Näin kotona istuessa kuukaudet ja viikot menettävät vähän merkityksensä eikä edes muista aina onko viikonloppu vai arkipäivä. Laskin nähneeni helmikuun aikana kolmea ihmistä, kahta heistä yhden kerran, kolmatta kahdesti. Helmikuun suosikkeihin olisin mieluusti siis kirjannut lockdownin loppumisen, mutta ei, vielä pitää jaksaa tätä tiukkaa sulkua kuukauden verran.

Mutta siis, tässä helmikuun suosikit:

Ensimmäinen koronan jälkeinen ulkoilu
Unohtaakohan sitä koskaan miltä tuntui astua ulos sen jälkeen kun oli ollut sisällä karanteenissa 13 päivää viemättä edes roskapussia ulos? (Otin karanteenin hyvin tosissani tietysti muutenkin, mutta myös siksi että naapurin rouva on pahasti riskiryhmässä enkä halunnut törmätä häneen rappukäytävässä).
Mutta kun lääkärin kuvalla sai mennä ulos, toki menin samantien. Tuntui luksukselta laittaa takki päälle ja kengät jalkaan ja avata ovi 😀 Ihaninta oli laittaa myös Kaikolta saamani kashmirkaulahuivi* kaulaan ja kävellä tuttuun lähipuistoon katsomaan mitä sinne kuuluu.

Kevätfiilis
Helmikuu oli ehkä sateisin ikinä tässä maassa. Tuntuu että yritin joka päivä ajoittaa kävelylenkin ei sateiseen aikaan ja onnistuin siinä ehkä kaksi kertaa viikossa. Mutta sitten oli muutama päivä jolloin aurinko paistoi jo niin keväisesti, että jopa naapurustossani orpona kasvava kirsikkapuu alkoi kukkia. Jokavuotinen perinteeni on myös ostaa eräästä katuvarsikaupasta mansikoita, heti kun ne ovat kotimaisia (siis portugalilaisia). Espanjalaisia mansikoita en halua syödä enää ikinä luettuani poimijoiden työoloista. Toki pitäisi perehtyä tarkemmin siihen millaiset ne työolot täällä ovat… toivottavasti paremmat kuin naapurimaassa.

Rakkauskuvat
Tein ystävänpäivän viikolla parikymmentä rakkauskuvaa tilaustöinä ja niiden piirtäminen oli ihanaa! Vaikka olen tehnyt jonkin verran työksnei myös kuvituksia, olen aina kokenut olevani enemmän graafikko kuin kuvittaja, mutta juuri nyt olen alkanut haaveilla vaihteeksi lehtikuvitusten tekemisestä. Kun olin itse töissä lehdessä ja tilailin paljon kuvituksia kuvittajilta, oli aina niin kiva pallotella ideoita ja nähdä sitten valmis tuotos ja kuinka se sulautui tekstin kanssa yhteen. Lehti-AD:na oli ihanaa, mutta nyt haluaisin olla pöydän toisella puolella eli kuvittajana. Lähetän tämän toiveen nyt siis universumille 😀

(Rakkauskuvia tai muita muotokuvia saa tilaustöinä myös edelleen tilailla, vaikkapa instagramin kautta).

Firefly lane (Netflix)
En uskonut tykkääväni tästä sarjasta, koska mua aina häiritsee sellainen juoni jossa pompitaan menneisyydestä nykyhetkeen ja sitten takaisin, mutta parin jakson jälkeen tämä muuttui kiinnostavaksi sarjaksi. Firefly lane kertoo parhaista kavereista, jotka ovat tunteneet vairhaisteinistä asti ja kasvaneet yhdessä eri suuntiin, mutta pysyneet silti ystävinä. Sarja on viihdyttävä, ehkä vähän jenkkityylinen, mutta katsoisin hyvin mieluusti myös kakkoskauden tätä!

Kullanuput (Yle Areena)
Mulla ja Lissabon-bestikselläni on tosi samanlainen leffa- ja sarjamaku ja suositellaan aina toisillemme kaikkea hyvää katsottavaa. Tätä olisin suositellut toki myös, mutta ilman suomen osaamista olisi jäänyt vain visuaaliselle tasolle. Kullannupuissa stailaus ja visuaalisuus oli tosin ihan parasta antia, olisin voinut katsella näitä kiehtovia asuja ja ympäristöjä ikuisesti. Jos vertaa tätä toiseen samantyyliseen, Aikuiset-sarjaan nimittäin, pidin sen tarinasta ja dialogista enemmän, mutta oli tämäkin erittäin viihdyttävää katseltavaa. Ja ihanaa että Suomessa tehdään paljon sarjoja joissa pääosissa ja käsikirjoittajissa on naisia.

Avoimet suhteet (Kosmos)
Olen jutellut avoimista suhteista viime aikoina tosi paljon erinäisissä yhteyksissä. Tuntuu että asia jota ajattelin ennen ehkä ennakkoluuloisesti hippien hommana, on yhtäkkiä alkanut kuulostaa ihan järkeenkäyvältä vaihtoehdolta. Mirja Hämäläisen Avoimet suhteet -tietokirjaa kuuntelin helmikuussa kotona puuhastelun ohessa. Kirjassa on tosi kiinnostavaa tietoa parisuhteista, menneessä ja nykyisessä ajassa ja sen ote ei ole yhtään liian tietokirjamainen.

Onko kellään muulla muuten tapana kuunnella äänikirjoja ja podcasteja tähän nerokkaaseen tyyliin: laitan äänikirjan pyörimään puhelimesta olohuoneessa ja puolen tunnin päästä huomaan tulleeni keittiöön tekemään jotain niin äänekästä etten enää edes kuule kirjaa 😀

Laiskan kokin keittiössä
Ruuanlaitto oli helmikuussa ihan pakkopullaa, koska makuaisti ei ollut palannut. Ei huvittanut tehdä mitään ruokaa, joten päädyin eräälläkin viikolla tilaamaan eräästä kivasta lähiravintolasta neljä annosta falafelia ja lisäksi ihanaa paprikahummusta. Sitten neljä päivää putkeen tein vain erilaiset helpot lisukkeet eikä tarvinnut hikoilla keittiössä (vihaanhan edelleen ruuanlaittoa). On myös ihanaa että juuri nyt se että tilaa ruokaa kotiin, on hyvän ihmisen merkki, koska ravintolat kaipaavat kipeästi tukeamme. Edelleen tosin vituttaa se, että lähes aina tilaukseni paperipussissa nimeni lukee joko Sara tai Sahara. Kuinka vaikea se voikaan olla kirjoittaa?!

Post-covid hiustenlähtö
Koronasta toivuttuani koin olevani elämäni kunnossa hetken, kunnes jälkioireet alkoivat. Hiustenlähtö oli yksi niistä pahimmista, varsinkin kun on jo valmiiksi ohut tukka eikä kampaajalle ole päässyt sitten syyskuun. Hiuksia lähtee hirveitä määriä ja jäljellä olevat tuntuvat ohuemmilta ja kuivemmilta kuin koskaan. Suurin osa hiusnaamioista on aina liian hoitavia varsinkin ohuthiuksiselle ja tuntuu että hiuksista tulee liiankin pehmeät ja hoidetut. Ruotsalaisen luonnonkosmetiikkamerkki Bruns productsin hiusnaamio nr. 23* on toiminut omalle ohuelle tukalleni tosi hyvin. Käytän sitä toisinaan myös shampoon korvikkeena, eli ns. co-washina.
Kovasti toki toivon että hiustenlähtö ja muutkin koronan jälkioireet loppuisivat pian. Kertakaikkiaan kummallinen tauti, josta ei tiedetä vielä ollenkaan tarpeeksi.

*sain tuotteet blogin kautta, kiitos.