Outo onnellisuus

Kun on kaksi viikkoa ollut vähän nihkeää ja surumielistä,

tulee yhtäkkiä sellainen ilta, kun on vaan ihan kamalan onnellinen olo. Ihan ilman mitään ja ketään.

Teen päivällä vähän töitä (mistä tulee tärkeä ihminen –olotila, jota on vaikeampi tavoittaa pitkällä loikoilulomalla). Sitten kun saan hommalle ookoon, lähden ulos ja lähipuistoon päiväkaffelle. Eikun kävelenkin rantaan asti, tajuan sitten.

IMG_1056.JPG

Ostan matkalla suosikkipaikastani sorbettia: mansikkaa ja porkkanaa. Outo, mutta toimiva ja värimätsäävä yhdistelmä. Sorbetti valuu sormille ja jaloille, mutta kävelen sen kanssa silti. Rannalta otan kioskikahvin, hymyilen myyjälle ja tiputan vaihtorahat Tippers are better lovers –muovituoppiin. Annan kolikoita myös eläinten turvakodille, koska joku poika tulee kertomaan sellaisesta juuri silloin kun minulla on tämä rakastan vähän kaikkea –olotila. Nyt kannattaisi kysyä ihan mitä ja mihin vaan.

Mereltä tuulee, ei ole enää keskikesä, mutta lämmin silti. Istun siinä kaksi tuntia, kahvi kylmenee ja saan liikaa aurinkoa, mutta en vaan lähde mihinkään. Katselen San Franciscosta muistuttavaa siltaa ja muistelen, miltä tuntui ajaa sitä pitkin autolla. Se oli yksi kesän parhaista päivistä.

Tapahtui elämässäni tulevaisuudessa mitä tahansa, olen varma etten tule koskaan sanomaan: Kesä 2015, hmm, mitäs mä silloin teinkään? En varmaan mitään erityistä.

Kesän 2015 tulen kyllä muistamaan aina.

Sen miten kaksi viikkoa ennen 35–vuotissynttäreitäni pakkasin omaisuuteni ja lennätin itseni 3500 kilometrin päähän kotoa. Asuin ensin pienessä vinokattoisessa huoneessa. Istuin iltaisin ulkoikkunalaudalla ja katselin vähän pelokkaana ja kovin innostuneena uuden kotikaupunkini valoja.

Helvetti, tein sen, oli yleisin ajatukseni sen kuukauden ajan.

Oli tietysti myös kamalaa. Olin yksinäinen, en tiennyt mitä tekisin, eksyin uudessa kaupungissa ja kaipasin kaikkia ja kaikkea.

Vello siinä alun tunnelmassa, se menee ohi niin äkkiä, ystäväni sanoi. Ja oli oikeassa.

Tänä iltana vellon oudossa yhtäkkisessä onnellisuustunnelmassa, sillä tiedän ettei sekään ole ikuista. Katselen auringonlaskua ja juon vielä lasin viiniä kotisohvalla ja levitän kaikki lehteni ja muistikirjani ympäriinsä ja en tee mitään viisasta.

IMG_1057.JPG

Ihmeellinen elämä ja ihana, niin tuttu mutta vielä silti tuntematon Lissabon.

Täällä on hyvä olla juuri nyt.

—–

One of those I love everything (especially Lisbon) -days.

 

Kommentit (8)
  1. Osaan niin samaistua tähän tekstiin! Nyt vellon alun tunnelmassa, onnentunnetta odotellessa. Mutta luotan siihen, että se tulee ennemmin tai myöhemmin.

    Kovin vaikeaa odottelu vaan tällaiselle kärsimättömälle ihmiselle, heh.

  2. Tiia Rantanen
    2.9.2015, 20:27

    Ihana Ässä! <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *