Kirjoita, lähetä, peruuta

 

 

Lokakuu 2020,

Olen kirjoittanut hirveän paljon viime aikoina. 

Auringossa, kaatosateessa, puhelimeen, läppärillä, aurinkoisella kadunvarsiterassilla, itku kurkussa. Olen kirjoittanut kaikkea sellaista mitä en kuuna päivänä julkaisisi,

vaikka olen oppinut että kuuna päivänä saattaa tulla nopeammin kuin sitä uskookaan. 

Olen lukenut myös hirveän paljon viime aikoina. Pariskunnasta jolla on ihanaa mutta kaikkea varjostava stalkkeri. Kokoelmaa koronakevään tunnelmista. Siitä miten on suhtauduttava kaikkeen. Arkisia runoja, joita eräs kanadalaismies on kirjoittanut. Omia muistiinpanojani puhelimesta ja kokonaisen pölyyntyneen muistikirjan läpi ensimmäisen vuoden ulkomaillaelosta, ja huh, olipa silloin ihanaa ja hirveää. 

Olen kirjoittanut samoja tekstejä kun aina, vähän rehellisempiä, mutta sellaisia missä ei kuitenkaan kerrota. Ei sanota suoraan edelleenkään sitä, että on yksi toukokuinen yö, joka muutti käsitykseni koko tästä kaupungista sellaisena pastellinvärisenä lintukotona etten koskaan ehkä toivu siitä. 

Olen kirjoittanut ikkuna auki, kadulla aina joku yskii ja jutustelee, päivästä riippuen olen joko tosi ärsyyntynyt siitä ettei ole täysin hiljaista tai sitten ollut kamalan onnellinen että ulkona on jotain elämältä kuulostavaa tai myös että voi tunkea korviinsa korvatulpat tai kuulokkeet silloin kun ei halua kuunnella kenenkään muiden ajatuksia. 

Ja rappukäytävässä kuuntelin eräänä iltapäivänä kun vuokraisäntäni selitti minulla asiaa, josta tajusin ehkä kolmasosan ja miten nolottikaan se etten edelleenkään puhu sujuvaa portugalia, en edes ei-sujuvaa, voi taivas. 

Olen kirjoittanut viestejä, joita en ole lähettänyt. Kirjoittanut pari sivua introa yhteen kirjaan. Tai no siis kirjaan jonka haluan kirjoittaa. Olen kirjoittanut tarjouksia, sähköposteja ja sitten aina välillä kirjoittanut googleen jonkun sanan jonka taivutusta en muista. Eräänä päivänä tarjoilija alkaa kääntää minulle lounaslistaa taululta vaikka sanon ettei tarvitse. Courgette, mitä se nyt on englanniksi, ei me kumpikaan tiedetä.

Courgette on kai ranskaa, sanoo copywriter-ystäväni myöhemmin samalla viikolla kun tihrustamme pilkkopimeässä ravintolassa ruokalistan koukeroista fonttia. 

 

 

Olen kirjoittanut kamalan paljon kaikkea ihan tyhjänpäiväiseltä vaikuttavaa mutta sitten joskus käy niin että luen niitä kuukausien päästä ja olen itsekin ihan että tässä nyt kiteytyy niin hyvin just tämän ajan tunnelmat, olipa hienosti sanottu. 

Ja sitten olen kirjoittanut sata kertaa yhden tekstiviestin ja poistanut sen juuri ennen send-nappulan painamista ja aika usein aamuisin puhelimen näytöllä lukee This message is no longer available since it was unsent by the sender ja ajattelen aina että ehkä joku muukin on iänkaikkisesti sellainen että kirjoittaa ja deletoi.

Ja kuinka se on yleistä ja kuinka on ihan tavallista ja ok myös jäädä roikkumaan kaikkiin sellaisiin ihmisiin jotka tuntuvat edes vähän kodilta

ainakin tänä vuonna,
ainakin tässä vieraassa maassa.

 

 

 

Kommentit (6)
  1. Jakkukaarina
    14.3.2021, 09:33

    Saispa lukea joskus sun kirjoittaman kirjan, jossa olisi mukana sun kuvia/kuvituksia, koska sun tekstit ja kuvat vaan osuu ja uppoaa 100%. Kiitos, kun kirjoitat! <3

    1. Kiitos kun luet <3
      Ja siis oispa ihana tehdä kirja jossa ois sekä tekstiä että kuvituksia!

  2. Itsellä usein on ongelmana se, että mitä pidempään jonkin viestin lähetystä lykkää, sitä täydellisemmin yksitulkintainen sen omasta mielestä tulisi olla. Sitten siitä tulee lopulta sellainen moneen kertaan uudelleenkirjoitettu maratonviesti kaikkine selityksien selityksineen, jota kukaan ei lue nukahtamatta. Itse vain usein päädyn lopulta lähettämään nuo viestit =D

    Ei tuollaista onneksi kasvotusten niin usein tapahdu.

    Pitää muistaa jättää vastuuta myös tulkitsijalle. Tärkeää lukijalle/kuulijalle myös tarve kysyä tarkentavia kysymyksiä, jos jokin mietityttää.

    Ikävistä tapahtumista tai asioista kertominen vaatii kyllä paljon rohkeutta ja syvän luottamuksen tai ehkä sitten ihan vain jonkun random hyvän kuuntelijan/sopivien kysymysten esittäjän, jolle on helppo avautua ja sitten vain jatkaa matkaa kepeämmillä mielin.

    ps. tämänkin kommentin saatoin kirjoittaa uudelleen noin X -määrän kertoja =D

    1. Ikävistä tapahtumista tai asioista kertominen vaatii kyllä paljon rohkeutta ja syvän luottamuksen tai ehkä sitten ihan vain jonkun random hyvän kuuntelijan/sopivien kysymysten esittäjän, jolle on helppo avautua ja sitten vain jatkaa matkaa kepeämmillä mielin.
      TÄMÄ! Niin totta!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *