Asioita joita opin kesällä 2018

 

9F4146E5-46A0-4735-8A98-E1AF692BA42A.JPG

 

– Suomessa on hyvä käydä kolmen kuukauden välein

– Kahviin mustana ilman sokeria tottuu noin kahdessa viikossa

– Aika moniin asioihin tottuu kahdessa viikossa: Täysin väärään ihmiseen ihastumiseen. Juoksemiseen kolmen vuoden tauon jälkeen. Näppyyn silmän alla sellaisessa kohdassa ettei sitä voi poistaa itse

 

 

IMG_7996.JPG

 

Muita asioita joita opin:

 

– Jäsentelen asioita tekemällä listoja

– Kaipaan yhtä ihmistä useammin kuin haluaisin myöntää

– Olisin voinut olla täydellisen näköisellä parisuhdelomalla Kreikassa muttei kiinnostanut sittenkään

 

– Olen keskittynyt epäoleellisiin ja sitten taas tosi oleellisiin asioihin

– Ikävöin usein syksyä 2016 jolloin asuin maailman pienimmässä yksiössä ja gradun aloittaminen meinasi hajoittaa pääni

 

– Joskus puhun seksistä mielummin kuin harrastan sitä

– Lumenen ihmenaamio* pelastaa hyvin monta huonoa ulkonäköpäivää

– Tykkään edelleen eniten tietynmaalaisista miehistä. He eivät ole portugalilaisia 

 

 

CA1E312B-F930-41E3-883E-18070B9D8528.JPG

 

– Edamamepapusalaattia voisi syödä joka päivä mutta kotimatka kiinalaisesta ruokakaupasta kestää 40 minuuttia ja 40 asteen helteessä ne pakastepavut sulavat sinä aikana

– Ihmisen hiuksiin voi ihastua
– Kaikkia ihastuksia ei kannata ottaa kauhean tosissaan

 

– Ihminen tarvitsee vain kahdet sandaalit
– Voin käyttää valkoisia farkkuja eikä kukaan ajattele että näytän ihan naurettavalta. Tai jos ajattelee, enhän minä sitä tiedä
– Ihmisten ajatuksia tosiaan ei voi lukea, siksi toisinaan pitää sanoa ääneen mitä tahtoo

 

FBD7D379-F2C8-4D60-9673-F4D0CEA5D35F.JPG

 

– Kirjanpitäjä joka ratkoo kaikki ongelmani maksaa suunnilleen yhden ravintolaillallisen verran

 

– Portugalilaiset naiset eivät edelleenkään halua ystävystyä kanssani

– Saksalaistytöt sitä vastoin pitävät minusta yleensä aina

 

– Kun on vähän rahaa, käyttää myös vähän rahaa
– Kun suuttuu, voi ihan hyvin kutsua jotain saatanan idiootiksi mutta kannattaa kuunnella myös vastapuolen argumentaatio

 

F93E2BC8-D33E-4E0F-A671-7EE5B7931D1C.JPG

 

– Yllättävät kohtaamiset tuottavat joskus yllättäviä työtarjouksia

 

– Jos syö paljon parsakaalia ja juoksee, iho näyttää hyvältä. Toisinaan se näyttää silti paremmalta kun on juonut paljon viiniä ja nukkunut kolmeen asti

– Älä koskaan sano ettei ole ollut aikoihin krapulaa

– Jos joku muu ottaa kahvin ja oluen, sinä voit ottaa vaan kahvin. Tai toisinpäin

 

– Hyvät kirjat kannattaa lukea heti. Ja sitten vaikka uudestaan jos huvittaa

– Kannattaa tehdä aika usein juuri sitä mitä huvittaa

 

 

9F9AE7B7-391A-441B-A143-8B2E1AB57736.JPG

 

– Muissa ihmisissä ärsyttävät piirteet on yleensä niitä joita ei itsessään näe

– Iltalenkki suomeksi on ihaninta

 

 

 

 

 

—-

 

 

 

 

 

*sain naamion blogin kautta. Kiitos!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suhteet Oma elämä

Kuosillinen suihkuseinä

 

Suihku6.jpg

 

Olin teininä usein lapsenvahtina eräälle pariskunnalle, jolla oli kolme pientä tyttöä. Lasten äiti oli ihanan suorapuheinen ja kun kyselin jotain heidän juuri rakentamastaan talosta ja sen sisustusratkaisuista, äiti sanoi: 

Joo mä aina ajattelin että kun rakentaa oman, niin on superihanaa kun voi valkata kaikki kaakelitkin itse. Sit kun oltiin rakennettu tätä taloa kaksi vuotta ja tuli aika valita kaakeleita niin huusin mun miehelle että ihan sama mitkä saatanan kaakelit siellä on, kunhan pääsen suihkuun. 

 

Suihku3.jpg

 

Mua naurattaa toi tarina edelleen, mutta niin kai se usein menee.

Näitä Saana&Ollin uutuusmalliston kuvia katsoessa tosin tulee taas mieleen, miten ihana olisi joskus vielä suunnitella ja remontoida ihan omaa kotia. Sinne laittaisin aika mieluusti vaikkapa tällaisen kuvioidun lasioven. 

 

Suihku1.jpg

 

Essis Collection by Lasilink -mallisto julkistetaan Habitaressa tänä syksynä. 

Jos menestynyt Saana&Olli muotoilijapariskunta ei ole vielä tuttu,
täältä voi tsekata lisää heidän töitään. 

 

 

 

—-

 

 

 

 

Loving these glass doors designed by Saana&Olli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koti Sisustus