Ja niin minusta tuli maisteri

 

 

IMG_3919.JPG

 

FUNMIX

julistaa iso värikäs graffitti korkealla seinässä. Olen nähnyt sen joka ikinen kerta kahden vuoden ajan kulkiessani yliopistolle. Kävelen sen katukahvilan ohi, jossa join ekana kouluvuotena päiväkahvit suunnilleen viisi kertaa viikossa. Opin nimittäin sen, että jos tunnit alkavat kello 13, kannattaa lähteä kotoa siihen aikaan ja pysähtyä vielä matkalla kahville. Sitten on koululla samaan aikaan kuin kaikki muutkin, ei täsmällisenä suomalaisena kello 13.

Aurinko paistaa kirkkaasti, on jäätävän kylmä. Olen pukeutunut kiinakaupasta ostettuun harmaaseen neuleeseen. Ekan vuoden vitsailin aina sillä, että kohta varmaan ostan vaatteenikin kiinakaupasta kaiken pikkusälän lisäksi. Sitten kun eräänä päivänä menen ostamaan maalipensseliä ja muovirasioita, rekissä killottaa harmaa perusneule hintaan 12,90. Jaahas, näin se elämä siis muuttuu.

Niin, tää on tää meidän talvi, sisällä jäätyy, sanoo graduohjaajani, se kuusikymppinen mies, jota vähän pelkäsin koko ensimmäisen kouluvuoden, koska tunsin itseni niin käsittämättömän tyhmäksi hänen monimutkaisilla kursseillaan. Tänään hän sanoo minulle jotain sellaista, josta tajuan että kappas vaan,

olin väärässä. 

Käydään läpi gradupresentaatio, vitsaillaan Suomen ja Portugalin eroista. Sitten sovitaan että nähdään kolmen tunnin päästä luokassa numero 74. Menen kirjastoon, googletan jonkun hyvän loppukaneetin vielä presentaatiooni. Sitten pakkaan läppärin laukkuun ja kävelen sitä niin tutuksi tullutta katua kohti erästä halpaa lounaspaikkaa, jossa olen syönyt saman lohitoastin miljoona kertaa.

Nämä koulun läheiset suosikkikulmani Lissabonissa ovat muuttuneet kahdessa vuodessa niin paljon, ajattelen. Ja hah, minä olen muuttunut vielä enemmän. Oli se eka koulusyksy, olin vähän arka ja pelokas, kaikki oli elämässä vähän huonosti ja Lissabon tuntui oudolta vieraalta paikalta. Nyt joku turisti kysyy tietä, toki osaan neuvoa ja heitän päälle vielä hyvän kahvilasuosituksen. Miten minä koskaan enää voisin asua missään muualla kuin täällä?

Kello kahdelta presentoin graduni. Parin tunnin päästä siitä ohjaajani pussaa poskelle alakerrassa. Tämä oli nyt tässä, olet valmis, olet Maisteri.

Tiedätkö, olet tosi hyvä tutkija. Sun pitäisi tehdä tohtoriopinnot ja alkaa opettajaksi, hän sitten vielä lisää. Ehkä juuri nyt ei kiinnosta, mutta tuu ensi keväänä juttelemaan aiheesta.

Ja vaikka sun arvosana olikin 18/20, mun mielestä sun työ oli ihan 20/20. You´re bright and brave.

 

IMG_3920.JPG

 

Oon jo valmis juhlimaan, puhelin piippaa viestin ystävältäni. 
Juon hänen kanssaan kirpeän mojiton viimeisten auringonsäteiden lämmittäessä vielä vähän. Sitten kävelemme rantaan lämmittävät take-away-viinimukit kädessä. On kaunis auringonlasku, taivas on vaaleanpunainen

ja olo huojentunut. 

Mennään jonnekkin syömään tosi hyvin, ystävä sanoo. Näitä hetkiä pitää juhlistaa.

 

—-

 

Kiitos koulu. Kiitos opintovapaa. Kiitos opintotuki. Kiitos minä.

Ja kiitos se yksi heinäkuinen Lissabonin lomamatka, josta koko ajatus lähti. 

Näin minusta tuli Mestre de Design e Cultura Visual. Eli suvun eka maisteri.

 

 

Kommentit (26)
  1. Miss Funlandia
    11.12.2017, 13:31

    Muitos Parabéns, oikein paljon onnea :)) !!! Tälläiset virstanpylväät ovat aina juhlimisen arvoisia ja aivan mahtavalta kuulostaa myös tuo palaute gradustasi! Hassua, että minäkin päädyin muutama vuosi sitten ensimmäisen Lissabonin reissun jälkeen (pitkä viikonloppu) Portugaliin; tosin ensin ihan Erasmus-vaihtoon ja nyt on tullut täällä Portossa (suomalaisen kieliopin mukaan taivutettuna hieman kyseenalaisen kuuloisessa kaupungissa 😀 ) vietettyä useampia ajanjaksoja kerrallaan. Tällä hetkellä kirjoitan myös graduani, tosin suomalaiseen yliopistoon ja olen miettinyt, että pitäisiköhän ihan miettiä jatko-opintoja tällä suunnalla.

    1. Kiitos paljon 🙂

      Hah, hassua, meillähän on vähän sama tarina sit. Tsemppiä gradun tekoon sinne ihanaan pohjoisen Portoon 🙂

  2. Parabéns ja ihan miljoona sydäntä! Mun piti kans lähtee samaan kouluun muotoilun maisterin opintoihin 2016, mut päädyinkin Itä-Suomen yliopistoon opeopintoihin. Onneksi just sä oot ollut siellä opiskelemassa, niin olen saanut edes osan Lissabon-elämästä, mitä itse painottelin valintojeni keskellä.

    1. Kiitos! Ja hitto, näin se elämä just joskus menee, joskus pitää lähteä ja joskus ei. Kiva kun oot kuitenkin mukana tällai blogin kautta <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *