Mitä saa kaupasta 20 eurolla?
Lilyssä on viime aikoina postailtu paljon siitä, millaista arkiruokaa syödään ja minkä verran rahaa siihen kuluu. Todella kiinnostava aihe!
Hoidin oman osuuteni kertomalla mitä ostelen kaupasta täällä Lissabonissa. Postauksen tehtyäni aloin miettiä sitä, kuinka paljon rahaa laitan ruokaan viikossa. Käyn kaupassa yleensä kahdesti viikossa ja kulutan siihen noin 20€ kerralla. Sen lisäksi syön ulkona suunnilleen pari kertaa viikossa. Kahvia juon ulkona joka päivä, siihen kuluu siis kuutisen euroa viikkotasolla.
Mutta mitä saakaan 20 eurolla kaupasta? Sehän selvisi kun peruskauppareissun jälkeen kuitin loppusumma oli tasa kakskymppiä ja kunnon bloggarina levittelin kassin sisällön keittiön lattialle.
(Rakastan uuden kotini lattiaa. Kaikki kun näyttää hyvältä sen päällä kuvattuna).
Kahdellakympillä siis saa lähikaupasta:
– banaanit ja appelsiinit
– keittoainekset (kasvikset, päärynä, tuorejuusto, liemikuutiot, pussillinen punaisia linssejä)
– pikkupullo punkkua (ostan aina näitä pikkupulloja, koska sellaisen korkkaamiseen ei tarvitse ihmeempää syytä, eikä tarvitse pohtia että pilaantuuko nämä jämät jos en saa juotua tätä parissa päivässä). Mikä muuten on se virallinen viinin hyvänä säilymisaika? En ole koskaan oppinut.
– paketti nuudeleita
– 4 kpl ihania siemensämpylöitä, jotka maistuvat kotona leivotulta
– paketti gluteenitonta pastaa (koska kuitenkin toisinaan yritän olla vähän terveellisemmällä linjalla).
– paketti siteitä
– pussillinen pinaattia (rakastan valmiiksi pestyä pinaattia, jonka voin tunkea samantien blenderiin. Kylässä ollut äitini tosin kyseenalaisti sinisilmäisyyteni: MISTÄ TIEDÄT onko se oikeasti pestyä? Vähän luottoa äiti, minä sanoin)
– voita (kasviperäistä) ja paprikaa leivän päälle
– maissikakkuja (joihin olen 120% koukussa)
– paketillinen hätätilanne-Earl Greytä (siis tilanteeseen kun on lähdössä baariin ja väsyttää hieman. Yleensä muuten teen aina haudutettua teetä)
—-
En ole käynyt Suomessa ruokaostoksilla melkein kahteen vuoteen (paitsi siskon kanssa, joka maksoi kaiken). Mutta muistikuvissani samanlainen setti maksaisi siellä kuitenkin aika paljon enemmän. Mutta sitten taas tiedän senkin, että Suomessa harva tienaa alle tonnia kuussa.
Suht edullinen ruoka kuitenkin tuntuu edelleen pieneltä luksukselta. Ja se, että matkalla kauppaan on varaa istahtaa aurinkoiselle pikkuterassille ja ottaa espresso, ihan aina kun huvittaa.
—-
What can you buy with 20€? All of this.
Tää aihe on kyllä huippu mielenkiintoinen! Juuri meneillään ensimmäistä kertaa todella tiukka katselma mihin kaikkeen kuukaudessa se raha menee. Yllättäen ruokakauppa ei viekään niin isoa lovea mitä olen kuvitellut, mutta toki kuun lopussa ollaan viisaampia. Ollaan säästetty n. 30e ostamalla päiväystuotteita jo pelkästään ruokaostoksista, joka on loppupeleissä aika iso summa.
Tosin jos käyttäisimme oikeasti pakkasen (sienet, marjat ym.) ja kuivakaappien sisällön hyväksi voisimme elää pelkästään niillä aika monta viikkoa. Usein tulee se laiskuus vastaan ja sen takia ruokalaskut ovat isompia kuin mitä voisivat olla. Kaupassa on paha kun ei muista mitä kaikkea löytyy ja sitten ostetaan mitä sattuu 😀
ps. Ihan huippu kauniita kuvia jälleen kerran ja taisin vähän rakastua sun lattiaan!
Kiitos! Lattia on kyllä ihana, mut jääkylmä 😀
Joo, päiväystuotteet on kyllä hyvä säästöjuttu. Mulla ehkä tehokkain on se, et suunnittelen tosi hyvin aina ennen kauppaan menoa et mitä tarvin (ettei tarvis käydä joka päivä). Oon vähän ylpee siitä, miten vähän heitän ruokaa roskiin, oikeestaan en juuri yhtään. Sekin on iso säästö. No tietty joskus nahistuu erinäiset kasvikset kun on ex-tempore syönytkin jossain ulkona eikä kokkaillu kotona 😀
Aa, et ole siis Portugalissakaan muuttunut säätäväksi tädiksi 😀 Muistan tuon sun termin jostain vanhasta postauksesta! Se jäi mieleen kun itsellä on vähän tapana säädellä…
Haluaisitko jakaa tuon keiton reseptiä? Kuulostaa hyvältä 😛
Sosekeitoista kirjoittelin täällä: http://www.lily.fi/blogit/visual-diary/mita-kokkaan-kotona
Tarkempaa ohjetta ei ole, teen niin sekalaisia ”kaikkea mitä kaapista löytyy”-keittoja 😀
Kiitos! Mulle ei ole ikinä tullut mieleen laittaa päärynää keittoon, mutta täytyyhän tuo kokeilla. Tuo kasvisrasia on aivan mahtava keksintö. Meillä myydään vaan sitä yhtä keittojuuresrasiaa, jossa on lanttu mukana. (Ja siis lanttuhan on aivan ihana, mutta perheenjäsenten pakit eivät sitä kestä :D)