Milloin viimeksi?

 

 

Käynyt juoksulenkillä – Tunti sitten! Olen nykyisin juuri sellainen ärsyttävä ihminen joka sanoo ääneen tällaisia lauseita Odotan usein jo illalla sitä että pääsee aamulla lenkille ja sitten teen lenkin jälkeen aina vihersmoothien 😀
Saara 20v saisi slaagin jos tietäisi…

Värjännyt hiukset – Pari kuukautta sitten otin raitoja, se varmaan lasketaan värjäämiseksi. Portugalissa aurinko killottaa niin voimakkaasti että mun kesä- ja talvihiukset on täysin eriväriset. Siksi olen ikuisessa kierteessä ottaa raitoja.

Käynyt kasvohoidossa – Haha, apua vuonna 2016. Voisi ehkä joskus mennä taas? Toisaalta olen kyllä sitä mieltä että kun on tarpeeksi hyvät ihonhoitotuotteet ja ennenkaikkea rutiini, ei muiden tekemiä kasvohoitoja paljon tarvi. Sitäpaitsi olen ikuisesti traumatisoitunut kasvohoidosta jossa kävin jollain alekupongilla ja röökiltä haiseva hoitaja kertoi mulle että mulla on kyllä selvästi akne. Öö, siis mitä?

Tehnyt itsepuristettua mehua –  Lasketaanko smoothie? Ai ei, no sit en tiedä.

Käynyt teatterissa – Apua, ehkä joskus silloin kun asuin vielä Suomessa? Olisi kyllä ihana käydä teatterissa, mutta tässä maassa ei ainakaan taida olla muuta kun portugalinkielistä ohjelmaa.

Käynyt kuntosalilla –  Vuonna 2015 kun asuin vielä Suomessa ja meillä oli töissä sali. Horisen tästä ajasta toisinaan kertomalla että kävin jopa talvella salilla ennen töihin menoa ja piti herätä sitä varten jo ennen seitsemää. En ole ihan varma miten olen ikinä kyennyt moiseen?

Matkustanut junalla Menin joskus kuukausi sitten läheiseen Cascaisin kaupunkiin junalla. Jostain syystä koko koronan ajan olen kammoksunut metroa enkä käyttänyt sitä kun kerran, mutta junalla olen kyllä voinut mennä rannalle. Tosin junassa on usein ikkunat raollaan jolloin ilma kiertää eri lailla kun maan alla.

Luistellut –Varmaan joskus 15 vuotta sitten?

 

 

Ollut yksin yön omassa kodissa –  Hmm joskus kesällä kun molemmat kämppikset oli yhtäaikaa jossain reissussa. Rakastan olla yksin kotona, paitsi että jätti-isossa asunnossa iskee joskus öisin paranoia ja pitää laittaa oma makkarin ovi lukkoon ja tarkistaa sitä ennen kaikki huoneet ja pimeät nurkat. Tosin epäloogisesti kaikki ikkunat voi tietty olla auki yölläkin 😀

Yöpynyt hotellissa – Olin elokuussa pikkukylässä Alentejossa jossa majoituin ystäväni kanssa ”neljän tähden hotellissa” ystäväni synttäreiden kunniaksi. Palvelutason mukaan tähtiä olisi voinut olla ehkä puolikas.

Lentänyt – Lensin helmikuussa aika ex tempore Madeiralle ja muistan miten onnellinen olin istuessani koneessa syömässä sipsejä ja juomassa viiniä. Ah ei saisi varmaan sanoa näin mutta hitto kun on ikävä lentämistä!

Pukeutunut uimapukuun/bikineihin – Olin kuukausi sitten vielä biitsillä bikineissä. Yhyy.

Kätellyt –  Hmm, muistan joskus toukokuussa lockdownin jäkeen olleeni ihmisten ilmoilla ja joku tutun tuttu yritti kätellä. Menin ihan puihin ja kiskaisin käteni vaan pois. Yleensähän Portugalissa ei kätellä koskaan, poskipussataan vaan. On kiinnostavaa nähdä tulevatko poskipusut palaamaan heti kun koronasta päästään eroon.

Nukahtanut jonkun viereen – Joskus muutama viikko sitten.

Suudellut – No just sinä saman iltana. Ja aamuna.

 

 

Käynyt leffassa – Apua en muista! Siis joskus ikuisuus sitten, ehkä vuosi sitten syksyllä. On niin hullu ikävä elokuviin, varsinkin johonkin keskipäivän näytöksiin jonne voi paeta take away -kahvin kanssa kun onkin yhtäkkisen hiljainen työpäivä. Miksi leffassa käyminen keskellä päivää onkin vaan aina ihaninta? Jotenkin siitä tulee ihanalla tavalla sellanen irti arjesta -fiilis. 

Ryhmäliikuntatunnilla – Haha, siis en oikeastaan ole tainnut olla ikinä ryhmäliikuntatunnilla. Ne kun on aika korkeella siellä pahin painajaiseni -listalla. Tykkään urheilla ihan yksikseni, ilman ketään neuvomassa tai kertomassa mitä pitää tehdä.

Käyttänyt kynsilakkaa – Lakkaan varpaankynnet kesät talvet. Niinkin kreisillä värillä kuin harmaa.

Käynyt viihteellä – Olin viime viikolla juomassa viiniä terassilla. Mutta sillä tavalla ihan kunnolla baarissa olin synttäreitteni aattona kesäkuussa. Jos jostain syystä baareihin ei pääsis kunnolla bailaamaan enää IKINÄ, jäisipä ainakin hyvä muisto tosta illasta, jolloin juotiin shotteja, tanssittiin ja halailtiin kaikki vähän kaikkia, koska elettiin siinä uskossa että korona on selätetty. YHYY.

Puhaltanut synttärikakun kynttilät – Tilasin kesällä mun synttäreille kakun ja ravintolasta tuli viesti että siihen sisältyy myös kynttilät. Olin hetken ajan ihan että apua kehtaanko sanoa etten halua kynttilöitä, kunnes sieltä tuli perään viesti että oho joo, eipä sisällykään. En oikein usko että tullaan ikinä palaamaan aikaan jossa kukaan söisi kakkua jonka päälle joku on puhallellut.

Syönyt hampurilaisen – Pari viikkoa sitten eräässä kahvilassa jossa oli kaikkien yllätykseksi gluteeniton vegeburgeri (!) Söin ennen burgereita koko ajan mutta gluteenittomana niitä ei saa tästä maasta mistään, eli ovat tippuneet aika tehokkaasti ruokalistalta pois.

Woltannut – Lasketaanko Uber eats? Pandemian myötä olen muuttunut ihmiseksi joka voi joskus tilata ruokaa kotiin. Ihan vaan siis ravintoloita tukeakseni, ei ollenkaan siksi että olen laiska 😀

 

 

 

Varastin tän listan blogisisko Iidalta, kiitti ideasta!

 

suhteet ajattelin-tanaan oma-elama

Marraskuisia muistoja

 

 

Syksyn tulon tietää siitä että portugalilaisnaiset alkavat näyttää ratsastuksenopettajilta pitkissä saappaissaan,
sanoo mies ja painaa kahvikoneen nappia valkoisessa keittiössään. On marraskuu,

marraskuu 2017 ja elämä on ihanan normaalia.

Käyn gallerioissa, tapahtumissa, elokuvissa ja hengaan baarien edustalla viinilasi kädessä erinäisissä seurueissa. Näpyttelen läppäriäni valoisissa co-working tiloissa ja nukun erään miehen sängyssä usein.

Kaikki on kepeää ja kivaa, en laskeskele kuinka kauan olen vielä siinä iässä että jos jäisin auton alle ja se olisi uutisissa, kirjotettaisiinko minun ruumiini jämistä nuori nainen vaiko keski-ikäinen nainen.

Suuni vasemmalla puolella ei ole vielä syvää ryppyä enkä tiedä että munasarjassani kasvaa endometriooma. Olen huoleton ja juuri se ihminen joka pilkkaa vegaanijuustoa ja gluteenitonta leipää facebook-ryhmissä etsiviä expatteja (omassa mielessäni ja erään ihmisen kanssa jonka kuvittelen olevani paras ystäväni). Matkustetaan ensi talveksi Meksikoon, hän sanoo ja näyttää kuvaa puhelimestaan huikeasta auringonlaskusta. Kuvittelen löytäneeni sielunsiskon, ei ihme että kesti näin kauan, koska hän eleli aivan eri puolella maapalloa.

Olen autuaan tietämätön siitä että jonkin ajan kuluttua elämässäni on vähän liikaa hulluutta: piilotan alkoholipulloja vessan kosmetiikkakaappiin ja tiedän jo että xanaxia voi yliannostaa aika paljon siltikään kuolematta.

 

 

Tiedän toki paljon asioita jo silloin marraskuussa 2017.
Paljon tuskaisia asioita elämästä. Sen että tosi monet asiat jotka ovat muille ihan hullun helppoja ja vaivattomia, ovat minulle aivan mahdottomia. Tiedän etten ole niin erikoislaatuinen kun olen koko elämäni kuvitellut. On paljon muitakin jotka haluavat paeta aina ja kaikkea muuttamalla eri kaupunkeihin ja maihin ja nauttivat katukahviloissa istuskelusta eniten juuri silloin kun ei ymmärrä ympärillä puhuttavaa kieltä ja se kuulostaa vain taustamusiikilta kaikelle uudelle elämälle jossa kukaan ei tiedä mitä kaikkea pakenetkaan.

En tiedä tietysti sitäkään että eräänä tulevana marraskuuna katson joka aamu uutisista kuinka monta ihmistä on kuollut sillä aikaa kun olen nukkunut huonosti. Ja etten tiedä minne seuraavaksi haluaisin paeta. Paitsi etten voi paeta yhtään mihinkään, en edes syyslomalle kotimaahan, jonne kaipaan niin kovasti etten edes halua enää puhua siitä.

Käyn juoksemassa lähes joka aamu ja sitten istun samalla puiston penkillä juomassa aamukahviani. Jos jäisinkin auton alle (tai muuttaisin vain pois maasta), ajattelisikohan se yksi portugalilaismummo joka aina toivottaa hyvää huomenta että mihinköhän se nuori nainen katosi täältä istuskelemasta. Vaiko että keski-ikäinen senhorita. Huomaisiko kukaan naapurustossani jos en asuisi täällä enää?

 

 

Kun olin viettänyt kaksi vuotta Lissabonissa, aloin miettiä tulenko ikinä jättämään
minkäänlaista jälkeä tähän kaupunkiin.

Sinä syksynä poikkesimme kerran ystäväni kanssa kivaan rähjäiseen pikkubaariin, jonka ohitse olin kävellyt miljoona kertaa, mutta sen aukioloajat tuntuivat yhtä mystisiltä kuin, no kaikki muutkin asiat tässä maassa. Baari oli silloin kuitenkin auki, joimme viiniä ja kun ystäväni parin tunnin päästä kiirehti viimeiseen yöbussiin, jäin juttelemaan omistajan kanssa hetkeksi. Nää aukioloajat on vähän mystiset, vois varmaan kirjottaa ne tohon oveen vaikka, opastin sääntösuomalaisena. Baarimikko katsoi minua huvittuneena.

Seuraavan kerran kun kävelin baarin ohitse, oli ikkunaan kirjoitettu aukioloajat. Nämä arkisin, nämä viikonloppuisin. Nykyisinkin joka kerta kun kävelen baarin ohitse, ajattelen: vaikka teksti onkin vain kirjoitettu tussilla ikkunaan eikä edes päde näinä erikoisjärjestelyn aikoina, jätti nuori senhorita ainakin yhden jäljen tähän kaupunkiin.

En oikein osaa edes sanoa miksi, mutta se tuntuu jotenkin… tärkeältä.

 

 

suhteet ajattelin-tanaan oma-elama