Mansikka- (ja vitutus)sesonki
Ärsyttää niin paljon, etten pysty ilmaisemaan sitä edes englanniksi.
Lähden kotiin kesken workshopin, seison pimeässä liikennevaloissa ja sanon ääneen: V I T T U. Sitten huomaan vieressä olevan auton, jossa istuva nainen katsoo minua kysyvästi. Hymyilen hänelle ja ajattelen: helppoahan sulla on. Mutta mistäs minä sitä tiedän.
Syksyllä kaikki oli ihan ok. Oli Erasmus –vaihtareita eri maista, lähes kaikki tunnit englanniksi. Luentoja, jotka edes aloitettiin englanniksi, jotta tajuaisi mistä on kyse. Kirjoittelin pitkät esseeni englanniksi, opettaja kommentoi niitä ja keskustelimme aiheista. Kaikki meni sujuvasti.
Sitten tuli kevätlukukausi.
Nyt on eräs professori, joka yritti selittää minulle kahden tunnin portugalin kielisen luennon jälkeen sitä, mitä kurssilla tehdään. Groupo, oli ainoa sana jonka hän keksi. Trabalho de groupo, autoin, ryhmätyö siis? Thank you, sanoi opettaja ja siinä oli kaikki englanti jota hän osasi.
On muutamia vaihtareita nytkin, mutta Italiasta. Ei heillä ole suurempia kieliongelmia. Sitten on yksi suomalainen tyttö, joka opiskelee kyllä kieltä, mutta ei sitä kahdessa kuukaudessa opita. Ja kun välillä ei ehdi kielikurssille, koska sitä edeltävän workshopin opettaja on lähes tunnin myöhässä, jolloin kaikki aikataulut niin sanotusti kusevat.
Ja sitten on koulun sähköinen järjestelmä, joka sisältää kaiken sen informaation jota et mistään muualta saa. Kun vuosi vaihtui, järjestelmä vaihtoi kaikkien salasanat automaattisesti uusiin. Ja kun kysyt apua IT-tuesta, saat vastauksen kyllä, siinä vaan kestää neljä viikkoa.
Tällaisella viikolla ei kai voi tehdä muuta kun ottaa omaa lomaa yhdeksi aamupäiväksi, mennä kiertelemään kirpparia, syödä juuri alkaneen sesongin mansikoita auringossa ja ajatella:
Varmaan joskus vuosien päästä tääkin asia naurattaa.
—-
Nyt tosin auttaisi kuulla tarinoita siitä, miten muilla pään hakkaaminen seinään ulkomailla opiskelu on sujunut?
—-
Strawberry season is here! So is the spring semester, in which none of the professors speak English.