Kesäkuun suosikit

 

 

Kesäkuu ja Gemini season on yleensä mun suosikkiaikaa vuodesta. Normaalisti kesäkuussa tässä maassa on myös erityisen kiva asua, on alkukesän kukkivien puiden lisäksi ekat rantapäivät ja viikon mittaiset katujuhlat suojelupyhimysten kunniaksi. Koronan vuoksi tämä kesäkuu ei nyt ollut ihan normaali ihana itsensä, mutta kaikkea suosikkilistalle mahtuvaa oli silti:

Douro
Oli jopa vähän noloa etten ollut näiden kuuden Portugalivuoden aikana päässyt vielä Pohjois-Portugalin Douroon. Jotenkin vaan etelä on aina kiehtonut pohjoista enemmän.
Pitkä viikonloppu maatilalla, viiniviljelyksillä ja huikeita maisemia katsellessa teki erityisen hyvää varsinkin kun kyynikkona arvelin että pian mennään taas tiukempiin koronarajoituksiin. Olin reissussa kahden suurkaupungeissa kasvaneen ystävän kanssa ja olimme kaikki samaa mieltä: voi kun voisi asua ihan keskustassa mutta silti makuuhuoneen ikkunasta näkyisi tuollainen maalaismaisema. Eli siis niinkin realistisesti että keskellä suurkaupunkia mutta silti ois omaa pihaa ja metsää silminkantamattomiin.Hah.

Pakumatkalla
Sattuneesta syystä tykkään aina lukea irtiotto- ja suuri elämänmuutostarinoita. Aino Huilajan Pakumatkalla kertoo siis Ainon tekemästä suuresta elämänmuutoksesta uutistoimittajasta vapaaksi kirjoittajaksi. Ja siis myös pakussa eläväksi ihmiseksi joka reissaa miehensä ja koiransa kanssa pakulla ympäri Eurooppaa.
Kirja on sopivan pituinen ja hyvin kirjoitettu, tosin tällaisissa kirjoissa aina ihmetyttää se, miten helpoilta suuret elämänmuutokset tuntuvat kirjoitettuna auki. Korona saa matkasuunnitelmat muuttumaan ja samalla on varmasti muuttunut kirjakin sitä tehdessä. Olisi toki ollut kiinnostavampaa päästä lukemaan matkasta ja sen mahdollisesta erilaisesta sisällöstä ilman koronaa, mutta minkäs teet.

Mullan alla
Kun mentiin takaisin koronarajoituksiin, avasin huokaillen HBO:n ja mietin onko siellä enää mitään mitä en olisi jo katsonut. No ei, mutta Mullan alla -sarjan katsomisesta on niin pitkä aika että sen voi katsoa varmasti jo uudelleen. Sarja oli ehdoton suosikkini sen ilmestyessä 2000-luvun alussa ja pakko sanoa että se oli vieläkin parempi toisella katselukerralla. Sarja on samaan aikaan niin ihanan synkkä ja sitten kuitenkin aika hiton realistinen. Ja aina vanhoja leffoja ja sarjoja katsoessa tulee mieleen kuinka ihanalta aika ennen sosiaalista mediaa näyttääkään. Puhelimella soitetaan toisinaan lyhyt puhelu ja that´s it 😀

 

 

Suomalainen metsä
Mulla on ollut pari vuotta tämä Marimekon Veljekset-kangas pöytäliinana, mutta en oikeastaan ikinä käytä pöytäliinaa. Mulla on tasan yksi pöytä joka toimii niin työpöytänä kuin ruokapöytänäkin, joten liina ei ole siihen kaikkein kätevin. Eräänä iltana löysin kankaan käyttämättömänä lipastonlaatikosta ja naulasinkin sen sitten makuuhuoneen seinään. Nyt saan katsella sitten suomalaista metsämaisemaa joka päivä.

Spices Chef mausteet
Olen tosi allerginen natriumglutamaatille (toiselta nimeltään arominvahvenne tai e621). Saan sitä syömällä samantien hirvittävän migreenin eli yritän välttää kyseistä ainetta tosi tarkasti. Vaikeinta hommassa on se, että natriumglutamaattia on tosi monessa asiassa, esimerkiksi lähes kaikissa liemikuutioissa/jauheissa.
Suomalaisen Spices Chefin* liemijauheita voin onneksi käyttää ilman pelkoa migreenistä sillä ne eivät sisällä natriumglutamaattia. Tuotteet on myös valmistettu luomuraaka-aineista ja niiden pakkaukset ovat innovatiivista biomuovia. Hyvä Suomi!
Mulla on ollut testissä tämä vegaaninen liemijauhe, jota olen tykännyt käyttää esimerkiksi kasvissosekeitoissa. Merkillä on myös vegaaninen kanaliemijauhe, jota suositellaan erityisesti kanaa korvaavan vegeproteiinin maustamiseen. Itse aion maustaa tällä jonkun tulisen nuudelikeiton heti kun helteet hellittävät.

Kirjoitin muuten joskus vuosia sitten siitä miten ”parannuin” migreenistä jättämällä natriumglutamaatin pois. Tekstin voit lukea täältä. 

Mujin minituuletin
Kun Suomessa oli ”hirmuhelteet” juttelin siellä asuvat ystävän kanssa helteeseen tottumisesta. En ole kokenut Suomen helteitä vuosikausiin, sillä aina kun olen siellä, sataa vaan vettä 😀 mutta puhuttiin siitä onko helteen sietäminen vaan tottumiskysymys. Lissabonissa on ihan normaalia että kesällä on 30-37 asteen lämpötiloja, joskus enemmänkin ja ainoa tuuletin jonka omistan on tämä Mujin miniversio. Käyn myös lenkillä iltaisin jos on ”enää” 24 astetta. Portugalissa toisaalta heltaisiin on totuttu niin hyvin että taloissa on aina puiset ikkunaluukut jotka kiinni pitämällä helle pysyy aika hyvin ulkopuolella. Mutta usein tuntuu sit tyhmältä istua sisällä pimeässä aurinkoisena päivänä.

Pillow mist
Olen aina ollut ihminen joka nukkuu missä tahansa sohvalla ihan sujuvasti ja hyvin eikä koskaan herää ennen kymmentä ilman herätyskelloa. Mutta en vaan ole enää. Mitä vanhemmaksi tulen, huomaan että iltarutiinit on tosi tärkeintä unen saamisen kannalta.
Nyt olen ihan täysin koukuttunut tähän Evolven pillow mistiin*, joka on siis yhdistelmä aromaattisia tuoksuja ja sitä suihkautetaan tyynylle tai muihin petivaatteisiin ennen nukkumaanmenoa. Suihke sisältää muunmuassa laventelin, bergamotin ja ylang ylangin tuoksua joilla kaikilla on rauhoittava vaikutus. Tuotetta voi käyttää myös huonetuoksuja suihkauttamalla sitä ilmaan tai toki myös hajuvetenä suihkauttamalla sitä itseensä. En tykkää yleensä laventelin tuoksusta, mutta tässä sekoituksessa se toimii muiden seassa oikein hyvin.

 

 

*tuotteet saatu testiin. Kiitos!

 

 

suhteet ajattelin-tanaan

Elämä, kuolema ja viininviljely

 

 

 

Pohjois-Portugalissa, Douro-joen laaksossa
asuu kuusikymppinen viininviljelijä, nimeltään tietysti Maria. Miehet yrittävät aina tulla selittämään minulle kuinka asiat pitäisi tehdä, mutta en minä miehiltä ota neuvoja vastaan, hän sanoo ja korjaa helmin koristellun lierihattunsa asentoa.

Marian maalaistalolle johtaa niin huonokuntoinen tie pitkin jyrkkää vuorenrinnettä että on laitettava silmät kiinni välillä. (En ole onneksi kuskina). Ensin ajattelemme että voi helvetti, ei tätä tietä jaksa päivittäin ajaa. Sitten siihen kuitenkin tottuu, kuten moniin muihinkin sellaisiin asioihin jotka saavat aluksi naaman valahtamaan kalpeaksi pelosta. 

 

 

Marialla on kahden kissan ja koiran lisäksi myös kaksi aasia, jotka möykkäävät piha-aitauksessa aamuisin ennen kuin pääsevät vaeltamaan vapaasti. Aasit hän on nimennyt neulaksi (Agulha) ja lankakeräksi (Novelo). Niiden lisäksi Marialla on silmänkantamattomiin viinivlijelmää ja ihanan kekseliäs sisustusmaku. Ja yhtäkkiä Lissabonissa asuminen ja pian uudessa lockdownissa oleminen alkaa kuulostaa tyhmimmältä kesältä ikinä. 

Vietän Dourossa ihanan monipäiväisen syntymäpäivän. Birthday week, kuten entinen ystäväni aina julisti. Pitää juhlistaa kunnolla. Joka vuosi, koko viikko. 

 

 

Ajelemme pitkin poikin huikeita maisemia, vaikka tosiasiassa olenkin sen verran kyllästynyt Portugalin näkymiin etten jaksa joka näköalapaikalla enää sanoa oh my god this is amazing. Joka toiselle näköalalle innostukseni tosin vielä riittää. 

Sitten on ihana nuori viininviljelijämies ja hänen siskonsa, jolla on niin lämmin olemus että voisimme jutustella siinä niitä näitä vaikka tuntikaudet. Lopuksi istumme viininviljelijän äidin Luisan terassilla syömässä juustoja erilaisten viinien kanssa ja huokailemme: Voi Luisa, kyllästyykö tällaiseen maisemaan koskaan?

Luisa sanoo että ei, muut ovat samaa mieltä. Nyökyttelen mutta ajattelen mielessäni että kyllä se niinkin menee että jos olisi täältä kotoisin, ainakin teininä olisi ajatellut että voisiko saakeli näkyä jostain ikkunasta edes muutakin kun tätä ainaista viinipeltoa?

 

 

Syntymäpäivä-illallisella se sitten iskee. Samaan aikaan kun vietän juhlapäivää, muu perheeni on Suomessa hautaamassa mummoa enkä ole siellä. Se tuntuu niin hirveältä että itken ulkoterassilla kaksi tuntia. Loppujen lopuksi ystävä ehdottaa että meidän pitäisi tehdä mummon kunniaksi jotain. Onko meillä kynttilöitä? Ei, mutta suitsukkeita on, sanoo hippiasiohin uskova matkakumppani. 

Mummo vihaisi sitä että hänen muistolleen poltettaisiin jotain suitsuketta, kuiskaan toiselle ystävälle. Se alkaa yhtäkkiä naurattaa niin etten loppujen lopuksi osaa sanoa missä menee hysteerisen itkun ja naurun välinen raja. Sutsukkeiden polttamisen sijaan päätän mummon oppien mukaan ottaa talteen jonkun kasvin alun ja viedä sen kotiin. Mummo kun aina sanoi että pistokkaat kasveista pitää varastaa, muuten ne eivät lähde kasvamaan.

Varastan Marian pihasta pienen kaktuksen alun, jonka käärin vessapaperiin ja asetan sen auton takapenkille odottamaan Lissaboniin kotiutumista. 

 

 

Me kyllä aluksi säikähdettiin tuota tietä tänne, tunnustan Marialle viimeisenä aamuna. Bad roads bring good people, hän sanoo ja antaa minulle syntymäpäivälahjaksi pullollisen itse tekemäänsä portviiniä. Tänne pääsee myös junalla, Maria jatkaa kun jaarittelen siitä miten en ole koskaan ajanut ajokorttia ja jos nyt ajaisin, en uskaltaisi kuitenkaan ihan oikeasti ajella missään täällä. Voin tulla hakemaan asemalta.

Palaamme kaupunkiin, koska noudatan edelleen elämässä mummolta saatua oppia: kolmantena päivänä vieraat ja kala alkaa haista. 

Autossa maisemia katsellessani mietin kuinka keski-iän saapumisen kai huomaa siitä että yhtäkkiä pohtii olisiko sittenkin kivempi asua maalla kuin kaupungissa. Tai että vanhojen ihmisten viljelemät elämänviisaudet eivät enää tunnu ärsyttäviltä vaan lähinnä nerokkailta. 

 

 

suhteet ajattelin-tanaan