Kun muutin Lissaboniin, paikallinen ystävä kertoi, että ei koskaan saa ostaa kaakelilaattoja, joita kaupitellaan kirpputoreilla.Ne irroitetaan salaa yön pimeinä tunteina seinistä ja sitten niitä myydään yksittäiskappaleina kirppareilla, hän kertoi minulle.
En ollut uskoa korviani, miten törkeää!
Toinen tuttuava taas sanoi että kyllä saa, siten pysyy yllä laattojenmaalaustaito, kun kadonneiden tilalle pitää tehdä uusia.
Uskon kuitenkin enemmän ensimmäiseen neuvoon. Koska näinkin surullisia näkyjä on viime aikoina ollut. Kävelin kyseisen paikan ohitse juuri eräänä päivänä ja mietin, mitä ihmettä seinälle olikaan tapahtunut. Nytpä tiedän.
Jos siis olet turistina Lissabonissa, ÄLÄ SIIS OSTA KAAKELEITA! Jos on ihan pakko, turistikaupoista saa vanhojen kaakeiden kopioita, joita tehdessä ei ole vahingoitettu mitään historiallisesti merkittävää.
Että pistää vihaksi!
—-
If you ever visit Lisbon, PLEASE DO NOT BUY THE TILES
from fleamarkets or other places. The tiles sold there are stolen from buildings and not easily repaired.
Shut the door, she’ll have no more, another vodka cocktail party
En ollut kuunnellut sitä levyä ikuisuuksiin. Niin käy aina: addiktoidun johonkin musiikkiin ihan täysin ja sitten yhdistän sen tiettyyn ajanjaksoon elämässä, jolloin olen elänyt kaiken se musiikki taustalla (tai päässäni).
Niinkuin oman elämäni soundtrack. Aika yksipuolinen, jos soittaa vaan yhtä levyä, tosin…
Sitten sellaisena aurinkoisena aika ihanana päivänä se vyöryy kuulokkeistani ja saa minut salaa pyyhkimään vähän silmäkulmia. Olen yksin työhuoneella, aurinko paistaa isoista ikkunoista sisälle. Olen vihdoin selättänyt kylmän sisäilman ongelman: olen nykyisin takki päällä sisällä.
Kaivoin kesävaatelaatikosta sellaisen mustan mokkatakin, jota käytän kesäisin ja päätin että siitä tulee nyt nuhjuisten villatakkieni korvaaja. Ja musta jakku nuhjuisen villatakin sijaan: no siitä tulee jotenkin tehokkaampi olo.
Huomasin tämän samantien kun aloitin työhuoneella: heti teki mieli alkaa pukeutua paremmin. Kun on ollut vain pyjamafreelancerina ja asustellut muutenkin rennosti pukeutuvassa kaupungissa vuosikausia, on elämästä yhtäkkiä kadonneet sellaiset hetket, jolloin hyvin pukeutuminen toi extra-energiaa ja itsevarmuutta. Sinä päivänä pääsen sanomaan myös viesti-ikkunassa tilittävälle ystävälle oota vähän mulla on yks palaveri nyt, joka saa olon tuntumaan tärkeältä taas pitkästä aikaa.
Skypepalaveria varten ei tietysti tarvisi mustaan takkiin ja kopinakenkiin pukeutua, voisi olla vaikka pyjamahousuissa, ei haittaisi, mutta muistan yhtäkkiä kuinka tykkäänkään pukeutua päivittäin jotenkin kekseliäästi ja mennä aamuisin ihmisten ilmoille tukka kammattuna. Olla jotenkin omassa elämässään eri lailla kiinni, tehokkaampana, kaikki hallinnassa.
No more another cocktail vodka party. Tai no wine party.Jotenkin nyt on sellainen olo, että haluan keskittyä töihin. En oikein muuhun.
Paitsi sitten aurinko killottaa ikkunasta sisälle ihan kamalan lämpimästi, pitää riisua jakkutakki ja ehkä sellainen liika tehottaminenkin. Miten ois, mentäskö iltapäiviviinille, viestitän kaverilleni. Hell yes, just katoin ikkunasta että koko muu maailma on ulkona, vastaus kilahtaa samantien.
Kun eräs mies särki sydämeni, kuuntelin tätä levyä paljon, sitten eräs auttoi kokoamaan palaset takaisin, niin se menee aina. Kyllähän minä tiedän että paljosta selviän…
Mutta yksi asia on edelleen suosikkini: työmenestys nimittäin, se on sellainen, jota ei kumiteta menneisyydestä pois millään. Siksi siihen kannattaakin panostaa. Menneistä suhteista ei jää merkintää ja arvosanaa virallisiin papereihin, mutta kun hoitaa työnsä saakelin hyvin, se killottaa iänkaikkisesti siellä cv:ssä ja työnäytteissä.
Siksi istunkin nyt enemmän työhuoneella kuin hämyisisslä pikkubaareissa.
(Mutta se balanssi.
And when they ask us, are we happy inside, we’re a rollercoaster…)
PS. #uraoivallus liittyy tänään ilmestyneeseen Trendi-lehden työaiheiseen teemanumeroon.
Löydät lilystä lähiaikoina paljon aiheeseen liittyviä tarinoita.
—-
Shut the door, she’ll have no more, another vodka cocktail party…
