Joskus…

 

 

Joskus

En käy vessassa katukahvilassa vaikka pissittää koska en halua kysyä vessan avainta portugaliksi.

Joskus en myöskään sano mitään jos minulta veloitetaan väärin tarjousviinistä ruokakaupassa. Ihan sama, mumisen ja olen loppupäivän pahalla päällä jonkun kahden euron vuoksi.

Joskus vaan poistelen ihmisiä: muistista, deittiaplikaatioista, näkyvistä instagramissa. Siellä lähinnä niitä joilla on kaikki liian hyvin. Tai huonosti.

Joskus en kestä sitä.

Joskus kirjoitan itse instagramiin: heräsin aikaisin ja tein kaikki työt jo kun postaan kuvan aurinkoiselta ulkokirpparilta. Joskus silloin olen herännyt oikeasti kymmeneltä ja lähettänyt yhden sähköpostin (juuri tänään).

Joskus odotan kuumalla ilmalla että kahvi kylmenee, jään tunniksi tai kahdeksi, joskus kun ei ole kiirettä mihinkään.

Joskus minulla oli kiireinen elämä, ei ole ollut enää vuosikausiin.

 

 

Nukun paljon, kävelen, teen töitä juuri sen verran kun on pakko ja joskus (usein) mietin miten kaikilla muilla on rahaa jota sijoittaa.

Joskus kuitenkin minullakin oli ylimääräistä. Säästin vuosikausia ja ne rahat ovat edelleen hätävararahastossani.

Joskus mietin kuinka vähällä tulee toimeen, toisiaan jo ulko-ovesta poistuminen tuntuu maksavan monia kymmeniä euroja: yksi kahvi, pari viinilasillista, pitäskö mennä syömään, en kävele kaatosateessa yöllä kotiin…

Joskus mietin hyväosaisuuttani, joskus taas muiden. Usein mietin suomalaisten järjettömän kalliita sisustusesineitä. Kerran ystäväni kodissa lasken yhteen hänen designtuoliensa arvon ja mietin omaa roskalavalta eräänä kesäyönä löytynyttä tuoliani. Niitä oli kaksi, toinen oli rikki ja säilytin sitä neljä vuotta siksi että pyytäisin erästä naapuruston komeaa puuseppää korjaamaan sen.

Eräänä yönä kiikutin suutuspäissäni tuolin sekä kaksi jätesäkillistä muita turhia asioita (ja toiveitakin) roskiin. Kuuntelin roska-autojen kolinaa, sinne meni, kiitos vaan.

Joskus mietin aura-autojen kolinaa aamuöisin viimeisimässä Helsingin kodissani, tai no niistä jokaisessa.

 

 

Joskus sitä mikä ääni voikaan edelleen vuosien kuluttua herättää tunteita. Tai mikä tuoksu:
mietin ystävien hajuvesiä, kaasulämmityksen tuoksua kylmänä aamuna, lumen alta paljastuvan maan tuoksua.

Joskus mietin mitä kaikkea tulen muistamaan elämästäni vahvimmin,
eniten, selkeimmin?

Joskus taas sitä että ehkä ne eivät ole näitä hetkiä ja asioita ollenkaan. Ehkä jotain suurempaa ja ihanampaa on vielä tulossa?

Joskus taas ajattelen että ei varmaankaan, tässä tää oli, kohta pitää jo palata tavalliseen elämään: aamupalavereihin, lumisateeseen, kehityskeskusteluihin… huh, joskus kai on pakko?

Joskus taas ajattelen miten ihanaa olisi että joku välittäisi urastani keskustellakseen kanssani siitä miten se etenee.

 

 

Joskus taas….

 

 

suhteet oma-elama
Kommentit (17)
  1. Resonoi nuo design-esineet. Exäni rakasti sisustamista, kunhan se oli kallista ja designia, jonka kaikki tunnistaa. Varsinkin sen kokemuksen jälkeen olen karsastanut sitä trendiä ja sisustan kirppistavaroilla ja matkamuistoilla. Se onkin enemmän minunnäköistä.

  2. Hyvä kirjoitus, jälleen kerran! Hyvää joulua ,missä sitten sitä vietätkään!!!

    1. Kiitos ja samoin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *