Minä, Catherine ja Guy

 

9974d3295fb2bebcb10c56573057f734.jpg

 

Trés bilhettes, para os, hmmmm, Parapluies de Cherbourg. Joo ne oli siis kuus euroa lippu.

Nuo naiset kuulostaa ihan Kaurismäeltä, toteaa mies portugaliksi elokuvateatterin lipunmyyjälle.

Niinpä niin, vastaan hänelle näppärästi portugaliksi.

Olemme vähän myöhässä, meidät ohjataan taskulampun kanssa pimeään teatteriin. Sitten valkokankaan valtaa puolitoistatuntinen värielämys, joka saa vähän haukkomaan henkeä ja pyyhkimään kyyneleitä.

Toki olen nähnyt elokuvan ennenkin, joskus vuosia sitten, useita kertojakin.

En tykkää yleensä musikaaleista, mutta… esitän idean ystävilleni.

 

umbrellas-pic-3_3.jpg

Les-Parapluies-De-Cherbourg-16464-4f9f5cd0760ee330520004a4-1336092630.jpg

10159_4.jpg

arton2142.jpg

les-parapluies-de-ccherbourg-demy-2_g.jpg

 

Ranskalainen laulu, portugalinkieliset tekstit. Ymmärrän lähes kaiken, tosin tätä leffaa voisi seurata myös kielitaidottomana, niin hyvin tunnelmat, tunnetilat ja draama on luotu ilmeillä, laulujen äänenpainoilla ja musiikilla.

Haluan pukeutua samanvärisiin ylä-ja alaosiin, naisellisiin takkeihin ja hameisiin. Rajata silmäni ja pitää pientä rusettia hiuksissa. Tulee ikävä lukion ranskantunteja, Pariisissa kaatosateella juotuja Mojitoja, erästä ranskalaista kesäheilaa, yhtäkkisesti jopa romanttista lumisadetta. Missä on Cherbourg, jossain Pohjois-Ranskassa? (vaikka kyllä minä tajuan, ettei siellä tuolta näytä oikeasti).

Suosikkikohtauksessani oleva vihreä seinä näyttää homeiselta, muutenkin koko leffa voisi olla osittain vanhaa Lissabonia, paljon värjeä, krumeluureja ja vanhaa kaunista typografiaa.

Kun astumme ulos leffateatterista, aurinko on laskenut ja ilma on viilentynyt täydelliseksi loppukesän yöksi. Kävelemme pikkubaariin, kadulle asetetut kaksi pikkupöytä ovat täynnä, mutta saammeko ottaa vaan pari tuolia kadulle? On niin kaunis ilta.
Tietysti, tyttö hymyilee ja kaataa viiniä laseihin.

Puhumme siitä, kuinka opetella tekemään samanlaiset täydelliset rajaukset silmiin kuin leffassa. Ja siitä, miten ranskalaisissa miehissä on vaan sitä jotain sellaista… je ne sais quoi, niin kuin sanotaan.

 

nino-castelnuovo-the-umbrellas-of-cherbourg.jpg

a4a25e71b2c24ff03c0a45eee186a2ca--catherine-deneuve-catherine-ohara.jpg

 

Tosin sitten yöllä kun googlettelen, se mies taisikin olla italialaista syntyperää. (Teen tätä aina leffojen jälkeen: soitan soundtrackiä koko yön ja googlettelen faktoja ja dialoginpätkiä).

 

nino-castelnuovo-catherine-deneuve-the-umbrellas-of-cherbourg-four.jpg

 

Haluan rakastua hullun silmittömästi, itkeä eron hetkellä ja vannoa ikuista rakkautta kuusitoistavuotiaana, seistä lumisateessa, kokea draamaa ja suuria tunteita…

Eikun en haluakaan.
Eikun haluan.

Tai ainakin täydellisen trenssitakin (vaikkeivat ne koskaan sovikaan minulle) ja Madame Emeryn upeat kulmakarvat.

Tai edes viikonloppuloman Pariisissa. Tai Cherbourgissa.

 

—-

 

A classic is always a good idea: Parapluies de Cherbourg <3

 

Kommentit (2)
  1. Iih, en tajua miten olet voinut katsoa leffan ihan pokkana. Mä itken aina kuin vesiputous kun vain ajattelenkin sitä.

    1. Hah! No kyllä tuli valutettua muutama kyynel 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *