Ja taas pitää selvitä

 

 

20.1.2021

Katson vaikka kuinka monennetta kertaa suosikkisarjaani Insecurea ja haluan niin paljon baareihin, tanssimaan, ulos syömään, tapaamaan UUSIA IHMISIÄ…. elämään elämääni. 

Katson Insecurea myös lounastauolla, istun viltin alla sohvalla ja ulkona paistaa aurinko. 

Sitten vien lautasen tiskialtaaseen, puhelimen eri huoneeseen piiloon ja teen ihanassa flowssa töitä kaksi tuntia putkeen saman sarjan soundtrack vähän liian kovalla kuulokkeissa. 

Hetkeksi unohdan kaiken, tässä teen auringonpaisteessa tosi kivaa työprojektia, kupissa on kuumaa kahvia ja huomenna on jo perjantai. 

Ja kohta kevät. 

Ja kohta hirvein tilanne koko maassa ikinä. Tai no nyt jo on. 

Tiiätkö, mä en ollut ihan tajunnut mitä se sairaaloiden ylikuormittuminen ihan käytännössä tarkoittaa, sanon pari päivää aiemmin ystävälleni jonka keittiössä seison viinilasi kädessä. Mutta sitten näin kuvan missä ambulanssit jonottaa ensiavun edessä. Siis jonossa, tuntikausia. Oon ollut siellä samassa ensiavussa kerran. Se tuntui jotenkin todelliselta yhtäkkiä. 

Näen lähinnä vain ystävää jolla on jo ollut korona ja joka on saanut puhtaat paperit.

 

 

On kamalaa ja sitten taas ei ole.
Nukun hyvin, saan käydä lenkillä vielä. Mikään ei ole auki, viime kevään tapaan ei voi ostella take away -kahveja tai mennä salaa viinille tutun omistamaan kahvilaan, somepalaveri jos joku sattuu kysymään. 

Ei vaan voi. 

Pari päivää aiemmin kun kahvin myyntikielto on tullut voimaan, näen kadulla miehen joka kävelee pahvinen kahvimuki kädessä. MISTÄ NOITA SAA VIELÄ?!? tekee mieli huutaa perään ja mennä jonnekin laittomasti kahvia myymään salakahvilaan. 

Sen sijaan menen kotiin, tuijotan läppäriä, puhelinta, ipadia ja rumanväristä joogamattoa. 

Vaan kaksi viikkoa varmaan, ajateltiin viime viikolla. Ainakin kuukausi, ajattelin toissapäivänä. Nyt on päivänselvää että ennen maaliskuuta ei tulla menemään yhtään mihinkään.

 

 

Nyt on päivänselvää myös se, että elämä on taas holdissa, ei ole huveja, ei ole mitään mitä odottaa. 

Juoksulenkkareista tuulee sisälle varpaan kohdalla olevasta reiästä. Juurikasvu näyttää hirveältä.

Olin selvästi jossain kummassa positiivisuuspuuskassa kun en osannut varautua tähän(kään) lockdowniin mitenkään.Mutta kuukausi, kaksi kuukautta, se ei ole aika eikä mikään. Kyllä tästä taas selvitään. 

 

 

Kommentit (10)
  1. Ihana teksti. Oli helppo nyökytellä, vaikka tilanne Suomessa on kuitenkin ihan eri. Kiitos. Voimia arkeen! Olisi kiva lukea töistäsi.

    Minna

    1. Kiitos paljon!
      Ja töistä pitäisi kirjoitella enemmänkin 🙂

  2. Voimia <3

    1. Kiitos paljon 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *