Lapsia vai ei?
Minä en halua lapsia.
Siinä se nyt lukee.
En ole kai koskaan halunnutkaan.
Joskus olen ajatellut sitä, millaista olisi jos minulla olisi lapsi. Ne kuvitelmat ovat olleet aina sellaisia, että ostaisin lapselleni paljon värikyniä jotta se voisi piirtää ihan niin paljon kun haluaisi. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä on lähes ainoa asia, jota olen ikinä ajatellut lapseen liittyen.
En ole koskaan unelmoinut olevani raskaana. En vauvavuodesta. En mistään muistakaan näistä asioista. En ole kovin paljon edes ajatellut niitä. Oikeastaan vain silloin, jos joku tapailemani mies on kysynyt aiheesta. Joo, oon aina ajatellut että joskus sitten, olen sanonut.
Kunnes nyt kun on joskus sitten ja asia ei vaan kiinnosta minua ollenkaan.
Lähipiirissäni on vauvoja, kahdeksanvuotiaita, uhmaikäisiä, pakastettuja munasoluja ja raskaana olevia. Ne asiat tuntuvat sopivan monelle hyvin, mutta itse en vain osaa ajatella sitä, että ne kuuluisivat omaan elämääni.
Mutta etkö pelkää, että kuolet yksin, kysyi suorapuheinen tuttavani kerran.
No, kuolema on asia, jota mietin aika vähän muidenkaan elämäni valintojeni kohdalla.
Koska: Voin saada lapsen ja silti kuolla yksin. Voin olla hankkimatta lasta ja silti saada sellaisen jossain elämän käänteessä. Voin katua sitä, etten ikinä saanut lasta tai tietysti myös sitä että sellaisen hankin, vaikken ollut ihan varma haluaisinko.
Voin tehdä kaiken oikein ja olla onneton. Voin lopettaa viinin juomisen ja alkaa urheilla viisi kertaa viikossa – ja jäädä bussin alle ensi tiistaina. Tai tajuta kuusikymppisenä, että elämäni koostuu edelleen ystäväperheestäni – ja siitä viinin juomisesta.
Yhden asian olen oppinut viimeisen vuoden aikana: en stressaa elämästä enää kovinkaan paljon. Kuinka kauan aiot olla Lissabonissa? En tiedä. Miten eläkkeen kertyminen? En tiedä, kertyy mitä kertyy. Mitä jos tapaat/et tapaa elämäsi miehen Lissbonissa? Tai Helsingissä?
Sen näkee sitten.
Blogeissa jauhetaan usein sitä, että universumi hoitaa ja kaikella on kyllä merkitys. Universumista en tiedä, mutta uskon siihen, että kaikella on merkitys. Tälläkin pohdinnalla. Ja sillä elämänkokemuksella, että saatan muuttaa mieleni vaikka ensi tiistaina.
Tai sitten en. Ja live happily ever after, tosielämän tyyliin, kuitenkin.
—-
Not all women want to have kids. I´m one of those.
Kaikki varmaan jo sanottu, joku kommentti multa ehkä jäänyt väliin, mutta… Mistäköhän tulee käsitys että vapaaehtoisesti lapsettomat on itsekkäitä ja perheelliset ei? Niin kuin epäitsekkyyttä ei vois kohdistaa kehenkään muuhun ihmiseen kuin omaan lapseen. Usein muualla kuultu perustelu ”en halua jäädä siitä paitsi” ei nyt oo kovin jalo syy hankkia lapsi. Musta kumpaakaan valintaa ei tarvi perustella, se on tunne joka vaan kumpuaa jostain. Parempi niin kuin tarkkaan järkeilty päätös kun harvoinpa ne asiat menee niin kuin on suunnitellut, niin hyvässä kuin pahassa. Ja muuten kuinkakohan moni lapsia haluamaton mies joutuu kuulemaan kommentteja aiheesta? 🙂
Olen näitä lapsia vai ei -keskusteluja seuratessani tullut siihen tulokseen että lapsettomien ja lapsellisten ei vaan yksinkertaisesti kannattaisi keskustella tästä aiheesta. Se ei johda mihinkään. Lähtökohdat ja ymmärrys asiasta ovat niin erilaiset ja eri tasoilla. Lopputuloksena on aina vänkäämistä ja tolkutonta ohipuhumista. Mutta ymmärrän tämän avauksen ja lapsettomien tarpeen tulla hyväksytyiksi normista poikkeavan valintansa kanssa. Ja sitä peukutan. Kaikkein parasta olisi että molemmilta puolilta vaan kohteliaasti tsempattaisiin toisia ja kunnioitettaisiin erilaisia valintoja. Minulla on lapsi, muistan kuitenkin yhä elämän ennen lasta, myös ne ajat kun en halunnut lapsia tai voivani edes kuvitella olevani äiti. Ymmärrän myös hyvin mitä yllä puhuttiin elämänkaareen kuuluvista peruskokemuksista. Minulle niitä ovat oma syntymäni, kasvu aikuiseksi, oman vanhempani kuolema ja uuden elämänkaaren alkamisen todistaminen itse vanhempana. Elämän kiertokulku. Isoja juttuja. Toiset puhuu rakkaudesta, toiset ilmastonmuutoksesta ja matkustelusta. Kumpikaan puoli ei tajua miksi toinen ei tajua. Kannattaisi vaan sopia että tehdään kaikki niinkuin itse halutaan ja kunnioitetaan toistemme valintoja. Yrittämättä saada toisiamme ymmärtämään miksi.