Kaikki tää

 

Tavalliseen tapaan synttäreiden lähestyminen toi mukanaan ahdistuksen. Mieli oli matalalla koko synttäriviikon ajan. En pystynyt olemaan ollenkaan niin kuin eräs ex-ystävä joka teki kokonaisen synttäriviikon ajan ihania asioita.

Ahdisti se et olen lähes keski-ikäinen ja mulla ei oo mitään (mikä ei pidä tietysti oikeasti paikkaansa) Ei mitään konkreettista, ei mitään ees paperilla.

(Saara, sulla on maisterintutkinto, henkilöbrändi, töitä, kaksi kotimaata täynnä hyviä ihmisiä ESIMERKIKSI, ystävä summasi minulle).

Kukaan ei tykkää musta oikeasti enkä tule koskaan saavuttamaan elämässä yhtään mitään, ajattelin yöllä sängyssä kun katsoin sarjaa jossa teinit skeittaa Nykissä. En ole enää ikinä nuori, koko elämä edessä…

Sitten päätin vain yksinkertaisesti lopettaa vatvomisen.

Menin viininmaistajaisiin jossa tajusin että tosi moni muukin on saman ikäinen eikä kaikilla tarvi olla samat asiat samaan aikaan (tai ikinä).Ja sitä paitsi kaikki (ihanat) pojat luuli että oon 33.

Päädyttiin erääseen kivaan ravintolaan jossa puhuttiin paljon vakavia ja hirveästi tyhjänpäiväisyyksiä.
Mulle tärkeä ihminen sanoi että haluaa että olen ikuisesti hänen elämässään vaikkei meistä tullutkaan paria. Oot parhaita ihmisiä joita oon tässä maassa tavannut ja rakastan sua siksi aina.AINA! 

Huh. Tunteistaan suoraa puhuvat miehet saa aina mut jotenkin kovin onnelliseksi.

Sitten tanssittiin ja juotiin neljään asti tequilaa ja halailtiin vahingossa pitkän korona ja kotonajumitusevään jälkeen kaikki vähän kaikkia. Pidä puhe, huudeltiin siinä vaiheessa kun tequila loppui. Sano jotain viisasta!

Varsinaisena synttäriaamuna olin tietty harmahtava ja pahoinvoiva aikuinen nainen, jolla oli puhelin täynnä ihania onnitteluita joihin en kyennyt vastaamaan. Keittiössä oli upea kukkakimppu aina Oslosta asti ja naapurin portugalilaisrouva antoi kauniisti paketoituja keramiikkakulhoja ja kortin johon hän kirjoitti toivovansa minulle paljon hyviä ja onnellisia asioita.

Olo oli hirveä mutta ei ahdistuksesta enää, pelkästään tequilasta.

Illalla menin syömään lähiravintolan terassille sellaisten ihmisten kanssa joiden haluan olevan elämässäni, jos nyt en välttämättä ikuisuuden ajan niin ainakin juuri nämä hetket.
Olin tilannut vahingossa niin ison kakun että sitä syötiin kämppisten kanssa vielä koko seuraava viikko.

Kysyin 42-vuotiaalta ystävältä millaista elämä on kun vanhenee.
It’s the same bullshit, hän sanoi, don’t worry.

 

 

Seuraavana päivänä merituuli tuuletti kaikki turhat ajatukset pois päästä. Kävelin 9 kilometriä kauniin kimmeltävällä merimaisemalla, sitten piti pikapulahtaa jättiaaltoihin ja tajuta:

Kellään ei oo kaikkea. Mut mulla on ees
kaikki tää.

 

 

 

 

 

Kommentit (6)
  1. Myöhästyneet synttärionnittelut! Rakastan sun blogia, se on ehdottomasti paras seuraamistani. En osaa sanoittaa tätä mitenkään oikein, mutta kun itsekin seilaa maailmalla eikä aina tiedä, onko mulla varsinaisesti mitään (hah, on varmasti paljonkin), tuntuu niin lohdulliselta lukea sun ajatuksia. Kaikkea ihanaa ja hyvää karmaa sinne Lissaboniin xx

    1. Kiitos paljon <3 Ihanaa kun luet ja pystyt myötäelämään 🙂

  2. Ihanaa suntymäpäivää myöhässä, oot upea! <3

    1. Kiitos Saranda 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *