Kuinka tottua kasvomaskin käyttöön

 

kuinka käyttää kasvomaskia

 

Tämän kesän oudoin asu jota olen käyttänyt, on ollut tämä:

Biksut, aurinkolasit ja kasvomaski. No eipä ainakaan kukaan tunnista 😀

 

kuinka käyttää kasvomaskia

 

Lissabonissa kasvomaskien käyttö tuli pakolliseksi jo toukokuussa. Maskia on käytettävä kaupoissa, leffassa, kampaajalla, julkisessa liikenteessä sekä kahviloissa ja ravintoloissa aina silloin kun ei istu pöydässään. Esimerkiksi kahvilaan sisälle kävellessä maski on oltava, kun istuu pöydässä, sen voi ottaa pois mutta taas vessaan mentäessä maski on laitettava kasvoille. Nyt kun Suomessa puhutaan maskisuosituksesta, voin näin kolmen kuukauden perusteella kertoa, että maskiin tottuu yllättävän hyvin. 

 

Tässä itse hyväksi havaitsemiani ohjeita maskin käyttöön:

  • Kankainen & ympäristöystävällinen maski. Itselläni on paikalliselta käsityöyrittäjältä ostettuja kankaisia maskeja, jotka maksoivat muistaakseni 7 euroa. Ne ovat mulla jokapäiväisessä peruskäytössä, jolloin pidän maskia asioidessani vaikkapa kaupassa. En pese maskia ihan jokaisen kahden minuutin kauppareissun jälkeen, mutta useita kertoja viikossa kuitenkin. Silitän maskin silitysraudalla kuumimmalla mahdollisella lämpötilalla, joka takuulla tappaa bakteerit.
  • Säilytyspussi. Minulla on laukussa maskin säilytystä varten muovinen säilytyspussi. Aina kun pesen maskin, pesen samalla myös säilytyspussin. Pidän aina mukana useampaa maskia sen varalta että maskin narut vaikka sattuisivat katkeamaan.
  • Säilytyspaikka. Säilytän maskia kotona ollessani eteisen naulakossa, samassa avainten kanssa. Näin sen muistaa aina ottaa mukaan.
  • Varamaskit. Minulla on varalta myös kertakäyttöisiä paperimaskeja, joita käytän silloin kun kangasmaski on pesussa tai jos tiedän että maskia on käytettävä tuntikaupalla, esimerkiksi pitkällä bussimatkalla. Paperisen maskin läpi hengittäminen tuntuu nimittäin miellyttävämmältä kuin kankaisen.
  • Maskin muokkaus. Paperisen maskin saa myös taiteltua suippomaiseksi solmimalla maskin narut narun alkupäästä. Ainakin omalle kasvojen muodolle tämä on miellyttävämpi vaihtoehto.

kuinka käyttää kasvomaskia


Ärsyttäviä asioita maskin käytössä:
38 asteen helle ja se, että joka kerta jonkun kanssa puhuessaan maskit naamalla, suunnilleen puolet keskustelusta on mitä – ai mitä – ai siis mitä –hokemista. Mutta jos tämä koronataistossa auttaa, pidän maskia ihan mieluusti.

Talvella se sitäpaitsi lämmittää varmasti aika kivasti. Tosin toivotaan että tämä nyt talveen mennessä olisi jo historiaa. (Huoh, tuskin on).

Ärsyttävimpiä asioita maskikeskustelussa:
Se kun suomalaisilla keskustelupalstoilla jotkut urpot jankuttavat että kuka maksaa nämä kalliit maskit jos sellaisia on kerran pakko käyttää. Portugalissa minimipalkka on 650€ eli monet ihmiset elävät hyvin pienellä budjetilla, enkä ole kuullut kenenkään urputtavan siitä että maskit ovat liian kalliita hankittaviksi. Muutenkin en ole kertaakaan nähnyt kenenkään yrittävän rikkoa maskisääntöjä. Paitsi erään suomalaisen naisen, joka käveli eräänä päivänä täysin ajatuksissaan erääseen cooliin uutuuskahvilaan maski kädessään, eikä naamallaan ja häpesi silmät päästään koko loppupäivän. Ups. 

 

 

puheenaiheet ajattelin-tanaan tutoriaalit

Pieni juttu (jolla on joskus iso merkitys)

 

 

Hei ootko sää,
kysyn komealta mieheltä taidenäyttelyn avajaisissa eräänä hikisenä torstai-iltana. Samalla kuin kysyn, katson vahingossa hänen hyvin antavasta kaula-aukosta sisään (koska kaulalta alkava tatuointi jatkuu aina vaan). Hei joo oon se mä, mies sanoo, mä aattelin samaa et ootko se sä. Haha, joo, sanon ja nostan katseeni miehen ruskeiden silmien kohdalle. 

Olen oppinut viime vuosina aina uudestaan että aina kun vain uskaltaa, pitää mennä sanomaan hei. Vaikka kun näkee jonkun jonka tuntee vain instagramin kautta. Tai siis että muutenkin pitäisi aina jaksaa olla rohkea ja avata suunsa.

Ihan kun oltaisiin baarissa, ystävä sanoo kun olemme jälleen kerran avajaisissa jossa itse taide on aika blaah, mutta ihmisten tuijotteleminen (ja kylmä ilmainen vinho verde) toki kelpaa aina. Ihmisten tuijottelua on koronavuonna ollut ihan liian vähän. 

Loppuillasta istumme erään pienen ravintolan kadunvarsiterassilla, joka on kyhätty koronarajoitusten vuoksi. Koronarajoituksista puhuessa tulee yhtäkkiä mieleen ystäväni, jonka kanssa opiskelimme parikymppisinä koulussa jossa oli ilmainen ruoka. Köyhille opiskelija-kasvissyöjille mikään ei ollut yhtä luksusta kuin esim. raejuusto, jota sai ottaa ihan ilman rajoituksia. Sanat menivät sekaisin ja kun piti sanoa raejuusto, sanoimme kerran rajoitus. Siitä lähtien tekstattiin aina kun oltiin eri puolilla kankaanpainoluokkia: hei syömään nyt, oiskohan rajoitusta taas?

Kun ystävä siellä kadunvarsiterassilla kertoo aika kirpaisevaa tarinaa menneisyydestään, ajattelen että onneksi olin aika rohkea joskus viime kesänä eräässä toisessa taidegalleriassa kun olimme jutelleet aika kauan ja kysyin pitäisikö vaihtaa puhelinnumeroita. Nykyisin hengailemme yhdessä viikottain ja asumme viiden minuutin kävelymatkan päässä toisistamme. 

 

 

Samalla viikolla istun toisen ystävän kanssa uberissa yöllä matkalla kotiin pitkäksi venyneen rantapäivän jälkeen. Mä aattelin ensin niistä sun uusista kavereista että ughh olipa ne niin amerikkalaisia, mut sit kun pääsin omista ennakkoluuloistani vähän pidemmälle, nehän olikin  kivoja tyyppejä, on pakko myöntää ääneen. 

Ystäväni on niitä ihmisiä jotka jaksavat aina jutella uber-kuskien kanssa mistä vaan, niitä jotka tapaavat aina uudet ihmiset avoimin mielin ja jotka ajattelevat kaikista aina hyvää, ennenkuin toisin todistetaan. Itse en voisi olla erilaisempi, mutta edes sen tiedostaminen on kai jo hyvä asia. Yritän nykyisin olla vähemmän ennakkoluuloinen ja avoimempi, mutta aina ei sellaiseen pysty. Varsinkaan tällaisena koronavuonna jolloin uusien ihmisten tapaaminen on ollut niin vähäistä, etten enää oikein edes muista miten niissä tilanteissa toimitaan. 

Sinä iltana kysäisen kuinka kiireinen päivä uber-kuskillamme on ollut. Aika kiire, mutta tää on nyt mun tän illan vika kyyti. Ah no hyvä, kellohan on jo melkein kaksitoista, sanon. Tästä ajan sitten sairaalaan katsomaan mun juuri äsken syntyneitä kaksosia jotka tuli vähän etuajassa, mies sanoo hymyillen. 

Apua, mitä, me hihkumme yhteen ääneen. Onnea niin paljon! Mitä sä meitä kuskailet, nyt äkkiä sinne sairaalaan!!!!!

Opin taas:
vieraille ihmisille juttelusta tulee lähes aina parempi mieli kun tuppisuuna istumisesta. Pieni juttu jolla on joskus iso merkitys.

 

 

 

suhteet ajattelin-tanaan