Milloin meistä tuli säätäviä tätejä?

Ikävöin aikaa, jolloin etkojen järjestäminen tarkoitti sipsipussin avaamista,

kirjoitin eräänä lauantaina Facebookiin. Olin luvannut järkätä etkot, ihan sellaiset pienimuotoiset illanistujaiset vaan, mutta huomasin peseväni lattioita, harjaavani kissankarvoja verhoista, miettiväni onko liian vähän jos mulla on vaan salaatti ja sitten vähän juustoja ja tuokohan kukaan mitään makeaa, kun kuitenkin alkaa tehdä mieli salmiakkia kun on juonut viiniä. Ja apua eihän mulla ole kuin neljä viinilasia pölyisenä tuolla ylähyllyllä.

Sitten kun vielä kiiruhdin ostamaan leikkokukkia,

tajusin:

Minusta on tullut säätävä täti.

IMG_7523.jpg

Kahdeksantoistavuotiaana istuin parhaan ystäväni kanssa suosikkibaarissamme teellä ja mietimme, miten epäreilua on se, että miehet vanhetessaan komistuvat ja miehistyvät, ja jotenkin ihanasti rentoutuvat. Oltiin tosi nuoria, mutta silti jotenkin ahdisti se ajatus, että tässä sitä nyt vanhennutaan kuitenkin. Ulkonäöstä viis, mutta pahinta: meistä tulee tätejä, ystäväni sanoi. Sellaisia, jotka ei voi koskaan enää tehdä mitään spontaanisti, aina pitää säätää kaiken kanssa, ei voi mennä ulos syömään, jos jääkaapissa on joku nahistuva kesäkurpitsa josta saa kokattua pastakastikkeen, pitää olla tehokkaana, aikatauluttaa ja suunnitella kaikki etukäteen. Kun haluaisin olla vaan rento mies, joka voi lähteä bisselle viiden minuutin varoitusajalla.

Kahdeksantoistavuotiaan nerokkuudella vaihdoimme samantien sitten teet punaviiniin ja vannoimme skoolatessa:

MEISTÄ EI TULE KOSKAAN TÄTEJÄ.

—–

Luulen, että jokainen kolmenkympin tienoilla oleva nainen tunnistaa tämän ilmiön. Enkä sano, että se on aina pahasta. Rakastan järkätä illanistujaisia ja vierailla muiden järkkäämissä sellaisissa, eikä siivoaminenkaan ei koskaan ole pahitteeksi. Olen tosi onnellinen jos joku kutsuu mut syömään ja äimistynyt, jos on vielä jälkiruokaakin ja kaadetaan lasi viiniä. Ja ne leikkokukat, rakastan kyllä niitäkin.

Mutta juhlien järkkääminen, synttärilahjan ostaminen, ruokapaikan päättäminen, puhumattakaan sitten vaikka polttareista tai viikonloppuloman järkkäämisestä, 

paisuu säädöksi ja yleensä järjettömän pitkäksi Facebook-viestiketjuksi, jossa jokainen säätää kuin se nuorena pelkäämäni täti konsanaan. Itse siellä myös, koska en halua mennä syömään sinne paikkaan missä oli kerran pahaa guacamolea enkä välttämättä ehdi puoli kuudeksi vielä ja entä jos kukaan ei tuokaan päärynöitä ja muistakaan etten halua niitä sipsejä joissa on natriumglutamaattia. HUH.

Viime aikoina olen tietoisesti päättänyt säätää vähemmän. Ja olla vähän rennompi, vähän äijempi.

Järkkäsin taannoin jopa ex-temporebileet siivoamattomassa kodissani, jossa tarjolla oli vain puolalaisen vodkapullon jämät, jaffaa sekä kaapin perältä kaivettu puolikas suklaalevy. Ja oli ihan huippu ilta!

Kahdeksantoistavuotiaalle Saaralle sanoisin siis, että siinä täteytymisessä on hyvätkin puolensa, mutta edelleen haluan kyllä olla myös ihminen, joka voi lähteä sinne bisselle edes puolen tunnin varoitusajalla. Kunhan on tukka pestynä valmiiksi!

—–

I miss the times when having a pre-party on a Saturday night just meant opening a bag of potato chips.

Kommentit (17)
  1. Ne on itseasiassa sortsit 🙂 Kahden euron löytö Fidasta!

  2. Mistä toi ihana hame on?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *