

Aiemmin samalla viikolla kummipoikani kysyy riittäiskö sulla hermot hoitaa omaa lasta? Hah, sanon, arvaa! Varmaan ei, hän epäilee ja on aika oikeassa. Muista huolehtiminen ei jotenkin kiinnosta minua yhtään, vieläkään.
Eikä se että itse on aina luovuttava omista suosikkiasioista ja tehtävä mitä muut haluavat.
Ihan sama onko sekin itsekkyyttä vai ei.
Olen tosi mielelläni itsenäinen, itsekäs ja ihan minä itse vain. 

 

 

Hello possible, lukee Berliinissä monessa kulmassa. Mikä lie mainoskampanja, en tiedä. Mutta se jää mieleen:

Hello possible.

Hello all possible options. 
Ihanaa että voi valita millaista elämää elää. Ja pitää tosi monta vaihtoehtoa avoimena.

Kommentit (6)
  1. Kiitos tästä:) seurannut jo pitkään blogiasi, olen pitänyt siitä, kirjoittaa sellaisia juttuja mitä olis kiva lukea enemmänkin blogiskenessä.

    1. Kiitos Eve! Totta puhut, mäkin toivoisin enemmän tarinallisia, tekstiin keskittyviä blogeja kun pintamuodin esittelyä ja lavastettuja kuvia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *