Aina kun palaan Lissaboniin Suomesta, iskee kamala päänsärky.

Tuntuu että se johtuu aina kahden maailman ja sitä myöten kahden erillisen aivokapasiteetin yhteentörmäyksestä.

Tai ehkä sitten vaan lentokoneessa nukkumisesta, joka on aina sellaista nuokkumista ja heräämistä ja uudelleen nuokkumista että joka kerta ajattelen sitä onnea ettei koneessa istuta vastakkain muiden kanssa.

Vaikka sataa vähän vettä, on myös valoisaa ja jossain vaiheessa kirkasta ja aurinkoa.

Pesen pyykit, vessan maton (hei siivousinto aina kotiin saapuessa). Järjestän kosmetiikkahyllyn, tuuletan koko asunnon. Keittiön kaappiin teeputelit, joululahjajutut esille, sitten kukkien kastelu, kas yksi kukkii jo ja toisessa on vaikka kuinka monta pientä alkua. Pesen silkkipaidat, lankkaan kengät.

Kauppareissulla näen tuttuja naamoja naapurustosta. Ei ketään jonka nimeä tietäisin, mutta
tuo rautakaupan myyjä, kahvikioskin pojan kaveri, se nuori tyttö joka asuu näillä kulmilla.

Päänsärky hälvenee vahvalla espressolla. Vaikka on kylmin talvikuukausi, on olo Suomen jälkeen jotenkin

ihan vähän keväinen.

Uuden vuoden juhlinnan jäljiltä kauppaan johtava katu on koristeltu sydänkonfetein.

Olen keväthameessa enkä edes ihan jäässä.

Se on hyvä kotiinpaluu se.

—-