Joogasin tässä taannoin yhtenä sunnuntaina.

Tein puolen tunnin joogavideosta kaksikymmentä minuuttia. Lopun ajan makasin joogamatolla ja mietin, milloin olen viimeksi tehnyt jotain urheiluksi luokiteltavaa.

Ööö, joskus huhtikuussa.

Jätin jossain vaiheessa ruokavaliostani lähes kokonaan pois pastan. Söin kaikkea outoa: raakaa parsakaalia, vihaamaani selleriä, kaikkea mitä piti. Leipää söin vain kerran päivässä, aina vain ruisleipänä. Sipsejä en syönyt kuukausiin, herkuista vain tummaa suklaata ja salmiakkia. En käyttänyt myöskään juurikaan maitotuotteita, koska ihoni reagoi niihin heti. Kävin kahdeksan kilometrin kävelylenkeillä ja salilla, aloitin joogan ehkä kolmena talvena peräkkäin. Kävelyä rakastin, olinhan silloin poissa internetistä, kuuntelin suosikkibiisejä ja mietin asioita. Salilla kävin lähinnä siksi, että oli kiva istua sen jälkeen saunassa juoruamassa.

Okei, tykkäsin myös siitä, että sain tosi helposti käsilihaksia, joiden vuoksi joku aina joskus kysyi, olenko alkanut treenata. Joogan urheilullisesta puolesta tykkäsin, mutta niihin tuntien hörhöosioihin meni hermot. (Ei, en osaa kuvitella hengittäväni varpaillani eikä minua oikeastaan kiinnosta minkä eläimen vuosi juuri nyt on). 

Tosiasiassa urheilu ei kuulunut elämääni juuri ollenkaan ennen kuin täytin 30. Lapsuudenkodissani oli koiria, joiden kanssa kävelimme metsässä ja pururadoilla. Myöhemmin jatkoin samaa harrastusta ilman koiria: kävelin kaikkialle aina kun se oli mahdollista. Koululiikuntaa vihasin: muistan edelleen miten ala-asteen liikunnanopettaja kertoi, ettei yläasteelle pääse, ellei osaa hypätä pää edellä altaaseen. En osaa vieläkään tätä taitoa.

Viime keväänä sairastelin ja sain lääkäriltä urheilukiellon pariksi kuukaudeksi. Sitten muutin uuteen maahan. Urheilu jäi kokonaan enkä ole kaivannut sitä oikeastaan yhtään.

Kävelen kyllä paljon edelleen, mutta muuta en tee. Tällä hetkellä kävely ja se hyvin satunnainen joogamatolla makailu riittävät.

Opiskelijabudjetin myötä ruokavalioon on palannut myös kaikki edullinen: pasta, nuudelit ja leipä sekä erityisesti keksit, joita en täällä pysty vastustamaan yhtään. Juon nykyisin myös maitokahvia päivittäin, vaikka ihoni ei pidä siitä ollenkaan. Huomaan sen heti, kun katson vaikka vuoden takaisia kuvia itsestäni.

Mutta minä pidän siitä, että voin istua tunnin puistokahvilassa kahvikupin kanssa.

Oikeastaan pidän siitä paljon enemmän kuin täydellisestä ihosta.

Ehkä alan joskus vielä taas oikeasti urheilla, ehkä en. Ehkä palaan joskus vielä tiukkaan ruokavalioon, ehkä en. Ehkä olen joskus eri painoinen kun nyt, ehkä en. En tiedä. En omista vaakaa enkä sellaista aio koskaan enää hankkiakaan. 

Juuri nyt on tällainen vaihe. Ja juuri nyt olen siitä tätä mieltä: olkoon.

—-

Vähän samantyyppisestä aiheesta kirjoitti Emmi-Liia taannoin.

—-

Walking everywhere & drinking coffee. These things keep me going.