Mitä kokkaan kotona?

 

Kyselin joskus postaustoiveita ja eräs lukijani toivoi postausta siitä, mitä ostan ruokakaupasta täällä Lissabonissa. 

Onko tylsempää aihetta, ajattelin silloin, mutta sitten tajusin: ulkomaillahan on aina just kivointa käydä ruokakaupoissa katselemassa mitä kaikkea siellä myydään ja minkälaisissa pakkauksissa. 

 

IMG_5056.JPG

 

Parasta antia portugalilaisissa ruokakaupoissa on tietty seuraavat asiat: 

– tuoreet paikalliset hedelmät (esim just ne appelsiinit, joista taidan kirjoittaa liiankin usein).

– hyvät viinit, joita saa kahdella eurolla.

– vielä vähän paremmat viinit hintaan 4€.

– paahdetut ja suolatut maissit, milho frito. (Kai näitä saa jo Suomestakin?)

– tuoreet yritit, jotka maksaa enintään 1,20€.

– keksivalikoimat! Portugalilaiset on herkkupeppukansaa, eli keksejä, kakkuja ja muita herkkuja on kaupat pullollaan. Peruskeksihyllyjen lisäksi on aina se vähän fancympi keksihylly, jossa on paikallisia herkkuja. Olen testannut ne suunnilleen kaikki ja suosittelen erityisesti kaikkia ohuita, pähkinöillä kuorrutettuja yksilöitä. 

– valmit keittoainekset. Tällaisen boksin saa yleensä eurolla. Sisältö vaihtelee, joskus porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia, toisinaan taas porkkanaa, omenaa, sipulia ja pinaattia, joskus kurpitsaa.

 

IMG_5057.JPG

 

Yhtä kaikki, tätä syön yleensä viikottain:

Laatikon sisältö kattilaan, sekaan linssejä, mausteita ja lopuksi purkki tuorejuustoa tai kookosmaitoa ja sauvasekottimella koko homma sileäksi. Ja sitten se tärkein asia: oli sisältö mikä tahansa, keittoon laitan aina kiehumisvaiheessa yhden pilkotun päärynän. Jotenkin makean ja suolaisen liitto vaan toimii erityisen hyvin keitoissa.

Yrittien kanssa sooloilen myös menemään ihan miten sattuu (siskoni olisi tästä kauhuissaan). Saatan pilkkoa keittoon vaikka minttua. 

Vuosikausia myös tein keittoni ohjeiden mukaan: ensin soseutus ja sitten se kerma/maito/juusto sinne sekaan. Pestyäni useampaan otteeseen punajuurikeiton tahroja seiniltä ja rilleistäni, aloin miettiä että voisiko sen lisukkeen lisätä jo ennen soseutusta ja niin välttyä siltä ihanalta pulputusefektiltä? Kyllä voi. 

(Mietin tätä postausta hetken: vuosi 2017 ja kerron, kuinka tehdä sosekeittoa? Mutta toisaalta: joka viikko törmään blogipostaukseen, jossa kerrotaan kuinka tehdä smoothie. Eli antaa mennä vaan 😀 )

Ja vielä: olen talvisin ihan keittokoukussa, eli jaa paras keittoreseptisi!

 

—-

 

Seuraa Visual diarya myös täällä: 
Bloglovin´ *  Facebook  *  Instagram

 

—-

 

Cooking cheaply is easy in Portugal: fruits, vegetables, herbs (and wine) are very reasonable priced. 

 

koti ruoka-ja-juoma
Kommentit (23)
  1. Siiri / Pilkettä-blogi
    28.1.2017, 14:06

    Ruokakaupoissa kiertely ulkomailla on yksi lempipuuhistani – käytän siihen tunteja, joka reissulla. 😀 Palasin eilen Puerto Ricosta (lisää blogissa), ja siellä oli erityisen ihanat avokadot (joka kerta täydellinen!!) ja hedelmät – papaija, mango, ananas….

    1. Joo, se on kyllä ihanaa! Tosin nyt sit ite Suomessa käydessä kiertelen innoissani S-marketissa 😀 😀

  2. Päärynä sopii myös pitsaan jonkin suolaisen asian kaveriksi ihan loistavasti! Tämä kuulostaa ihmisistä yleensä epäilyttävältä mutta olen onnistunut käännyttämään jo useamman ihmisen ekalta palalta.

    1. Mä oon joskus syönyt muuten päärynä-homejuustopizzaa ja olin TOSI epäilevä aluks. Mut se oli niiiin hyvää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *