Miltä tuntuu elää vieraalla kielellä?

 

Ennen kuin muutin Lissaboniin,
mietin joskus sitä, millaista olisikaan elää elämäänsä englanniksi tai ehkäpä portugaliksi. (Silloin kai vielä kuvittelin, että reilussa vuodessa oppisin tuon kielen sujuvasti). 

 

IMG_5253.JPG

 

Puhun Suomea nykyisessä elämässäni ehkä kerran viikossa, yleensä Skypessä. Tunnen Lissabonista kaksi suomalaista, heitä tapaan yhteensä yleensä pari kertaa kuussa. Suomen puhuminen on siten todella vähäistä. Kirjoitan sitä onneksi kuitenkin joka päivä. 

Kuvittelin joskus olevani ns. hyvä kielissä. Englanti tarttui helposti, mutta lukion ranskantunneilla tajusin, ettei kyse ollutkaan kielipäästä, vaan omasta kiinnostuksesta. Ranskan kanssa homma kaatui lähinnä motivaation puutteeseen. (Tai ihan vaan teiniangstiin. Oli kivempi istua luokan takaosassa ja piirtää, kun opetella ranskan käsittämätöntä kielioppia). Englantia rakastin alusta asti ja sen oppimista auttoivat tietty musiikki, leffat ja sarjat. Muistan miten käänsin sana sanalta suosikkibiisieni lyriikoita, joten ei mikään ihme, että kieli upposi päähän helposti. 

Kuitenkaan englannin sujuva puhuminen vaati ensimmäisen natiivipuhuja-ystävän, joka kutsui joskus kanssaan kahville ja siinä oli sitten tuntikaupalla puhuttava kaikki asiansa englanniksi. Viimeinen niitti oli tietysti ulkomaille muutto. Silloin kun on vaan pakko puhua. 

Ja mieluustihan minä englantia puhunkin. 

Koen saavuttaneeni nyt sen pisteen, jossa pystyn olemaan täsmälleen sama ihminen sekä omalla että vieraalla kielellä. Puhun tässä nyt englannista, portugaliksi olen sellaisella nelivuotiaan tasolla, johon auttaa vaan erän komea baarimikko, joka toteaa: jos et tilaa juomiasi portugaliksi, myyn sulle turistihinnoilla. Hah, juuri tätä tarvisin useamminkin. 

Nykyisin myös ajattelen englanniksi, sekä näen toisinaan uniakin. Se kai kertoo kielen uppoutuneen tajuntaani kunnolla. Yhä useammin on myös tilanteita, joissa en muista jotain sanaa ensimmäisenä suomeksi. 

Vietin hiljattain iltaa kahden amerikkalaisen, yhden englantilaisen ja yhden australialaisen kanssa. Keskivaiheilla kiivasta keskustelua tajusin, että neljän natiivipuhujan rinnalla puhuin aivan yhtä paljon kuin muutkin, vaikka kyseessä ei ole oma äidinkieleni. Vaikka koen pystyväni olemaan sama henkilö molemmilla kielillä, olen huomannut olevani englanniksi kuitenkin hieman äänekkäämpi. Sanon myös useammin I love that tai I hate it, kun suomeksi ne tunteet olisivat vähän laimeampia. Esimerkiksi uutta kivaa kahvilaa en omalla kielelläni kertoisi RAKASTAVANI. Englanniksi on myös helpompi heittää I miss juut ja muut tunteet. Kai olen sitten suomeksi tunteettomampi. 

Ja tämä on se asia, joka alkaa omasta kielestä ensimmäisenä unohtua: taivuttaminen. Tunteeton, tunteettomampi, tunteettomin…

(Jeesus sentään, ihmettelen edelleen amerikkalaista ystävääni, joka oppi puhumaan suomea).

 

IMG_5252.JPG

 

Kirjoja luen edelleen mieluiten suomeksi, vaikka ymmärtäisinkin englanniksi ne myös. Omalla kielellä lukiessaan nauttii jokaisesta hyvin muodostetusta lauseesta ihan erilailla kun vieraalla kielellä. 

Vaikka vieraalla kielellä tuleekin toimeen mutkattomasti, on silti yksi parhaita expat-elämän hetkiä ollut se, kun amerikkalainen ystäväni kehui instatilini näppäriä kuvatekstejä. Sä osaat olla englanniksi niin hauska!

Sen kohteliaisuuden muistan ikuisesti. 

 

—-

 

When I moved abroad, I often wondered if I`m able to be the same person in English that I´m in Finnish. Right now I fell like I´ve reached that point. 

 

 

 

Kommentit (17)
  1. Ah tää on niin mun lempiaihe, monelta monelta kantilta!

    Tunteista: naurattaa vieläkin, kun muistan, miten stadilaissyntyinen faija ja Hesaan muuttanut mutsi riitelivät, ja ilmeisesti koska molempien lapsuudenkodeissa vanhemmat olivat riidelleet mie(/miä)- ja sie(/siä) -pronomineilla, meilläkin sitten tunteiden kuumetessa ”sie oot sitten niin” ja ”mie en jaksa aina” vaikka muuten ei ikinä sie tai mie.

    Omasta itseydestä: eikö silti ole niin, että vaikka olet eri kielillä ihan oma itsesi, olet kuitenkin erilainen oma itsesi? Siis sanojen käytön lisäksi muutos näkyy ja kuuluu äänenpainoissa, äänenvoimakkuudessa, eleissä ja ilmeissä. Englanti on toki ehkä neutraalimpi, kun se tulee läpi joka puolelta, mutta kun mä puhun ranskaa (tai puhun Ranskasta), mun ylähuuli kipristyy vähän, leuka nousee, puheen tempo nopeutuu ja sormenpäät alkavat puhua… Ja pim: ihan olen oma ranskankielinen itseni 😀

    Älykkäät ihmiset on hauskoja, millä kielellä vaan <3

    1. Hahahaaa, toi on huvittavaa 😀 Oon kans huomannut täällä et jos oikein hermostun (tilanteessa missä tahansa) ekana tulee edelleen mieleen suomalaiset kirosanat 😀 

      Mä sanoisin et oon sama tyyppi suomeks ja enkuks niinkuin juttujen tasolla: kerron samallalailla tarinoita, käytän sanontoja ja loppukaneetteja ja samantyyppistä huumoria. Mut tosiaan yleensä englanniks oon äänekkäämpi. Eleistä ja ilmeistä on itse vaikea sanoa, pitänee videoida joku tilanne niin sen huomaa 😀

  2. Vielä Suomesta tunnekielenä…. on olemassa paljon kiinnostavaa tutkimustietoa kaksi/monikielisyydestä, ja siitä miten yleensä ihmisillä on suurin tunneside siihen kieleen minkä oppii ensin. Esim kun Amerikassa asuville Latinoille näytettiin mainoksia espanjaksi ja englanniksi, mainonta oli tehokkaampaa espanjaksi koska se puri tunteisiin paremmin. Itselläni oon huomannut että esim kaikki kirosanat (ja muut ”pahat sanat” mistä vanhemmat on varmaan joskus näpäyttäneet että ei saa sanoa) vieläkin särähtää jotenkin ”pahoina” enkä mielelläni sano niitä ääneen. Ala-asteelta eteenpäin puhuin pääasiallisesti ruotsia mistä tulikin vahvempi kieleni, mutta jo silloin huomasin että sanoilla oli eri tunnelataus suomeksi ja ruotsiksi. Viimeiset 10+ vuotta/koko aikusikäni olen asunut/elänyt Englannissa/englanniksi, ja on hauskaa huomata kuinka eri kielet toimii mun päässä. Esim en ole koskaan deittallut ketään suomeksi saati sitten ollut suhteessa suomalaisen kanssa, ja ajatuskin siitä että sanoisin jollekin että ”rakastan sinua” on ihan mahdoton – se tuntuisi ihan järkyttävän suurelta ja paatokselliselta tunteenpurkaukselta! Mutta ihan vilpittömästi voin sanoa ”I love you” (ihan ihmiselle, oikeesti ja tarkoituksella eikä vaan baaria/asua ihastellessa haha…).
    Ja monikielisyys muuten tutkitusti lisää empatiaa ja avarakatseisuutta myös. Voin hyvin ymmärtää että jos/kun monikielinen ihminen ilman ristiriitaa ymmärtää että samat asiat voi selittää eri kielillä vähän eri lailla vaikka tarkoittaakin ihan samaa asiaa (esim. mun englantilaisen kavereiden lempparit knowledge machine/tietokone ja distance tube/kaukoputki), niin se auttaa ymmärtämään ihmistenkin välisiä eroja 🙂

    1. Ihana kommentti!

      Kasvatan kaksikielistä lasta ulkosuomalaisena, joten osui johonkin ytimeen.

      Musta on ihanaa, kun mun parivuotiaani ottaa sen itsestäänselvyytenä, että yhdellä asialla on monta nimeä. Normaalisti lapsi kuulee suomea, norjaa ja englantia kotona ja päiväkodissa. Mutta joululomalla tädin eteläamerikkalainen poikaystävä puhui huvikseen lapselle myös espanjaa. Se ei lasta hämmentänyt pätkääkään vaan hän toisteli sanoja perässä ja nimesi niitä myös muilla ostamillaan kielillä. Lasta ei haittaa, vaikka häntä ei ymmärrettäisi tai hän ei ymmärtäisi. Hän on hyvin luova kommunikoimaan myös elein ja käy läpi hienosti läpi sanoja eri kielillä laajentaen kontekstia ja yrittää löytää yhteisen kiintopisteen keskustelukumppanin kanssa. Ihan mieletön lahja ja oppi.

      Jännittävää nähdä kumpi kieli muodostuu hänen tunnekielekseen.

      1. Oi, kuulostaa hyvältä 🙂 Toi on varmasti ihan superhyvä voimavara ja taito sit kun opettelee jotain uutta kieltä isompana.

        On varmaan myös tultu kauas niistä omista lapsuusajoista, kun vanhemmilleni oli sanottu että lapselle ei kannata puhua kahta kieltä, silloin se ei opi kumpaakaan 😀

    2. Kiinnostavia tutkimustietoja, kiitos näistä! Oon niin huomannut ton saman, et englanniksi on kyllä paljon helpompi tokaista ystävälle, et i love juu kun et jos saman sanois suomeks 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *