Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, josta muutin Helsinkiin kuukautta ennen valmistumista, koska sain oman alani työpaikan Suomen palkituimmasta mainostoimistosta jo ennen kuin sain paperit koulusta. Kun Helsinki alkoi vuosikymmen myöhemmin kyllästyttää, muutin Lissaboniin, juuri oikeaan aikaan. Nyt kaupunki on uusi Berliini ja kuumempi kuin koskaan.

Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, jonne en koskaan tuntenut kuuluvani. Sieltä muutin toiseen opiskelijakaupunkiin, jonne tunsin kuuluvani entistä vähemmän. Ne vuodet olivat tuskaisimpia ikinä. Päädyttyäni muuttamaan yksin Helsinkiin pelkästään työpaikan takia, olin vuosikausia jälleen ulkopuolinen ja yksinäinen. Sitten kun olin vihdoin saanut kasattua Helsinkiin ystäväpiirin, löydettyä kauniin kohtuuhintaisen asunnon ja unelmatyön, en osannut olla yhtään tyytyväinen ja halusin taas pois. Tajuamatta että edessä olisi taas sama ulkopuolinen ja yksinäinen olo, yli vuoden ajan ja vielä ihan vieraassa maassa ja kulttuurissa.

—-

Olen 37-vuotias ja saan jatkuvasti kuulla (Etelä-Eurooppalaisilta) ihmisiltä näyttäväni nuoremmalta. Minulla on hyvä iho, en liho kovinkaan helposti ja mahdun edelleen koon xs yläosiin.

Olen 37-vuotias ja edelleen liian laiska urheilemaan säännöllisesti. Näytän ihan hyvältä vaatteet päällä, mutten ilman. Kuntoni on huono, en tee muuta kuin kävelen (ja juon viiniä). Ihoni on superherkkä ja saan allergiaoireita lähes kaikesta.

—-

Minulla on hyvä visuaalinen silmä ja tein pitkään työtä, jossa päätarkoituksenani oli varmistaa että asiat näyttävät niin hyvältä kuin mahdollista. Kotini on kaunis, osaan yhdistellä uutta ja vanhaa ja luoda minimibudjetillakin ympäristöstäni visuaalisen ja kiinnostavan. Sen lisäksi olen tehnyt töitä visuaalisuuden kanssa monissa hienoissa projekteissa. Kaikki ottamani puhelinnäpsytkin ovat linjassa toistensa kanssa. Lisäksi käsialani näyttää keskikalliilta muotibrändiltä. 

Minulla on hyvä visuaalinen silmä, mutta olen myös visunatsi. En kestä muiden ihmisten rumia huonekaluja ja kahvikuppeja kotonani, jonka vuoksi kimppakämpässä asuminen on toisinaan puhdasta tuskaa. Minä kun asuisin mielummin täysin tyhjässä asunnossa kuin rumien huonekalujen keskellä. En halua mennä kahviloihin, joiden sisustuksesta en pidä. Saatan kävellä jyrkän ylämäen ylös ja sitten takaisin alas mennäkseni vaihtamaan vaatteet kotiin, koska hameenhelman musta lanka ei sovi yläosan kanssa. Olen jättänyt menemättä lukuisille toisille treffeille miesten kanssa joilla on rumat kengät, väärän pituiset farkunlahkeet tai rumat kodit. Olen visuaalinen ja myös pinnallinen.

En ole vain visuaalisesti lahjakas, osaan myös kirjoittaa hyvin ja luontevasti.

En ole vain visuaalisesti lahjakas, osaan myös kopioida muiden ihmisten kirjoitustyyliä todella hyvin. Halusin vuosikausia oppia luovaa kirjoittamista, mutten kerta kaikkiaan kestä sitä että joku neuvoo tai opettaa minua. Varsinkaan joku mies. Tai oma äitini.

—-

Olen tiedostava ihminen: en ole syönyt lihaa 23 vuoteen.

Olen tiedostava ihminen, lähinnä siksi etten syö lihaa. Minulla ei ole biojätettä, koska en luota portugalilaiseen jätehuoltoon, eli siihen että kaikki roskat voi tunkea samaan roskikseen ja sitten joku muka avaa ja lajittelee ne. En muutenkaan luota tosi moniin asioihin, mihin muut uskovat. Terveen epäluulon sijana olen sairaan epäluuloinen. Tavatessani uusia ihmisiä luulen automaattisesti kaikkien vihaavan minua.

—-

Tämä kyseinen harjoitus on ehkä suosikkini kaikista. Se kun aika selkeästi osoittaa sen, että kaikessa on kaksi puolta ja riippuen tarinan kulmasta, se voi olla ihan unelma tai sitten jotain ihan muuta.

Ja se on myös ja varsinkin täällä blogimaailmassa aina hyvä muistutus.

—-

*Postaus sisältää huumoria.