Urheilun unohdus

IMG_2807.JPG

Joogasin tässä taannoin yhtenä sunnuntaina.

Tein puolen tunnin joogavideosta kaksikymmentä minuuttia. Lopun ajan makasin joogamatolla ja mietin, milloin olen viimeksi tehnyt jotain urheiluksi luokiteltavaa.

Ööö, joskus huhtikuussa.

Jätin jossain vaiheessa ruokavaliostani lähes kokonaan pois pastan. Söin kaikkea outoa: raakaa parsakaalia, vihaamaani selleriä, kaikkea mitä piti. Leipää söin vain kerran päivässä, aina vain ruisleipänä. Sipsejä en syönyt kuukausiin, herkuista vain tummaa suklaata ja salmiakkia. En käyttänyt myöskään juurikaan maitotuotteita, koska ihoni reagoi niihin heti. Kävin kahdeksan kilometrin kävelylenkeillä ja salilla, aloitin joogan ehkä kolmena talvena peräkkäin. Kävelyä rakastin, olinhan silloin poissa internetistä, kuuntelin suosikkibiisejä ja mietin asioita. Salilla kävin lähinnä siksi, että oli kiva istua sen jälkeen saunassa juoruamassa.

Okei, tykkäsin myös siitä, että sain tosi helposti käsilihaksia, joiden vuoksi joku aina joskus kysyi, olenko alkanut treenata. Joogan urheilullisesta puolesta tykkäsin, mutta niihin tuntien hörhöosioihin meni hermot. (Ei, en osaa kuvitella hengittäväni varpaillani eikä minua oikeastaan kiinnosta minkä eläimen vuosi juuri nyt on). 

Tosiasiassa urheilu ei kuulunut elämääni juuri ollenkaan ennen kuin täytin 30. Lapsuudenkodissani oli koiria, joiden kanssa kävelimme metsässä ja pururadoilla. Myöhemmin jatkoin samaa harrastusta ilman koiria: kävelin kaikkialle aina kun se oli mahdollista. Koululiikuntaa vihasin: muistan edelleen miten ala-asteen liikunnanopettaja kertoi, ettei yläasteelle pääse, ellei osaa hypätä pää edellä altaaseen. En osaa vieläkään tätä taitoa.

Viime keväänä sairastelin ja sain lääkäriltä urheilukiellon pariksi kuukaudeksi. Sitten muutin uuteen maahan. Urheilu jäi kokonaan enkä ole kaivannut sitä oikeastaan yhtään.

Kävelen kyllä paljon edelleen, mutta muuta en tee. Tällä hetkellä kävely ja se hyvin satunnainen joogamatolla makailu riittävät.

Opiskelijabudjetin myötä ruokavalioon on palannut myös kaikki edullinen: pasta, nuudelit ja leipä sekä erityisesti keksit, joita en täällä pysty vastustamaan yhtään. Juon nykyisin myös maitokahvia päivittäin, vaikka ihoni ei pidä siitä ollenkaan. Huomaan sen heti, kun katson vaikka vuoden takaisia kuvia itsestäni.

Mutta minä pidän siitä, että voin istua tunnin puistokahvilassa kahvikupin kanssa.

IMG_2883.JPG

Oikeastaan pidän siitä paljon enemmän kuin täydellisestä ihosta.

Ehkä alan joskus vielä taas oikeasti urheilla, ehkä en. Ehkä palaan joskus vielä tiukkaan ruokavalioon, ehkä en. Ehkä olen joskus eri painoinen kun nyt, ehkä en. En tiedä. En omista vaakaa enkä sellaista aio koskaan enää hankkiakaan. 

Juuri nyt on tällainen vaihe. Ja juuri nyt olen siitä tätä mieltä: olkoon.

—-

Vähän samantyyppisestä aiheesta kirjoitti Emmi-Liia taannoin.

—-

Walking everywhere & drinking coffee. These things keep me going. 

 

Kommentit (28)
  1. Kiitos tästä!! Olen itse aina ollut samanlainen – kävelen ja pyöräilen kaikkialle, mutta kaikki muu liikunta on todella satunnaista (lue: tapahtuu kerran kolmessa kuukaudessa :D). Odotan kuumeisesti, milloin tämä pahin salivillitys vähän laantuu. Viime aikoina kun on tuntunut, että jos ei harrasta vähintään kolmesti viikossa jotain ”kunnon” urheilua, ei pidä itsestään ollenkaan huolta. Silti näytän ulospäin huomattavasti urheilullisemmalta kuin oikeasti olen, voin hyvin, olen energinen ja viihdyn nahoissani 🙂 Hyötyliikunta ja lempeä kotijumppailu ja -venyttely kunniaan!

    1. Niin totta.

      Onhan urheilu tietysti hyväksi, mutta vähän sama olo että heti jos ei himourheile jatkuvasti, on jotenkin outo ja ei pidä itsestään huolta. Hyötyliikunta ja kotijumppailu on ihan tarpeeksi, ainakin just nyt. Tosin laitoin just yhdelle salille meiliä niiden kuukausikortista, koska siellä on SAUNA 😀 

  2. Kävely on parasta. Juokseminen myös mutta jostain syystä vain huhti, – touko- ja syyskuussa.

    Mä pitkään ajattelin että olen ihminen joka tarvitsee urheilua, siis todella tarvitsee, kunnes tajusin että mulla on kerran vuodessa ainakin neljän kuukauden jakso jolloin en tee mitään, paitsi kävelen, ja se sopii mulle. Mutta enää ei oikein mun selälle ja hartoille, joten vuoden alusta taas jotain salihäärimistä edessä.

    Ruokavalioista en tiedä paljon mitään. Paitsi etten haluaisi elää ilman puuroa, pastaa, kahvia ja pähkinöitä mutta en myöskään ui niissä.

    1. Ja siis anteeksi jos termini salihääriminen loukkasi niitä ketkä käyvät salilla oikein ja kunnolla.

    2. Hyvin kiteytetty! 

      Huomasin Suomessa kans sen että lenkkeily oli ihanaa juuri noina kuukausina, muuten vähän pakkopullaa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *