Minä en halua lapsia. 
Siinä se nyt lukee. 

En ole kai koskaan halunnutkaan.

Joskus olen ajatellut sitä, millaista olisi jos minulla olisi lapsi. Ne kuvitelmat ovat olleet aina sellaisia, että ostaisin lapselleni paljon värikyniä jotta se voisi piirtää ihan niin paljon kun haluaisi. Jossain vaiheessa tajusin, että tämä on lähes ainoa asia, jota olen ikinä ajatellut lapseen liittyen. 

 En ole koskaan unelmoinut olevani raskaana. En vauvavuodesta. En mistään muistakaan näistä asioista. En ole kovin paljon edes ajatellut niitä. Oikeastaan vain silloin, jos joku tapailemani mies on kysynyt aiheesta. Joo, oon aina ajatellut että joskus sitten, olen sanonut. 
Kunnes nyt kun on joskus sitten ja asia ei vaan kiinnosta minua ollenkaan. 

Lähipiirissäni on vauvoja, kahdeksanvuotiaita, uhmaikäisiä, pakastettuja munasoluja ja raskaana olevia. Ne asiat tuntuvat sopivan monelle hyvin, mutta itse en vain osaa ajatella sitä, että ne kuuluisivat omaan elämääni. 

 Mutta etkö pelkää, että kuolet yksin, kysyi suorapuheinen tuttavani kerran. 
No, kuolema on asia, jota mietin aika vähän muidenkaan elämäni valintojeni kohdalla. 

Koska: Voin saada lapsen ja silti kuolla yksin. Voin olla hankkimatta lasta ja silti saada sellaisen jossain elämän käänteessä. Voin katua sitä, etten ikinä saanut lasta tai tietysti myös sitä että sellaisen hankin, vaikken ollut ihan varma haluaisinko. 

 Voin tehdä kaiken oikein ja olla onneton. Voin lopettaa viinin juomisen ja alkaa urheilla viisi kertaa viikossa – ja jäädä bussin alle ensi tiistaina. Tai tajuta kuusikymppisenä, että elämäni koostuu edelleen ystäväperheestäni – ja siitä viinin juomisesta. 

Yhden asian olen oppinut viimeisen vuoden aikana: en stressaa elämästä enää kovinkaan paljon. Kuinka kauan aiot olla Lissabonissa? En tiedä. Miten eläkkeen kertyminen? En tiedä, kertyy mitä kertyy. Mitä jos tapaat/et tapaa elämäsi miehen Lissbonissa? Tai Helsingissä?

 Sen näkee sitten. 

Blogeissa jauhetaan usein sitä, että universumi hoitaa ja kaikella on kyllä merkitys. Universumista en tiedä, mutta uskon siihen, että kaikella on merkitys. Tälläkin pohdinnalla. Ja sillä elämänkokemuksella, että saatan muuttaa mieleni vaikka ensi tiistaina. 

 Tai sitten en. Ja live happily ever after, tosielämän tyyliin, kuitenkin. 

—-

Not all women want to have kids. I´m one of those.